Marimekon toppatakit

Helsingin Sanomien kulttuurisivuilla kerrotaan uudesta Marimekon historiaa käsittelevästä kirjasta. Kirjan on kirjoittanut joukko nuoria tutkivia journalisteja. 

Yksi kirjan suurista paljastuksista on, että Marimekko väittää ottavansa yhteiskuntavastuun tosissaan, mutta sen kiinalaisen tehtaan työolot ovatkin surkeat. Tehtaassa tehdään työtä toppatakit päällä, koska siellä on niin kylmä. Tämän paljastaminen on ehkä joidenkin mielestä ansiokasta journalismia, mutta se ei kerro oikeastaan yhtään mitään oikeasti tärkeistä asioista.

Kenellekään ei ole uutinen, että köyhissä maissa on surkeat palkat ja työolot. Uutinen ei myöskään ole se, että köyhissä maissa myös monikansallisten yritysten tarjoamat työolot ja palkat ovat surkeita, jos niitä verrataan rikkaisiin maihin. 

Todellinen uutinen ainakin suomalaisen median kuluttajalle olisi se, että Marimekon kaltaiset yritykset tarjoavat työntekijöilleen paremman elintason, kuin heillä olisi ilman Marimekon tehdasta. Todellinen uutinen olisi kertoa, miten huonosti Marimekon työtekijöillä menisi, jos Marimekko ei työllistäisi heitä. 

Koska nuoret journalismin toivot eivät asiaa pohdi, jää asian analysointi Asiattoman kontolle. Mitä tapahtuisi, jos Marimekko ja muut monikansalliset yritykset sulkisivat tehtaansa köyhissä maissa? 

Tehtaiden sulkemisen myötä työntekijöiltä suljetaan pois mahdollisuus, jonka he ovat vapaaehtoisesti valinneet. Kyllä, vapaaehtoisesti. Työntekijöiden vaihtoehdot ovat niin huonot, että toppatakki päällä tehtävä tehdastyö on heille kaikkia muita vaihtoehtoja parempi. Työntekijöiden todellinen ongelma on köyhyys, eikä tehtaiden sulkeminen ratkaise sitä mitenkään. Päinvastoin, tehtaiden sulkeminen tuomitsisi yhä useamman syvempään köyhyyteen. 

Entä jos vain nostetaankin työntekijöiden palkkoja tai parannetaan työoloja?

On periaatteessa helppoa säätää laki, joka kieltää matalapalkkaiset työt tai huonot työolot. On kuitenkin mahdotonta säätää lakia, joka pakottaa yritykset tarjoamaan työtä näissä olosuhteissa. Monet hyvää tarkoittavat säännöt johtavat nimenomaan työpaikkojen katoamiseen nostamalla työllistämisen kustannuksia. Minimipalkkojen korotukset ja paremmat työolot ehkä auttavat osaa työntekijöistä, mutta vievät työpaikat kaikkein köyhimmiltä. 

On myös ymmärrettävä, että työolojen parantaminen esimerkiksi lainsäädännön avulla ei välttämättä paranna työntekijöiden asemaa. Tämä johtuu siitä, että työpaikan houkuttelevuus riippuu paitsi palkasta myös työoloista. Jos yritykset pakotetaan tarjoamaan paremmat työolot, voivat ne alentaa palkkoja täsmälleen niin paljon, että työntekijöiden hyvinvointi ei muutu. Työntekijöiden kannalta on yhdentekevää, saavatko he hyvät työolot huonolla palkalla vai huonot työolot hyvällä palkalla. (Työsuojelua muuten tarkasteltiin Asiattoman aiemmassa kirjoituksessa yksityiskohtaisemmin.)

Hesarin jutun (ja ilmeisesti myös kirjan, jota Asiaton ei ole lukenut) ongelma on yleinen suomalaisessa mediassa. Lukijoille kerrotaan vain tarinan yksi puoli eli tässä tapauksessa työntekijöiden kehnot palkat ja työolot. Analyysi jätetään siis täysin kesken.

Maailmassa esiintyvä köyhyys on tietenkin kammottavaa. Jopa niin kammottavaa, että sitä on vaikea edes ajatella saati tarkastella analyyttisesti. Jos kuitenkin on huolestunut maailman köyhimmistä, on pakko. Tai Paul Krugmanin sanoin: se on moraalinen velvollisuus.