sunnuntai 4. lokakuuta 2015

Roope-setä ja rahareformi

Keskiviikkona julkaistiin erikoinen talouskirja: Raha - mitä se on ja mitä sen tulisi olla. Kirjoittajasta oli hiljattain myös iso henkilöjuttu Helsingin Sanomissa. Hän on esiintynyt useilla radiokanavilla. Kirjassa vaaditaan "rahareformia". 

Docventuresin toimittaja Riku Rantala pyysi antamaan "pointteja" kirjasta ja sen yhteydessä julkaisusta toimittajan tärppilistasta. Tein työtä käskettyä. Homma meni yötyöksi, ja tuloksena oli aika pitkä juttu. Kommentoin asiaa melko sekavasti myös Yle Puheen radio-ohjelmassa

Pointtien kirjoittamisesta oli sen verran vaivaa, että julkaisemme sen nyt tässä. Kirjoitus on aika lailla editoimaton, ja siksi ei kenties kaikilta osin vastaa Asiattoman tavanomaista, täydellisen huoliteltua kirjoitustyyliä. Sen ei ole tarkoitus olla viimeinen, vaan ensimmäinen sana asiassa. Tärppilistakin kannattaa lukea ennen kuin lukee kirjoituksen.

1 Kukaan ei halua rahaa. Rahan tuijottaminen on hassua

1.1 Ihmiset haluavat arvokkaita asioita, eivät rahaa

Ihan ensimmäinen asia, joka kannattaa tajuta on se, ettei kukaan halua rahaa. Ketään ei kiinnosta raha sinänsä, paitsi ehkä Roope Ankkaa. Raha on paperia tai numeroita verkkopankin ruudulla. Ihmisiä kiinnostaa se mitä rahalla saa. Rahalla saa asioita, joita ihmiset haluavat. Rahan avulla saa ihmiset antamaan itselle tavaroita ja muut tekemään juttuja joita haluaa tehtävän. 

Kun ajattelee taloutta ja yhteiskuntaa, kannattaakin ensin unohtaa raha kokonaan. Tärkeintä ei suinkaan ole se, miten raha kulkee taloudessa. Tärkeää on se, kuka maailmassa joutuu tekemään mitäkin työtä ja kuka saa mitkäkin hyvät asiat. Tärkeää on se, kuka joutuu ajamaan bussia, kuka kaivamaan kaivoksissa, kuka tarjoilemaan kahvilassa, kuka saa syödä ruoat, kuka katsoa elokuvat ja kuka saa asua missäkin, kuka näkee nälkää, kuka kuolee nuorena, kenen lapset voivat hyvin kenen huonosti, mitä tavaroita tuotetaan, mitä ja mihin rakennetaan, millaista tutkimusta ja millaisia keksintöjä tehdään, millä tavalla energia tuotetaan, mihin saasteet lasketaan. 

Ihmisten yksityiset ja ihmiskunnan mahdolliset yhteiset tavoitteet liittyvät näihin asioihin. Tavoitteena on saada mahdollisimman paljon hyviä asioita, kuten tavaroita, palveluita, terveyttä, ruokaa, taidetta, luontoa, aikaa perheen kanssa jne. niin että joudutaan tekemään mahdollisimman vähän ikäviä duuneja ja käyttämään mahdollisimman vähän arvokkaita resursseja. 

Rahan olemassaolo toki vaikuttaa siihen, miten hyvät ja huonot asiat jakautuvat maailmassa. Mutta raha itsessään ei ole tässä mielessä kiinnostavaa. Jos täsmälleen sama hyvien ja huonojen asioiden jakautuminen saavutettaisiin aivan toisenlaisella rahojen jakautumisella tai toisenlaisella rahajärjestelmällä, tai vaikka kokonaan ilman rahaa, ihmiskunnan asiat olisivat ihan yhtä hyvin tai huonosti kuin ne ovat nyt. Rahalla itsessään ei ole väliä.

Pelkän rahan tuijottaminen on siis aivan hassua puuhaa, siinä unohtuvat ne asiat jotka ovat tärkeitä. Siis ne oikeasti hyvät asiat, jotka meistä ovat arvokkaita. Taloustiede puhuu tässä yhteydessä hyödykkeistä. Hyödykkeet sisältävät kaikki hyvät asiat, siis asiat jotka ovat arvokkaita jollekin ihmiselle jossain joskus. Raha on tärkeää vain siinä mielessä kuin se vaikuttaa hyödykkeiden tuotantoon ja jakautumiseen.


1.2 Hyvien asioiden virrat ovat kiinnostavia, eivät rahavirrat

Kun ihmiset harjoittavat vaihdantaa, vaikka tekevät työtä tai ostavat asioita, se miten raha liikkuu, ei ole tärkeintä. Tärkeää on se, miten vaihdettavat hyödykkeet liikkuvat. Kuka saa pitkässä, pitkässä vaihtokauppojen ketjussa lopulta mitäkin ja mitä työtä joutuu tekemään nuo hyvät asiat saadakseen. Raha tietenkin mahdollistaa suuren osan vaihdannasta, mutta sen saaminen ei ole kenenkään lopullinen tavoite. 


1.3 Verotuksessa ei ole kysymys rahasta

Aivan sama pätee valtion toimintaan ja rahoitussektoriin. Ei kannata ajatella että valtio verottaa meiltä rahaa ja käyttää sitä julkiseen tuotantoon ja tulonsiirtoihin. Verotus on hyvien asioiden eli hyödykkeiden siirtämistä ihmisiltä joko julkiseen kulutukseen tai toisille ihmisille tulonsiirtoina. 

Ajatellaan vaikka että valtio ottaa sinulta satasen tuloveroa, antaa sen tulonsiirtona jollekulle joka käyttää sen ruokaan. Täsmälleen sama lopputulos olisi voitu saada aikaan ilman rahaa vaatimalla, että sinä teet sen verran työtä ruokapalkalla, että saat tuon verran ruokaa ja annat ruoan tulonsiirron saajalle. Tämä on verotuksen todellinen luonne, rahan siirto on vain kirjanpitoa. Valtio siis ottaa sinulta oikeita hyödykkeitä, so. työsi arvon ja siirtää sen toiselle. 

Raha tietenkin helpottaa suuresti tämän vaihdannan tekemistä, eikä nykyisen kaltainen verotus olisi suuressa mittakaavassa mahdollista ilman rahaa. Mutta silti ihmisten hyvinvoinnin kannalta rahan siirtyminen ei ole olennaista vaan se, että sinä teet työtä jonkun toisen ruoan eteen. Tai joku tekee sinun, riippuen kummalla puolella satut olemaan, saama- vai maksajapuolella. 

Sama pätee siihen, jos valtio vaikka rakentaa verorahoilla tien. Valtio siirtää sinulta ei rahaa, vaan todellista varallisuutta, eli työsi arvon, tien rakentamiseen. Ennen vanhaan verotus tapahtuikin usein suoraan työnä, eli ihmiset pantiin rakentamaan tietä. Raha mahdollistaa sen, että teet jotain muuta työtä ja se vaihdetaan tien tekemiseksi.

Ilman rahaa asiat olisivat toki hankalia. Jos olisit töissä lapiotehtaassa saisit palkkasi lapioina ja valtio joutuisi verottamaan sinulta lapion ja etsimään jonkun tientekijän joka tarvitsee lapion ja suostuisi tekemään vähän tietä lapion saadakseen. 

Mutta silti verotuksessa olennaista ei ole se, että raha vaihtaa omistajaa vaan se, että verotuksen kautta teet työtä valtion rakentaman tien hyväksi. Tärkeää on se, että todelliset hyvät asiat vaihtavat omistajaa. Sinun vapaa-aikasi tai hyödykkeet, jotka olisit työlläsi ostanut vaihdetaan tiehen.


1.4 Pankeissa ja rahoitusmarkkinoissa ei ole kysymys (pelkästään) rahasta

Samoin rahoitussektori voidaan ihan hyvin ymmärtää ilman rahaa. Säästämisen ajatus on, että ihmiset eivät kuluta hyviä asioita nyt, että voisivat (tai heidän lapsensa voisivat) kuluttaa enemmän hyviä asioita joskus tulevaisuudessa.

Yritysten rahoittamisen ajatus on, että yritys tarvitsee resursseja projekteihin nyt, vaikka niiden hedelmät ovat vasta tulevaisuudessa. Hyvä esimerkki on rakennusprojekti. Rakennustarvikkeet, työkalut, työmiehet tarvitaan nyt, vaikka rakennus on valmis vasta tulevaisuudessa. Rahoitusmarkkinoiden tehtävä on hoitaa tarvikkeet ym. paikalle nyt vastineeksi osuudesta tulevaa taloa. 

Tämä tietysti tapahtuu rahan, pankkien, osakkeiden ja joukkovelkakirjalainojen avulla. Mutta periaatteessa kysymys on siitä, että jotkut ihmiset suostuvat olemaan töissä tai antamaan rakentajalle tarvikkeita siitä hyvästä että saavat myöhemmin osuuden valmiin talon arvosta. Tämä on rakennusprojektin rahoituksen todellinen sisältö, ei se, millaisia rahoitusinstrumentteja käytetään. Rahoitusinstrumentit vain tekevät tämän kaiken mahdolliseksi tai ainakin helpommaksi. 

Pankkien tehtävä ei siis ole välittää rahaa, vaan pankkien tehtävä on välittää todellisia hyviä asioita, esimerkiksi rakennustarvikkeita nyt, vastineeksi tulevista hyvistä asioista, kuten taloista tulevaisuudessa. Kysymys ei tässäkään ole rahasta. 

Toinen rahoitusmarkkinoiden tehtävä on siirtää riskiä niiltä jotka eivät sitä halua niille jotka haluavat. Riskikään ei ole rahaan liittyvä asia. Riski on sitä, että tulevaisuudessa saatavien hyvien asioiden määrä on epävarma. Varmasti saatavat hyvät asiat ovat arvokkaampia kuin epävarmat hyvät asiat. Taaskaan tulevaisuudessa saatavan rahan määrä sinänsä ei ole kiinnostavaa, vain se, mitä hyviä 
asioita tulevaisuudessa saadaan. 


2 Mitä tästä seuraa tärppilistan ja kirjan kannalta

Miksi tämä älyttömän pitkä johdanto, joka vielä tuntuu itsestäänselvältä? Sen vuoksi, että nämä itsestäänselvyyksiltä kuulostavat jutut riittävät kumoamaan suurimman osan tärppilistan kohdista. Seuraavaksi käydään tärppilista kohta kohdalta läpi. Kommentit perustuvat suureksi osaksi tärppilistaan, mutta selasin myös kirjaa jonkin verran.


Luku 1: Hämmentävä raha 

Kirjassa ja tärppilistassa esitellään rahaan liittyviä "harhakäsityksiä". "Harhakäsityksistä" merkittävin näyttää olevan se, että pankkien tehtävän sanotaan olevan rahan välittäminen tallettajilta lainarahoituksen tarvitsijoille. Todellisuudessa, näin kirjassa väitetään, pankit tuhoavat ja luovat rahaa.

Mutta kuten äsken toin esiin, kukaan ei väitäkään, että pankkien tehtävä on välittää rahaa. Pankkien tehtävä on välittää todellista varallisuutta, todellisia hyviä asioita, kuten rakennustarvikkeita joita tarvitaan nyt, vastineeksi tulevista hyvistä asioista. Tallettajat ovat niitä, jotka ovat valmiita luopumaan rakennustarvikkeiden arvoisista hyödykkeistä nyt saadakseen tulevaisuudessa enemmän hyviä asioita. Vain lapsellinen ajattelija tai arkikielen huolimaton käyttäjä ajattelee, että kysymys on rahan välittämisestä. Raha on kirjanpitoa, siirtyvät rakennustarvikkeet asian ydin. 

Ammatti- ja peruskoulun oppikirjojen kirjoittajat (joita kirjassa siteerataan) ovat kenties joskus huolimattomia asiasta puhuessaan. Mutta kukaan ammattitaloustieteilijä ei tee tätä virhettä. On itse asiassa huvittavaa, että seuraavassa tärpissä 2 taloustiedettä syytetään (täysin perusteetta tosin) rahan unohtamisesta. Tämä ilmeisesti siksi, että monesti taloustieteessä keskitytään juuri olennaiseen, eli todellisen varallisuuden, oikeiden hyvien asioiden siirtymiseen, eikä roopeankkamaiseen rahan vahtaamiseen.

Jos vielä epäilet, ettei pankkien keskeinen tehtävä ole hyvien asioiden välittäminen nyt vastineeksi tulevista hyvistä asioista, mieti omaa asuntolainaasi. Sait asunnon heti ja vastineeksi joudut antamaan pois osan työpanoksestasi joka kuukausi. Jos haluat ajatella vielä konkreettisemmin, joudut antamaan pankille ne hyödykkeet jotka voisit muuten ostaa työlläsi. Annat pankkiin joka kuukausi taulu-tv:n tai jotain sellaista riippuen lyhennysten koosta. Tämä ei tarkoita, että kannat telkkarin pankkiin, vaan sitä, että joudut luopumaan telkkarista lainaa lyhentääksesi.

Pankin olemassaolo mahdollistaa tämän järjestelyn. On ilmeistä, että pankin tehtävä sinun elämässäsi on juuri tämä: antaa sinulle varallisuutta nyt vastineeksi osuudesta tulevasta varallisuudestasi. On ihan sama liittyykö tähän rahan välittämistä vai sen tuhoamista ja luomista. Kysymys ei ole rahasta, vaan todellisista hyvistä asioista: asunnostasi ja työsi arvosta. 

Itsestäänselvyydenkin uhalla sanon vielä sen, että pystyivätpä pankit luomaan ja tuhoamaan rahaa halutessaan tai eivät, ne eivät voi luoda mielivaltaisesti todellista varallisuutta. Voit itse todeta tämän empiirisesti vaikkapa perustamalla pankin ja kirjaamalla omalle tilillesi omassa pankissasi esimerkiksi triljoona euroa. Katsotaan tuleeko sinusta maailman rikkain mies. Voit myös ihmetellä sitä, miksi Björn Wahlroos on niin köyhä. Miksei hän vain kirjaa omassa pankissaan omalle tililleen sitä triljoonaa?


Luku 2: Vallitsevat harhaluulot

Tärppilistan kohta 2 kuuluu: "Valtavirtaisessa taloustieteessä ajatellaan, ettei rahalla itsellään ja sen määrällä ole sen suurempaa merkitystä. Velan ajatellaan olevan vain rahan siirtymistä yhdeltä ryhmältä toiselle. Pankkien ajatellaan olevan vain väylä, jota pitkin raha tällöin siirtyy. Näiden harhakäsitysten vuoksi taloustieteen malleista ei yleensä löydy sen enempää pankkeja, velkaa kuin rahaakaan."

Yksikään lause ei pidä paikkaansa. Taloustieteessä rahan merkitystä pidetään tietenkin erittäin suurena. On ilmeistä, että nykyisen kaltainen historiallisesti uskomattoman monimutkainen yhteiskunnallinen työnjako ei olisi mahdollista ilman rahajärjestelmää. Asiasta on runsaasti korkeatasoista tutkimusta.

Velan ei ajatella olevan rahan siirtymistä. Kuten yllä on todettu, velassa on kysymys oikeiden hyvien asioiden siirtymisestä. Velallinen saa jotain itselleen arvokasta nyt ja joutuu luopumaan jostain itselleen arvokkaasta tulevaisuudessa. Velkoja luopuu jostakin arvokkaasta nyt ja saa jotain arvokasta tulevaisuudesta. Raha on kirjanpitoa, ei pääasia.

Täytyy vielä huomauttaa, että vaikka oikeiden hyvien asioiden jakautuminen on ihmisten hyvinvoinnin kannalta se tärkeä asia, raha tietysti vaikuttaa siihen. Rahan rooli on toimia vaihdon välineenä, mutta kukaan järkevä ihminen ei ajattele, että raha olisi "täysin neutraali", kuten kirjassa väitetään. Manipuloimalla rahaa voidaan manipuloida hyvien asioiden jakaumaa. Tätä on rahapolitiikka. Kukaan ei kiellä rahapolitiikan mahdollisuutta. Mutta rahapolitiikankin arvioinnissa keskeistä on se, kuinka se vaikuttaa hyvien asioiden jakautumiseen, ei se kuinka se vaikuttaa rahan jakautumiseen.

Pankkeja, velkaa ja rahaakin löytyy taloustieteen malleista toki hyvin paljon.

Valitettavasti tästä tuli jo aika pitkä, enkä voi käsitellä kirjan lukua 2 tarkemmin. Mutta sanon ihan suoraan, että siinä esitetty karikatyyri "valtavirtaisesta" taloustieteestä kertoo paljon enemmän kirjoittajasta kuin taloustieteestä.


Luku 3: Velka ei ole valinta

En oikeastaan ymmärrä juuri mitään tästä kohdasta, siinä ei näytä olevan oikein mitään järkeä. En ehtinyt katsoa varsinaista kirjaa hirveän tarkkaan. Kirjassa tunnutaan väittävän, että kun kerrytämme itsellemme rahaa, se samalla kerryttää jonkun toisen velkaa. Ja tätä tunnutaan pitävän oikein pahana. Sivun 80 perusteella ajatus on, että yritämme koko ajan lisätä omaa rahamääräämme ja samalla tulemme lisänneeksi jonkun toisen velkamäärää ja tästä johtuu jonkinlainen velkaantumiskierre.

Mutta tietenkään kukaan ei yritä kasvattaa omaa rahamääräänsä, vaan jokainen yrittää kasvattaa omistamiensa oikeiden hyvien asioiden määrää. Vain Roope Ankka haluaa lisää rahaa. On siis aika yhdentekevää, vaikka kirjan (sinänsä epäilyttävä) väite rahan velkaluonteesta olisi totta (ovatko bitcoinit rahaa, onko niiden synnyttäminen aiheuttanut velkaa, en tiedä). Ratkaisevaa ei ole raha, vaan ihan muut asiat. Ja tämä tekee koko luvusta tosi vaikean käsittää.

Analyysiä kriiseistä ja niiden syistä on myös todella vaikea käsittää näin nopealla lukemisella. 


2.4 Luku 4: Valtionvelan mielettömyys

Tärppilistassa väitetään, että valtion kulutuksen rahoittaminen velalla on kallista. Tämä ei pidä paikkaansa. Valtion kulutuksessa, kuten omassasikaan, rahoitus ei ole tärkein asia. Kun menet kaupan kassalle maksamaan ostoksiasi kortilla, kassahenkilö kysyy maksatko pankkikortilla vai luottokortilla. Et joudu miettimään vastaustasi loputtomiin, koska se ei ole niin kovin olennainen. Jos maksat luotolla, tilillesi jää enemmän rahaa kasvamaan korkoa, mutta joudut maksamaan luoton myöhemmin korkoineen. Jos maksat pankkikortilla, tililläsi on heti vähemmän rahaa kasvamassa korkoa. 

Et voi juurikaan rikastua tai köyhtyä valitsemalla pankkikortin tai luottomaksun. Ratkaisevaa on, ovatko ostoksesi järkeviä suhteessa varallisuuteesi ja työsi tuottavuuteen (palkkaan). 

Ihan samalla tavalla valtion menoissa ei ole keskeistä verotetaanko varat niihin nyt vai vähän ajan päästä. Jos otetaan velkaa, tarvitsee verottaa nyt vähemmän, mutta tulevaisuudessa joudutaan verottamaan korkojen kanssa. Valtion kannalta, kuten sinun kaupan kassalla, pankkikortti vai luottokortti ei ole mikään elämän ja kuoleman kysymys. 

Tietenkään et voi loputtomiin elää yli varojesi, siis et voi kuluttaa enempää kuin mikä todellinen varallisuutesi on. Mutta tämä ei ole rahoituskysymys. Aivan samalla tavalla valtiokaan ei voi kuluttaa enempää kuin se pystyy pitkällä tähtäyksellä verottamaan (siis ei rahaa, vaan oikeita hyödykkeitä). Ja lopulta velkojatkin tämän huomaavat. Mutta kysymys ei ole siitä, että velka olisi rahoitusvälineenä jotenkin kalliimpi kuin verotus. Velka on (olennaisesti) vain verotuksen viivästämistä. 

Tätä asiaa olemme yrittäneet joskus blogikirjoituksessakin tuoda esiin. Paljon kaunopuheisemmin asiasta kertoo kenties paras kansantajuinen taloustiedekirja Stephen Landsburgin The Armchair Economist, jonka Kindle-versio on halpa. Sen luvussa 11 käsitellään tätä kysymystä.


2.5 Luku 5: Kilpailu rahasta

”Kaikki valtiot tavoittelevat vaihtotaseen ylijäämää”, tärppilistan kohta 5 aloittaa itsevarmasti. Väite olisi totta, jos puhuttaisiin 1600-luvun valtioista. Tämä colbertilainen / merkantilistinen ajattelu hylättiin 300 vuotta sitten. Kukaan ei tavoittele vaihtotaseen ylijäämää, siinä ei ole mitään järkeä. Vaihtotaseen pysyvä ylijäämä (jos se olisi mahdollinen, mitä se ei ole) tarkoittaisi, että maasta vietäisiin koko ajan enemmän tavaraa kuin sinne tuotaisiin. Kukaan ei halua tätä.

Päinvastoin haluamme tietenkin, että tänne saadaan mahdollisimman paljon tavaraa ja vastineeksi joudutaan viemään pois mahdollisimman vähän tavaraa. Ei vienti ole ulkomaankaupan tavoite, se on ulkomaankaupan hinta. Vienti on hyödykkeitä, joita me emme voi kuluttaa, siis jotka joudumme antamaan pois, että saamme tuontihyödykkeitä. Tuonti on ulkomaankaupan tavoite.

Kun järkevät ihmiset puhuvat viennin tärkeydestä, he tarkoittavat, että jos me osaamme valmistaa hyödykkeitä, joita muu maailma pitää arvossa, muu maailma lähettää meille paluupostissa paljon arvokkaita hyödykkeitä. Jos osaamme tehdä vain tavaroita, joita muu maailma ei arvosta, meille tulee paluupostissa vähemmän hyödykkeitä. 

Jos siis se olisi mahdollista, ikuinen vaihtotaseen alijäämä olisi onnellinen asiaintila. Saisimme arvokkaampaa tavaraa kuin mistä joutuisimme luopumaan. Esimerkiksi henkilökohtaisessa elämässäni toivoisin, että pystyisin ylläpitämään elämänaikuisen henkilökohtaisen vaihtotaseeni alijäämän.

Kohdassa 5 ei siis ole järkeä.


2.6 Luku 6: Loputon talouskasvu

Talouskasvu (oikein määriteltynä, ei siis välttämättä bkt:n kasvu) tarkoittaa sitä, että ihmiset saavat enemmän arvostamiaan hyviä asioita ja joutuvat tekemään vähemmän ikäviä asioita. Talouskasvua tarvitaan maailmaan kipeästi lisää ja paljon, meidän täytyy pelastaa miljardeja ihmisiä köyhyydestä. Kuka tahansa joka toivoo talouskasvun vähenemistä, toivoo, että ihmiset pysyvät köyhinä. 

Kasvua tavoitellaan siis siksi, että saataisiin ihmisille lisää kaikkea jota he pitävät arvossa, kuten vaikkapa ruokaa, terveyttä ja oleskelua perheen kanssa. Ei jonkin ihmeellisen velkakierteen ylläpitämiseksi. Jälleen kerran: kasvussa on kysymys oikeista hyvistä asioista, ei rahasta.


2.7 Luku 7: Kriisistä kriisiin

Tässä tärppilistan kohdassa toistellaan aika paljon aiempia juttuja. Ehkä kannattaa vielä muistuttaa pankkitalletusten ja yleensä säästöjen riskeistä. Kuten sanottua, säästäminen on sitä, että ei kuluta jotain hyvää asiaa nyt siinä toivossa että voi tulevaisuudessa kuluttaa enemmän hyviä asioita. Tähän liittyy aina riskejä, koska tulevaisuus on epävarma. Riskit eivät siis liity rahaan vaan tulevaisuuden epävarmuuteen. 

”Rahareformin” yhtenä seurauksena ilmeisesti olisi, että joidenkin talletusten talletussuoja olisi täydellinen siinä mielessä, että rahaa saisi aina ulos yhtä paljon kuin on pankkiin laittanut. Nykyisinhän näin ei ole, pankki voi mennä konkurssiin. Mutta tietenkään kiinnostavaa ei ole saako kaikki rahansa ulos, vaan se saako ulos yhtä paljon hyviä asioita kuin on jättänyt kuluttamatta säästäessään. Tätä ei mikään rahajärjestelmä voi taata. Jos asiat menevät huonosti ja talous romahtaa, säästöille käy huonosti riippumatta saako pankista ulos yhtä paksun setelipinkan kuin sinne kiikutti. 


2.8 Luku 8: Rahan valta ja demokratia

”Kyky kirjoittaa numeroita kirjanpitoon niin, että ne ovat uutta rahaa, on maailman suurin ja samalla huonoiten ymmärretty vallan lähde”, tärppilistassa kirjoitetaan. Toivon, että tähän asti esittämäni kritiikki on jo osoittanut, ettei näin ehkä kuitenkaan ole. Kuten totesin, rahan kirjoittamisella kirjanpitoon ei voi luoda uutta todellista varallisuutta, vaikka rahaa voisikin. Muuten voisimme tosiaan perustaa oman pankin ja laittaa omalle tilille triljoona euroa ja alkaa elää herroiksi.

Koska rahanluonti ei siis olekaan niin kova juttu, ei se taida olla niin suuri uhka demokratiallekaan. Pankit eivät voi päättää yhteiskunnan suunnasta, eivät ainakaan rahanluonnin kautta. 

Lopuksi mainitut EU:n finanssipoliittiset säännöt ovat kenties tyhmiä, kenties viisaita. Niillä ei kuitenkaan ole mitään tekemistä rahareformin kanssa.


2.9 Luku 9: Uusi raha, uusi maailma

Kirja sisältää aika paljon ihan suoraan virheellistä taloudellista analyysiä. Raha ei ole niin tärkeää kuin kirjassa väitetään, eikä myöskään rahanluonti. Kirja ei siis pysty myöskään perustelemaan reformia uskottavasti. Kirjassa ei ole pintapuolisesti nähtynä viittauksia uskottavaan tieteelliseen teoreettiseen, saati empiiriseen tutkimukseen.

Poikkeuksena viittausten puutteeseen on kohdan tärppilistan kohdan 9 väite, että ”IMF on mallintanut” ehdotuksen mukaisen reformin ja todennut sen edulliseksi. Ensiksikin, siteerattu juttu on ilmestynyt IMF:n työpaperisarjassa, jossa julkaistaan kaikenlaista, ei mitenkään IMF:n hyväksymää eikä vielä myöskään tiedeyhteisön hyväksymää kamaa. Paperin kannessa sanotaan, siis täsmälleen päinvastoin kuin kirja väittää:


Eli rahareformi ei ole mitenkään IMF:n hyväksymä. Paperissa, joka kuvailee kuivakkaan makrosimulaation, ei muuten myöskään mitenkään hyväksytä suurinta osaa kirjan väitteistä.

121 kommenttia:

  1. En ole lukenut enkä aio lukea kirjaa. Elämä on liian lyhyt.

    Talousdemokratian nimissä kirjoitetaan yleensä puhdasta tuubaa. Mutta kohdan 2 pointissa "...taloustieteen malleista ei yleensä löydy sen enempää pankkeja, velkaa kuin rahaakaan" on eräs järkevä aspekti, luultavasti vahingossa. Tai kopioituna ja väärin ymmärrettynä jostain muusta debatista.

    Makron työhevoset -- dynaamisen stokastisen yleisen tasapainon l. DSGE-mallit -- rakennetaan usein ikäänkuin rahoitus ja pankit olisivat täydellisen kilpailun tehokas markkina, joilla ei ole mainittavia makrotason vaikutuksia, ja joista ei tarvitse niin välittää. Viimeistään finanssikriisin myötä keksittiin, ettei aina voi ajatella näin. Asiaa ollaan korjaamassa, mutta pankkien yms. rakentaminen DSGE-malliin ei ole ihan suoraviivaista. Eräs esim. on täällä:

    http://www.bankofengland.co.uk/research/Pages/workingpapers/2015/wp529.aspx#.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hassua että viittaat saman hepun tutkimukseen, joka mallinsi 30-luvun talousdemokraattisen rahareformiehdotuksen ja löysi siitä useita positiivisia vaikutuksia talouteen:

      https://www.imf.org/external/pubs/ft/wp/2012/wp12202.pdf

      Poista
    2. Seitz & Schmidt 2013: "In the canonical workhorse macro model now in use, the New Keynesian Model (which is also the basis for DSGE models), money's role is redundant or even non-existent."

      - The role of money in modern macro models

      http://www.rome-net.org/wordpress/wp-content/uploads/2013/07/rome-wp-2013-01.pdf


      Benchimol & Fourcans 2014: "Since the seminal paper of Smets and Wouters (2003), and even as far back as the development of the New Keynesian paradigm in the mid-1990s, traditional New Keynesian dynamic stochastic general equilibrium (DSGE) models have not given an explicit role to money, neither in the Eurozone, nor in the US. When money is taken into consideration, its impact is generally found to be negligible (Ireland, 2003; AndrÈs et al., 2006, 2009; BarthÈlemy et al.,2011)"

      - The role of money and monetary policy in crisi periods: the case for the Eurozne

      http://econ.biu.ac.il/files/economics/seminars/money_and_monetary_policy_v11.0_0.pdf

      Poista
    3. Goodhart, Tsomocos & Shuibik 2013: Macro-Modelling, Default and Money

      "While the standard DSGE model does not include financial intermediaries, let alone the rare instances of their default, it does normally include (outside) money, and fluctuations in monetary growth, which may be caused in part by financial failure, can, with sticky prices, lead to depression in such models when monetary growth is abruptly cut back, and of course to inflation when monetary growth surges.

      But the inclusion of money in such a model is itself anomalous and internally inconsistent, as Hahn originally argued in 1965, and as has been repeatedly underlined by the authors here (Quint and Shubik 2013, Goodhart and Tsomocos 2011). If no one ever defaults, anyone’s personal IOU will be perfectly acceptable, and perfectly liquid, in purchasing any good, service or other (financial) asset from anyone else. There is no need for any specific money, and devices such as cash in advance constraints, money in the utility function, etc., are not only artificial but internally inconsistent with the other assumptions of the model"

      http://www.lse.ac.uk/fmg/workingpapers/specialpapers/pdf/sp224.pdf

      Mihin tarkoitukseen tällaisia malleja oikein tulisi käyttää? Ajatusleikkeihin?

      Poista
    4. DSGE-malli ei talouden analyysityökäluna "pass the smell test" - Robert Solow.

      Poista
  2. Voisiko joku laittaa viittauksia näihin valtavirtamalleihin, missä pankit,velka ja raha huomioidaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helppo versio ja originaali lähdeviitteissä

      http://web.stanford.edu/~pkurlat/teaching/Diamond%20Dybvig.pdf

      epätriviaali pankkiteorian malli

      http://www.jstor.org/stable/10.1086/319552?seq=1#page_scan_tab_contents

      tässä ei johdeta rahan käyttöä tasapainoilmiönä mutta juttu saattaa silti olla kiinnostava

      http://www.jstor.org/stable/10.1086/319552?seq=1#page_scan_tab_contents

      klaus kultti

      Poista
    2. Diamond-Dybvig käsittelee pankkitoimintaa lainattavien varojen kehikossa. Talletukset syntyvät ennen lainoja. Säästäjät tallettavat ja pankki lainaa talletettuja varoja eteenpäin. Kuluttajat jaetaan kärsivällisiin ja kärsimättömiin. Mallissa ei ole rahaa, vaan hyödykkeitä – näin ollen mallissa on ensin pakko tallettaa, jotta voidaan lainata...

      Kyseessä ei ole kovin realistinen kuvaus.

      Poista
    3. Pankki ei voi lainata ilman reservejä. Sillä täytyy siis olla joko tallettajien rahaa tai omaa rahaa.

      Poista
    4. Diamond-Dybvigin kyseenalaistajalle; Jos olisit pankki, kuinka suuren osan taseestasi rahoittaisit "heti nostettavissa" talletuksilla, jos saisit realisoitua omaisuuttasi vasta pitkän ajan kuluessa tai selkeästi tappiolla? Pankin on varauduttava siihen, että käyttäjätilitalletukset ja vastaavat lyhyen ajan velkasitoumukset on selvitettävä, jolloin niillä ei rahoiteta olennaisesti pitkäaikaisia rahoituskohteita kuten asuntolainoja. Vaikka antolainaus rahoittaa hetkellisesti itse itsensä, mikään ei takaa sitä, että kuukauden päästä tänään lainattu 100.000 euroa on edelleen pankin hallussa vaikka antohetkellä tilikirjaus on +100.000 euroa asiakkaan tili ja +100.000 euroa pankin asuntolainasaatavat. -> Pankin antolainaus ja ottolainaus on erkaantunut! Pankilla on siis oltava joko riittävästi kärsivällistä rahaa käytettävissään TAI sitä on oltava luotettavasti saatavissa (kannattavuusehdon mukaisesti järkevin ehdoin), jotta pankin on mahdollista lainottaa asiakasta (+ keskuspankkikuvio). Eli Diamond-Dybvig on täysin realistinen kuvaus siitä asiasta, mitä siinä paperissa käsitellään. Sen sijaan väitteessä, että pankki voi lainata miten paljon haluaa kun lainat rahoittavat itse itsensä -väitteessä ei ole perää, ellei tehdä epärealistisia oletuksia sekä kannattavuudessa että varojen kanavoitumisessa pankin pitkäaikaisiksi veloiksi. Asetelmasta voidaan myös johtaa abstraktiksi Loanable Funds-kehikko, jossa rahoitusjärjestelmän antolainauskapasiteetti on korosta riippuvainen.

      K.

      Poista
    5. Ei kait kukaan väitä, että pankki voi lainata rajoituksetta. Mitä yksittäiseen pankkiin tulee, niin samat rajoitukset ei välttämättä koske pankkisektoria. Yksittäinen pankki voi hankkia reservinsä toisilta pankeilta tai keskuspankilta. Pankkisektori saa reservinsä keskuspankinkilta aina tarvittaessa – muuten syntyy pankkikriisi. Pankit voivat myös tiettyyn rajaan asti luotottaa toisiaan ilman että reservejä liikkuu suuntaan tai toiseen.

      ECB: "The Eurosystem, however, always provides the banking system with the liquidity required to meet the aggregate reserve requirement."

      Vaikka mallinnuksen kannalta lainattavien varojen kehikko tuntuu miellyttävältä, se on silti väärä kuvaus pankkitoiminnasta. Ovatpa kuluttajat sitten "hätäisiä" tai "kärsivällisiä", niin sillä ei todellisuudessa ole niinkään merkitystä.

      Borio & Disyatat, at BIS: "The amount of cash holdings by the public, one form of outside money, is purely demand-determined; as such, it provides no external anchor. And banks’ reserves with the central bank – the other component of outside money – cannot provide an anchor either: Contrary to what is often believed, they do not constrain the amount of inside credit creation. Indeed, in a number of banking systems under normal conditions they are effectively zero, regardless of the level of the interest rate. Critically, the existence of a demand for banks’ reserves, arising from the need to settle transactions, is essential for the central bank to be able to set interest rates, by exploiting its monopoly over their supply (Borio and Disyatat (2010)). But that is where their role ends. The ultimate constraint on credit creation is the short-term rate set by the central bank and the reaction function that describes how this institution decides to set policy rates in response to economic developments."

      Poista
    6. Siinä olet oikeassa, että yhtä pankkia koskevat rajoitteet eivät koske koko sektoria tai päinvastoin. Toiseksi, tietääkseni loanable funds ei kuvaa pankkeja yksin, vaan koko rahoitussektoria (jos olen väärässä, niin kuulisin siitä mielellään). Kolmanneksi, keskuspankki pystyy sääntelemään reservien tarjontaa miten haluaa, vaikka keskuspankin halu tehdä niin on asia erikseen. Esimerkiksi riittävästi vakuuksia omaavalle pankille eurojärjestelmä tarjoaa sitaattisi mukaisesti niin paljon "käteistä" kuin haluvat, mutta käytännössä niin kalliilla, että pankit eivät turvaudu siihen kuin viime kädessä tai rakenteellisesti (normaalissa operaatiomenettelyssä, johon ei nyt kannata mennä).

      En ymmärrä mitä tällä Borion & Disyatatin sitaatilla pyrit todistamaan (muistaakseni olen aika tarkkaan kyseisen paperin lukenut), mutta en väitä että reservit rajoittaisi etukäteen. Kaikessa yksinkertaisuudessaan pointti on se, että jos pankki antaa heti nostettavissa olevilla talletuksilla rahaa ja ne nostetaan ulos pankista alati (mikä on täysin mahdollinen skenaario) eikä sisään tule rahaa oli missä muodossa tahansa, pankilta loppuu aika nopeasti kyky antolainaukseen. Tämä klassinen pankkipako voi johtaa jopa pankin kaatumiseen. Toisin sanoen pankki tarvitsee välttämättä ihmisiä, jotka ostavat esimerkiksi pankin 10 vuotisia velkakirjoja tai tekevät usean vuoden määräaikaistalletuksia, jotka rahoittavat antolainausta. Vakavaraisena pidetty pankki luultavasti saa houkuteltua tätä ns. kärsivällistä rahaa sisään, mutta vain jos jokin taho haluaa lainata pankille ja se on korkoriippuvainen asia. Pankki ei missään olosuhteissa pysty ilman kustannuksia rahoittamaan itseään suoraan. Lisäksi vaikka pankki kirjoittaa 100.000 euron velan asiakkaalle, se ei välttämättä saa itse siitä senttiäkään talletuksina tai muina rahoitusinstrumentteina, jolloin syntyy 100.000 euron rahoitusvaje. Se on kuitattava kolmannen tahon ylijäämällä ja mieluiten pankin kannalta mahdollisimman mukavin ehdoin. Asetelma johtuu kannattavuusehdoista.

      Keskuspankki itsessään on perässä hiihtäjä. Se asettaa politiikkakorot ja tarjoaa haluamillaan ehdoilla rahoitusta niille vastaosapuolille, jotka hyväksyvät ehdot ja tarvitsevat rahoituksen. Karkeasti rahoitusmarkkinoiden sääntely on epäsuoraa, ja sitä kutsutaan rahapolitiikaksi.

      K.

      Poista
    7. Esimerkiksi Ahonen ja Holappainen kirjoittavat työväenopiston luentomateriaalissaan "Moderni raha velkasopimus (IOU), joka voidaan luoda tyhjästä ". On mahdollista tulkita väite vähintään kahdella tavalla. 1. Heidän mielestään pankki voi lainata rajoituksetta, koska se voi luoda rahaa tyhjästä. 2. Ahonen ja Holappainen ovat kapitalistien kätyreitä, joiden salainen tehtävä on tyhmentää työväkeä.

      Poista
    8. Kyllä yksittäiseltä pankilta voi resurssit antolainaukseen loppua. Mutta yleensä näin ei käy pankkisektorille. Antolainaus on myös usein myötäsyklistä, joten harvemmin vain yksittäinen pankki sitä tekee, vaan koko sektori tekee sitä. Tämä taas pienentää riskiä, että yksittäiseen pankkiin kohdistuu kuvaamasi kaltaista vuotoa tai bankrunia.

      Mitä Diamond-Dybvig malliin tulee, niin siinä nimenomaan keskitytään siihen, että lainataan säästöjä (tai okeastaan hyödykkeitä). Silloin tehdän juuri sitä mistä esim. Borio & Disyatat huomauttaa:

      "In textbooks and in typical references, the loanable funds theory of the interest rate is purely couched in terms of saving and investment (eg Mankiw (2008)). This, however, refers only to a full equilibrium state and ignores the role of the credit market. Therefore, it only describes the determination of the natural rate. This widespread representation of the theory encourages the failure to appreciate the distinction between saving and financing."

      Miten olisi jos nyt ensiksi mallinnettaisiin pankkitoiminta niin kuin se todellisuudessa tapahtuu?

      BoE:n Jakab & Kumhof 2015 sentään yrittävät: Banks are not intermediaries of loanable funds – and why this matter. http://www.ilo.org/wcmsp5/groups/public/---dgreports/---inst/documents/genericdocument/wcms_404369.pdf

      Poista
    9. DiamondDybwigmalli on pohjimmiltaan mutual fund eli keskinäinen vakuutuslaitos. Porukka kokoaa varansa yhteen vakuuttaakseen itsensä kulutushokkia vastaan. Pankin mallista tekee se, että kirjoittajat olettavat talletussopimuksen olevan pankkitalletus; talletuksen siis saa koska tahansa nostaa. Tämä ei ole optimisopimus, mikä on vähän kiusallista. Nykykeskusteluun liittyen keskustelijat näyttävät täysin unohtavan, että pankkitalletukseen liittyy vakuutusaspekti. Tämä on tietysti irrelevanttia niiden mielestä, jotka geofyysisessä ajassa luovat rahaa tyhjästä.

      klaus kultti

      Poista
    10. "Pankkitalletukseen liittyy vakuutusaspekti". Millä tavalla? Normaali pankkihan kaatuu jos kaikki tallettajat nostavat tilinsä tyhjiksi käteisenä? Tai siis kyllä, vakuuttajahan on liikepankin sijaan keskuspankki ja veronmaksajat, jos ei haluta että liikepankit kaatuvat. Pankkien tappiot sosialisoidaan ja voitot kapitalisoidaan, kätevä double standard... Edelleen itse blogin lopussa mainittu Chicago Plan (olkoonkin ettei IMF:n virallinen paperi, mutta silti simulaatioineen ja johtopäätöksineen pätevä tutkimus ainakin minun mielestäni) eli 100% reservivaatimus poistaisi mm. nämäkin ongelmat.

      Poista
  3. Aika rankkaa tekstiä. Hiukan alun argumentointivirheistä:

    1) "Kukaan ei halua rahaa." Virheellinen yleistys, dicto simpliciter! Minä taas väitän että suurin osa ihmisistä ei halua rahaa, mutta pieni osa ihmisistä, ns. "todelliset Roope Ankat", todellakin haluavat rahaa. Tätä Katsastajakin tarkoittanee, mutta ilmeisesti samasta syystä kuin kirjoitus ei "kaikilta osin vastaa Asiattoman tavanomaista, täydellisen huoliteltua kirjoitustyyliä", kirjoittaja valitettavasti sortuu heti kirjoituksen alussa melko alkeelliseen argumentointivirheeseen. Saattaa tosin olla myös tietoinen retorinen keino, jopa olkinukke. Joka tapauksessa vie huomion pois olennaisesta, mikä ei ole argumentoivan keskustelun kannalta ollenkaan kiva juttu. Ken sitten todella haluaa tunteettoman asiakeskeistä argumentoivaa keskustelua ja kuka ei, sitäkin sietää toisinaan miettiä; itse ainakin rakastan asiallista keskustelua yli kaiken. Ai niin, blogin nimihän olikin Asiaton lehdistökatsaus... ;)

    2) "Ihmisiä kiinnostaa se mitä rahalla saa." Eli edelleen yleistäen väität että ketään ihmistä ei kiinnosta raha itseisarvona, vaan puhtaasti välinearvona. Kuten kohdassa 1), jos oletetaan että tarkoititkin "suurinta osaa ihmisistä", olen täysin samaa mieltä: suurinta osaa ihmisistä ei kiinnosta raha itsessään, vaan se mitä rahalla saa; ruokaa, vaatteita, VALTAA yms... Ja edelleen väitän, että pientä osaa ihmisistä, jonkinlaisia psyko- / sosiopaattisia ahneita henkilöitä, kiinnostaa raha "numerona" itsessään itseisarvona, koska isoista numeroista saa "kiksejä". Tätä "isojen numeroiden ahneutta" demonstroi erinomaisesti ilmaispeli Adventure Capitalist, suosittelen kokeilemaan! (*) Toisaalta miten tämä "kiksien" saaminen erotetaan välinearvona saadusta jopa perverssistä vallan tunteesta, onkin mielenkiintoinen kysymys, ja vaatisi tarkempia psykologisia selvityksiä yksilötasolla. Joka tapauksessa on jopa vaarallista olettaa / väittää, että tällaisia sairaita yksilöitä ei olisi oikeasti olemassa; sama kuin väittäisi että eivät ihmiset ole massamurhaajia, paitsi Darth Vader.

    3) "Pelkän rahan tuijottaminen on siis aivan hassua puuhaa". Kyllä, yhtä hassua kuin eläimen pelkän verenkierron tarkasteleminen, tai maapallon ekosysteemien pelkän veden tuijottaminen. Rahaan ei tule suhtautua yhteiskunnallisessa kontekstissa "kaiken selittävänä ilmiönä", eikä myöskään täysin merkityksettömänä ilmiönä, vaan yhteiskunnallis-taloudellisen toiminnan mahdollistavana työkaluna tai "elimenä", kuten eläimen virtaava veri tai joen virtaava vesi. Voitko selittää ihmiskehon toimintaa ilman verta? Entä pelkän veren avulla? No et tietenkään.

    Iivarinen haluaa kirjassaan osoittaa mm. että suuri osa "valtavirran" taloustieteilijöistä jättää talouden "verenkierron" mekaniikat ja ominaisuudet lähes tyystin huomiotta. "Hyvät asiat" eli ravinteet ja hyödykkeet eivät virtaa kehossa / yhteiskunnassa ilman virtaavaa väliainetta, verta / rahaa. Tosin pienet yhteisöt, jotka ovat rinnastettavissa vaikkapa yksisoluisiin eliöihin, voivat hyvinkin pärjätä ilman verta / rahaa jonkinlaisessa luontais- / vaihtotaloudessa, missä hyödykkeitä ja palveluksia vaihdetaan yhteisön sisällä "solulimassa" ilman erityistä virtaavaa verenkierto- / rahajärjestelmää. Laajemmat eliöt, kuten monisoluiset eliöt tai ihmisten yhteiskunnat, eivät tosin (ilmeisesti?) voi toimia ilman jonkinlaista veren- / rahankiertojärjestelmää, joka virtaa ja ravitsee kaikkia kehon soluja päästä varpaisiin. Jos vaikka varvas ei saa ravinteita puutteellisen verenkierron vuoksi, tulee ongelmia ja sairauksia, ja vaikeuttanee selviytymisen kannalta käytännössä välttämättömiä toimintoja, kuten kävelyä, juoksua tai ruoantuotantoa, olennaisesti.

    Jatkuu seuraavassa viestissä...

    VastaaPoista
  4. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista

  5. Toisaalta jos yhteiskunta on sairas mutta joku terveempi yhteiskunta ravitsee ja hoitaa sitä, molemmat saattavat pärjäillä, mutta todennäköisesti kumpikaan ei "elä elämäänsä täysin rinnoin". Toisaalta terveys on hyvinkin suhteellinen käsite, mutta toisaalta vailla jonkinlaista henkilökohtaisen / kollektiivisen kehityksen ja kokonaisvaltaisen sopusoinnun filosofiaa, on ihminen / yhteiskunta tässä maailman tilanteessa valitettavan ilmeisesti tuomittu kuihtumaan ja kuolemaan...

    "Raha on tärkeää vain siinä mielessä kuin se vaikuttaa hyödykkeiden tuotantoon ja jakautumiseen." Olen täsmälleen samaa mieltä. Tosin tällä hetkellä rahajärjestelmä todella, kuten esim. Iivarinen kirjassaan väittää, toimii siten, että rikkaat rikastuvat ja köyhät köyhtyvät yhä kiihtyvillä vauhdeilla. Ja tämä epätasa-arvo on mahdollista nimenomaan rahajärjestelmän tiettyjen ominaisuuksien vuoksi. Sama kuin veri kiertäisi sairauden takia ainoastaan päässä, vieden ravinteita ja happea pelkästään päähän, jättäen vartalon ja raajat vaille ravinteita, jotka alkavat hapen ja ravinteiden puutteessa ja kuona-aineiden kertyessä heikentyä, tulehtua, ja lopulta vaipua kuolioon. Pää ja rikas talouseliitti eivät kovin pitkään säily elossa, jos muu ruumis kuolee pois.

    Näin aluksi tällaista kommenttia, yritän saada tekstin luettua loppuun...

    Ystävällisin terveisin
    Tuukka Lampela

    (*) Löytyy esim. Steamista ilmaispelinä, sekä selainversiona osoitteesta http://www.kongregate.com/games/hyperhippogames/adventure-capitalist

    VastaaPoista
  6. Raha verenkiertojärjestelmänä on virheellinen analogia. Verenkierron keskeinen tehtävä on kuljettaa ravinteita kehon ulkopuolelta elimiin. Ilman tätä mekanismia keho ei voi toimia. Rahan rooli taloudessa on kuitenkin hyvin toisenlainen. Sen voisi vallan hyvin korvata kirjanpitojärjestelmällä, joka pitäisi muistissa kuinka paljon kukin luovuttanut vaihtokaupassa kenellekin mitäkin ja millä vaihtosuhteella, ja sallisi osallistujien ostaa vaihtokauppamarkkinoilta hyödykkeitä muistissa olevalla "ylijäämällä". Rahan olemassaolo tekee tällaisen monimukaisen kirjanpitojärjestelmän tarpeettomaksi.Sen tehtävä on siis yksikertaistaa asioita, ei muuta. Hämärät piilomerkitykset kertovat pikemminkin esittäjänsä motiiveista.

    Hannu Vartiainen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hannu kommentista! Rahalla on itse asiassa monia rooleja: ainakin mm. klassiset vaihdon väline, arvon mitta, arvon säilyttäjä. Yksi "raha", kuten nykyinen luotonlaajennukseen perustuva liikepankkiraha, ei yleensä pysty täyttämään kaikkia edellä mainittuja kolmea funktiota "täydellisesti" (mm. kyseiseen rahaan liittyvien inflatoristen ominaisuuksien vuoksi). Toisaalta esim. aikoinaan rahana käytetyt kulta, hopea, kaakaopavut, viljat, olut, ja näiden lunastusoikeuteen oikeuttavat kirjanpidolliset paperilappuset = setelit, ovat (ainakin ennen olleet) monin tavoin "hyviä rahoja" klassisten ominaisuuksien kannalta. Fiat-valuutat ovatkin sitten eri asia, ja liikepankkirahahan ei Fiat-valuuttaa eli keskuspankkirahaa ole varsinaisesti nähnytkään, vaan on pelkästään pankin lupaus antaa pyydettäessä Fiat-keskuspankkirahaa, eli yksityisasiakkaalle käytännössä käteistä. Eli pyritäänpä pitämään jatkoanalyyseissä tarkemmin rahan eri funktiot, sekä esim. liikepankkiraha ja Fiat-keskuspankkiraha erillään toisistaan...

      Kuvailet yllä rahan roolia vaihtokaupassa vaihdon välineenä ja arvon säilyttäjänä, ja itse asiassa kuvailemasi kirjanpitojärjestelmä muistuttaa esimerkiksi Sveitsin WIR-frangia, joka on täysin elektroninen "Mutual credit"-kirjanpitojärjestelmä, ja jota ainakin minä kutsun rahaksi, tai mieluummin rinnakkais- tai täydentäväksi rahaksi / valuutaksi. WIR-frangi on siis kirjanpidollisesti samanarvoinen kuin Sveitsin virallinen frangi, mutta ei ole vaihdettavissa niihin, eli se on täysin "erillinen" ja "rinnakkainen" järjestelmä suhteessa viralliseen Fiat-frangiin. Ja se toimii käsittämättömän hyvin! Suomeen tarvitsisimme ehdottomasti samanlaisen järjestelmän, esim. Liberan ja Väyrysen ehdottama rinnakkaisvaluutta voisi ottaa paljonkin oppia Sveitsin WIR:istä (Suomen oma valuutta pitäisi tietenkin olla vaihdettavissa [kelluvalla] valuuttakurssilla muihin valuuttoihin, kun taas WIR-frangin eräs perustavanlaatuinen pointti on nimenomaan se, että se ei ole vaihdettavissa muihin valuuttoihin, ainoastaan tuotteisiin ja palveluihin WIR-verkoston sisällä.) Aiheesta suomeksi lisää:

      http://www.savonsanomat.fi/mielipide/artikkelit/kun-raha-ei-lopu/1045475

      Yst. terv.
      Tuukka Lampela

      Poista
  7. Jotenkin tuntuu että kirjoittaja ei jostain syystä halua ymmärtää sitä, että pankit todellakin luovat OSTOVOIMAA (liikepankkirahaa) tyhjästä velan antamisen myötä. Ostovoimaa, jolla voi ihan oikeasti ostaa konkreettisia hyödykkeitä ja palveluita.

    Jos vertaisarvioituja lähteitä kaipaa, niin esimerkiksi Rooman klubin pari vuotta vanha raportti "Money and Sustainability - The Missing Link" (jatko-osa legendaariselle "Limits to Growth"-raportille) käsittelee tätä velkarahan ongelmatiikkaa erittäin ansiokkaasti esim. luvuissa 2 ja 3, kirja löytyy ilmaiseksi linkin takaa (kirja esittää myös erittäin mielenkiintoisen vision "rahan tulevaisuudesta": velkarahan "monokulttuurin" sijaan kirjoittajat ehdottavat käyttöön valjastettavaksi erilaisten eri mittakaavojen rahojen "ekosysteemejä"):

    http://www.money-sustainability.net/

    Miksi Björn Wahlroos ei voi luoda triljoonaa euroa tms. tilillensä: kysymys on hyvä, enkä vielä osaa vastata siihen täysin tyhjentävästi, mutta ainakin mm. vakavaraisuusvaatimusten takia yksityishenkilölle ei voi luoda äärettömän suuria määriä velkaa / ostovoimaa. Nordea voisi tosin ilmeisesti lainata esim. Suomen valtiolle käytännössä äärettömän määrän lainaa / velkaa / ostovoimaa, koska vakavaraisuusvaatimukset eivät kosketa valtioiden velkoja.

    -Tuukka Lampela

    VastaaPoista
  8. ”Raha- mitä se todella on? ja mitä sen tulisi olla -kirja osui ilmeisesti arkaan kohtaan, koska muutamat asiat taloustieteen asiantuntijan vastaustekstistä jäi ihmetyttämään & mietityttämään esim;

    Eikö mm. veroparatiisitilit ole jo selkeä näyttö pelkän Rahan (ei siis hyödykkeen) merkityksestä joillekin?

    Onko taloustiede tutkinut edes paljonko Suomen valtio & veronmaksajat häviävät esim. vuodessa korkoina, kuluina, menoina ym., kun Suomen pankki ei enää luo itse rahojaan?

    Mikä on taloustieteellisesti järkevä peruste sille, että Suomen valtion ei kannata luoda rahojaan itse, vaikka se hyötyisi lainojen korkotuloina? Miksi on järkevämpää antaa nyt yksityisten pankkien luoda rahat ja Suomen valtion ottaa korollista lainaa yksityispankilta?

    Miten taloustieteen asiantuntija järkevästi selittää spekulatiivisen rahakuplan hyödyt veronmaksajille, jos Raha taloustieteen näkökulmasta on etupäässä hyödykkeitä- varallisuutta?,.. ja todellisuus-Suomessa kuitenkin tämä teoria toimi aivan päinvastoin? https://www.youtube.com/watch?v=HKsn6Zvwhbk

    Miten nykyrahajärjestelmällä pystyy jatkossa välttämään esim.tällaiset kuprut? https://www.youtube.com/watch?v=ZUXRy7336rY


    VastaaPoista
  9. Miksi rahareformaajat, kiertotalouden asiantuntijat, talousdemokraatit ja muut tällaiset tyypit eivät ikinä ole koulutukseltaan taloustieteilijöitä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. TD:n reformia vastaavaa rahareformia on ehdottanut mm. seuraavat taloustieteilijät:
      James Tobin (1918-2002) (Nobel palkinnon saaja 1981; tunnettu myös Tobinin verosta)
      Irving Fisher (1867-1947) (velkadeflaatio teorian kehittäjä)
      Mervyn King (1948-) (Iso-Britannian keskuspankin pääjohtaja 2003-2013)
      Herman Daly (1938-) (entinen Maailmanpankin ekonomisti)
      Martin Wolf (1946-) (Financial Timesin kolumnisti)
      Michael Kumhof (1962-) (IMF:n ekonomisti)
      Bernard Lietaer (1942-) (euron suunnittelija)
      Maurice Allais (1911-2010) (Nobel palkinnon saaja 1988)
      Frederick Soddy (1877-1956) (Nobel palkinnon saaja 1921)
      Milton Friedman (1912-2006) (Nobel palkinnon saaja 1976)
      Friedrich Hayek (1899-1992) (Nobel palkinnon saaja 1974)
      Ronnie J. Phillips
      Michael Rowbotham
      Stephen Zarlenga
      Richard Werner
      Michael Hudson (1939-)
      Richard C. Cook (1946-)
      Thomas Greco (1936-)
      Serge Latouche (degrowth-liikkeen kärkihahmo)
      Joseph Huber
      James Robertson
      Clifford H. Douglas (1879-1952)
      Silvio Gesell (1862-1930)
      Frank Graham
      Earl Hamilton
      Willford King
      Charles Whittlesey
      Laurence Kotlikoff
      Ludwig von Mises (1881-1973)
      Murray N. Rothbard (1926-1995)
      Jesus Huerta de Soto (1956-)
      John H. Cochrane (1957-)

      Poista
    2. Suomen Talousdemokratia ry:n puheenjohtaja Patrizio Laina on kyllä koulutukseltaan ekonomisti, joka tekee parhaillaan tohtorin väitöskirjaansa rahareformin vaikutusten mallintamisesta. Toisin kuin esimerkiksi tämän blogin kirjoittajien kohdalla, Suomen Pankki on julkaissut useita hänen tutkimuspapereitaan ja Euroopan keskuspankkikin on jo julkaissut yhden. Viime viikolla Economic Thought journaalissa julkaistiin Lainan paperi "Proposals for Full-Reserve Banking: A Historical Survey from David Ricardo to Martin Wolf", jossa tutkitaan ehdotuksen historiaa taloustieteessä. Jos paperin lukee, niin huomaa, että ehdotusta on kannattanut ja kannattaa yhä tänä päivänä aika monikin taloustieteilijä, ja osa nimistä saattaa olla tuttujakin.
      http://et.worldeconomicsassociation.org/files/WEA-ET-4-2-Laina.pdf
      Tästä Iivarisesta ja hänen kirjastaan löytyy varmasti paljon moitittavaa, mutta ajatusta kannattaa myös moni ihan vakavasti otettavakin henkilö.

      Poista
    3. Jos yksittäinen ekonomisti on jotain mieltä, mutta hänen mielipiteensä ei saa suurta kannatusta muiden ekonomistien parissa, niin tämä yksittäinen ekonomisti on silti oikeassa? Samoin näitä journaleita on pilvin pimein. Se että jossain journalissa julkaistaan jotain, ei takaa absoluuttisesti julkaisun laatua. Kuka tahansa voi perustaa taloustieteen journalin ja julkaista siinä mitä ikinä haluaa. Samoin ns. työpaperit, jossa esitetään ikään kuin omia ajatuksia.

      Poista
    4. "Miksi rahareformaajat, kiertotalouden asiantuntijat, talousdemokraatit ja muut tällaiset tyypit eivät ikinä ole koulutukseltaan taloustieteilijöitä?"

      ....ja kun niitä taloustieteilijöitä löytyikin, käänsit asian

      "Jos yksittäinen ekonomisti on jotain mieltä, mutta hänen mielipiteensä ei saa suurta kannatusta muiden ekonomistien parissa, niin tämä yksittäinen ekonomisti on silti oikeassa? "

      :D

      Olihan enemmistö maailman tieteilijöistä sitä mieltä, että aurinko kiertää litteää maapalloa...

      Poista
    5. edellinen kommentti ei ollut alkuperäisen kyselijän.

      Poista
    6. Jokusen tovin kuitenkin istunut taloustieteellisissä semmoissa Suomessa, eikä ole tullut vastaan papereita aiheesta, eikä (taloustieteen) laitosten jatkarit ole paljon tällaiseen tutkimukseen suuntautunut. Tästä varmaan foliohatuilla on paljonkin sanottavaa, mutta laadukasta kotimaista tutkimusta aiheesta olisi ihan mukavaa lukea.

      Poista
    7. Tieteen filosofian puolelta Thomas Kuhnin lanseeraama käsite paradigma on erittäin hyvä käsite kuvaamaan tätäkin debattia, nyt on tosiaan taloustieteen vallitseva paradigma kovaa vauhtia murtumassa... Kotimaisesta tutkimuksesta: edellä olikin jo linkattu suomalaisen Patrizio Lainan artikkeli. Mutta ei kai sillä niin hirveästi väliä minkä maalaista se tieteellinen tutkimus on muuten kuin isänmaallis-tunteellisista syistä, koska tiede nyt yleensä pyrkii lähtökohtaisesti objektiivisuuteen (yksittäiset tieteentekijät eivät tietenkään välttämättä)...:

      http://et.worldeconomicsassociation.org/files/WEA-ET-4-2-Laina.pdf

      Poista
  10. Kirjaa näkemättä kommentointia:

    Ikkunasta ulos katsomalla on selvää, että metsään meni. Monien länsimaisten valtioiden kilpailukyky rappeutui luokkaa kahden vuosikymmenen ajan, ilman siihen edes osattiin herätä - kun riittävän korkealla abstraktiotasolla liikutaan, niin root causea on vaikea löytää mistään muualta kuin rahajärjestelmästä.

    Insinöörilogiikalla rahajärjestelmämme on siis kone, joka on rikki. Korjaavista toimista voidaan olla montaa mieltä, mutta olennaista olisi saavuttaa edes jonkinlainen yhteisymmärrys siitä, että korjattavaa on, ja tässä suhteessa kaikki keskustelunavaukset ovat tervetulleita, mukaanlukien tämä nyt julkaistu ns. talouskirja.

    Heitän siis pallon takaisin blogistille, onko mielestäsi korjattavaa, ja jos on, niin mistä aloittaisit?

    Ystävällisin terveisin,
    Amos Ahola

    BTW, blogistin Nalle Wahlroos puhallus on myös ihan arkipäivää kehitysmaissa: http://www.hs.fi/ulkomaat/a1442807634721, mutta tätä en sisänsä koe merkitykselliseksi debatin kannalta.

    VastaaPoista
  11. Olipas huttua koko artikkeli. Kirjan tärkeimmät huomiot, kuten "Kirjassa tunnutaan väittävän, että kun kerrytämme itsellemme rahaa, se samalla kerryttää jonkun toisen velkaa. Ja tätä tunnutaan pitävän oikein pahana." ei edes oteta tosissaan, vaan heitetään vitsiksi.

    Myöskin "En oikeastaan ymmärrä juuri mitään tästä kohdasta, siinä ei näytä olevan oikein mitään järkeä. En ehtinyt katsoa varsinaista kirjaa hirveän tarkkaan." sai hymyn huulille. En ymmärrä, mutta en myöskään lukenut, joten sen täytyy olla väärin.

    Itse aion ainakin ostaa kirjan, kun vihdoin suomeksi saa tästä asiasta tietoa.

    VastaaPoista
  12. Tähän on muuten pakko lainata aikamme suurinta talousajattelijaa, Jare Henrik Tiihosta:
    "Rahalla ei tee mitään, jos sillä ei tee mitään."

    Valitettavasti 90% ihmisistä ei ajattele näin rationaalisesti. Toisin kuin väität, ihmisiä nimenomaan kiinnostaa raha sinänsä ja se on monelle lopullinen tavoite.

    Tämän lisäksi, Heikki, sivuutat sen faktan, että rahan (riskittömän krediitin) hallinnalla:
    1. on helvetisti optioarvioa, joka antaa turvallisuutta (erit. sen tunnetta) ja vapautta
    2. rahan hallinnassa on pääasiassa kyse ostovoimansa siirtämisestä tulevaisuuteen - ja se on todella merkittävä tarve.

    Erityisesti taloudellisesti epävarmassa ympäristössä, jossa tulevista tuloista ei ole taetta, rahasta tulee ihmisille itseisarvo. Tämä köyhyyden pelko on usein myös irrationaalisen "roopeankkailun" (rahan hamstraamisen pelinomaisesti tai itseisarvoisesti) taustalla. Henry George osui asian ytimeen jo 140 vuotta sitten:

    “’Devil catch the hindmost’ is the motto of our so-called civilized society to-day.” … “[W]e learn early to grasp from others that we may not want ourselves. The fear of poverty makes us admire great wealth ; and so habits of greed are formed, and we behold the pitiable spectacle of men who have already more than they can by any possibility use, toiling, striving, grasping to add to their store up to the very verge of the grave…” … “But the mad struggle would cease when the fear of poverty had vanished.” (George 1883, "Social Problems", p. 103)

    Voit yrittää tyrkyttää homo economicusta ja rahan neutraliteettiteoriaa miten paljon vain - mutta ne on aika kaukana todellisuudesta, minkä voinee havaita jo kevyellä introspektiolla ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. " rahasta tulee ihmisille itseisarvo."

      Miten niin ? Jos pelkää tuhottomasti köyhyyttä, niin eikö säästetyn rahan tarkoitus poistaa epävarmuus? Esimerkiksi varakkaamman ihmisen kohdalla tämä voisi näkyä siinä, että rahan tilille hamstraamisen sijasta ostellaan vuokra-asuntoja tai osakkeita.

      Esimerkiksi vähän varakkaamman säästäjän arvopaperit eivät ole rahaa, vaan arvopapereita.

      - Syltty

      Poista
  13. Eikös "talouskasvu" mainstreamisti nimenomaan määritellä BKT:n kasvuna. Tarkoitat tällä varmaan työn tuottavuuden kasvua?
    "Talouskasvu (oikein määriteltynä, ei siis välttämättä bkt:n kasvu) tarkoittaa sitä, että ihmiset saavat enemmän arvostamiaan hyviä asioita ja joutuvat tekemään vähemmän ikäviä asioita." ... "Kuka tahansa joka toivoo talouskasvun vähenemistä, toivoo, että ihmiset pysyvät köyhinä. Kasvua tavoitellaan siis siksi, että saataisiin ihmisille lisää kaikkea jota he pitävät arvossa, kuten vaikkapa ruokaa, terveyttä ja oleskelua perheen kanssa."

    Se on ihan totta, että Iivarisen "perpetual debt" -selitys kasvuriippuvuudelle on puppua - oikea syy on tarve ylläpitää TYÖLLISYYTTÄ tuottavuuden kasvaessa - kun ihminen on de facto työn yksikkö ;)
    bit.ly/RBintro

    VastaaPoista
  14. "”Kaikki valtiot tavoittelevat vaihtotaseen ylijäämää”, tärppilistan kohta 5 aloittaa itsevarmasti. Väite olisi totta, jos puhuttaisiin 1600-luvun valtioista. Tämä colbertilainen / merkantilistinen ajattelu hylättiin 300 vuotta sitten. Kukaan ei tavoittele vaihtotaseen ylijäämää, siinä ei ole mitään järkeä."

    :D Millon oot viimeksi lukenut politiikka- ja talousuutisia? Tai seurannut eduskuntavaaleja?
    Kerro yksikin poliitikko tai vaikuttaja, joka EI väitä, että Suomen suurin ongelma on pudonnut vienti ja menetetyt +6-9 %:n vaihtotaseylijäämät *kyynel* ja että "Suomi nousuun = vienti vetämään + ostakaa kotimaista"?
    bit.ly/merkantilismimtt

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaiketi tässä postauksessa taloustieteilijä, eli ekonomisti (taloustieteestä väitellyt) arvostelee ao. kirjan sisältöä. Ehkä heikki tarkoitti kirjoituksessaan (vähän huonoin sanankääntein) sitä, ettei näkökulma juuri ole edustettu ammattiekonomistien keskuudessa.

      Poista
    2. Kyllä niitäkin löytyy. Tosin ei ole kauhean ihme, että ensimmäinen reaktio on tyrmäävä. Jos on ensin korkeakoulussa opetettu, että raha on neutraalia ja sen jälkeen on itse paasannut samaa retoriikkaa vuosia, niin avoimen mielen pitäminen on varmasti vaikeaa. Ekonomistinkin pitäisi kuitenkin katsoa miksi alunperin opetettiin, että raha on neutraalia ja verrata tilannetta todellisuuteen (eli välittävätkö pankit todella rahaa säästäjiltä lainaajille vai tekevätkö ne jotain muuta. Onko pankeilla jotkut lainattavat varat, josta lainoja myönnetään. jne.).

      Poista
  15. Vielä on kuulematta Klaus Kultin apologia, koska hänhän osaa kuulemma derivoida.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pursiainen varmaan osaa puolustaa näkemyksiään ihan itse. Mutta kun kerta yleisö pyytää niin tässä tällaista: Pursiaisen kirjoitus oli hyvä erityisesti siksi, että keskittymällä reaalitalouteen hän korostaa niiden ihmisten hulluutta, jotka luulevat, että raha sinänsä on jotain aivan ihmeellistä ja että jos vain selvitetään, mitä raha todella on sekä heidän henkilökohtaiset ongelmansa ratkeavat että länsimainen talousjärjestelmä parantuu. Ehkä vähän elliptisesti Pursiaisen kirjoituksesta käy ilmi myös sellainen viisaus, että kun ihmisen elämä rupeaa pyörimään ajatuksissa "pankki voi luoda ja tuhota rahaa ja raha on vain velkasuhde", hän ei ole kenties ihan kärkikamaa avioliittomarkkinoilla.

      terkkuja kaikille

      klaus kultti

      Poista
    2. Reaalitalouteen keskittyminen on erittäin hyvä asia. Se ei ole hyvä asia, että suljetaan silmät fossiili-finanssikapitalismin ja velkarahajärjestelmän todellisilta toimintamekanismeilta ja vaikutuksilta (mm. pääoman valtava ja kiihtyvä kasautuminen, valtava inflaatio, luonnon tuhoaminen). Eikä pliis mentäis ad hominemien puolelle, edes elliptisesti kierrellen... Eiku sori, unohdin taas että tämähän olikin asiaton blogi ;)

      -Tuukka L

      Poista
    3. Hienoa, että professorin arvovallalla tuodaan esiin "hulluutta, jotka luulevat, että raha sinänsä on jotain aivan ihmeellistä". Ja että ihmisten henkilökohtaiset ongelmat ratkeavat selvittämällä rahan alkuperää tai sen perimmäistä luonnetta. Kuka tällaista on todennut ja missä?

      Toisaalta, kyllä raha näyttää uuttavan esiin yhtä ja toista hulluutta, jos tuollaisista lausunnoista rahallista vastiketta maksetaan.

      Vähän vähemmän elliptisesti voi päätellä, että koska Klaus derivoi, hänellä lienee hemmetin hyvätasoinen puoliso, joka varmaan integroi.

      Poista
    4. Kultti, onko sinulla jotain yläaste- tai lukioaikaisia asioita, joita haluat käsitellä näillä jatkuvilla viittailuilla sukupuoliasioihin ja lihavuuteen? Muuta syytä en keksi, miksi aikuinen mies käyttäytyy noin infantiilisti. Varmaan noin empaattinen ja monista näkökulmista asioita ajatteleva professorismies on siellä avioliittomarkkinoilla ihan sitä ns. "kärkikamaa".

      Poista
    5. Noh noh, eipä mennä henkilökohtaisuuksiin vaikka toiset menee, ei se auta kuin omalla esimerkillä yrittää pitää keskustelun tasoa yllä niin korkeana kuin itse haluaa...

      Poista
    6. Anonyymi kirjoittaa: "Kultti, onko sinulla jotain yläaste- tai lukioaikaisia asioita, joita haluat käsitellä näillä jatkuvilla viittailuilla sukupuoliasioihin ja lihavuuteen? Muuta syytä en keksi, miksi aikuinen mies käyttäytyy noin infantiilisti. " Koska et keksi mitään muuta syytä, kehotan sinua pohtimaan onko niin että mitään muita syitä ei ole vai oletko snadisti rajoittunut pohdinnoissasi.

      Poista
    7. Se on toki mahdollista. Mikäli itseäsi tämä rajoittuneisuus ei koske, tuonet varmaan mielelläsi julki omat ei-rajoittuneet pohdintasi.

      Poista
    8. Aika tyhjältä vaikuttaa Kultin argumentointi tällä saralla. Professorin uskottavuus koetuksella?

      Poista
  16. Minun mielestäni keskustelua pitäisi ohjata siihen, saako rahoitusjärjestelmä tehtävästään itselleen liian paljon todellisia hyödykkeitä.

    Ja eikös kaikki raha ole velkaa? Mutta jos miettii asiaa hetken, näinhän sen pitää ollakin.

    Mietitäänpä rahajärjestelmän syntyä autiolla saarella, jossa asuu vain Martti ja Pekka. Martti ja Pekka tekevät toisilleen vastapalveluksia ja sopivat että kirjanpidon helpottamiseksi käytetään rahaa., esimerkiksi siten että hedelmien tunnin keräily maksaa yhden rahan (siis jos haluat toisen työn hedelmät itsellesi), suon kuokkiminen yhden jne

    Mutta miten saadaan ihan ensimmäiset rahat järjestelmään sisään? Jos rahat vain annetaan Martille, niin hänhän saa etua Pekan kustannuksella. Jos taas päätetään että annetaan kummallekin yksi raha, niin se joka käyttää rahansa ensin, voikin jättää yhden tunnin tekemättä. Järkevä ratkaisu on tietenkin se, että raha luodaan velasta. Jos Pekka keräilee ensimmäisen hedelmät, Martti antaa hänelle lapun, jossa lukee että tällä lappusella saa Martilta yhden keräilyn verran hedelmiä. Vastineeksi Pekka antaa Martille rahakolikon. Tällä rahalla Martti saa lunastettua Pekalta hedelmiä. Martti on siis velkaa Pekalle ja Pekalla on lappu, jossa lukee Martin velka. Nyt kukaan ei saa hyödykkeitä tekemättä mitään, vaan rahaa vastaan täytyy sitoutua tekemään työtä tulevaisuudessa. Kun Pekka haluaa jotain, hän antaa rahan Martille työsuoritusta vastaan. Martti voi käyttää saamansa rahan velan maksuun.

    Näin ajatellen on ihan loogista että raha on velkaa, se on lupaus siitä että joku jossain joskus suostuu luovuttamaan hyödykkeitä rahayksikön osoittaman arvon verran.

    Asiattomat voivat korjata, jos järkeilyssäni on jotain vikaa.

    - Syltty


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, mutta mitä pankki tekee sitä rahaa vastaan? Ei mitään muuta kuin kirjaa sen rahan velanottajan tilille ja nyt velanottaja on velkaa pankille. Sitä rahaa vastaan velallinen joutuu keräilemään niitä hetelmiä kun pankki ei tee mitään. Jostain rahan on tultava ja jonkun sitä on luotava, kenellä tämä oikeus pitäisi olla? Pankeilla? Kuka niin on päättänyt?

      Poista
    2. "kun pankki ei tee mitään"

      Juu, eikä kauppa tee mitään, kunhan vain välittää tavaroita ja vetää välistä.

      Eikö kirjanpito tai tulevaisuuden hedelmien tarvitsijoiden ja nykyisten hedelmien keräilijöiden välittäminen muka ole "mitään"?

      - Syltty

      Poista
    3. Ei se laina synny ihan täysin tyhjästä: se vaatii asiakkaan LUPAUKSEN ja sitoumuksen maksaa rahasumma pankille korkoineen takaisin ajan kuluessa. Pankki taas antaa vastineeksi (elektronisen rahankäyttömahdollisuuden lisäksi) LUPAUKSEN antaa rahasumma keskuspankkirahana eli käteisenä asiakkaalle; tosin jos kaikki asiakkaat lunastaisivat tämän lupauksen, rahaa riittäisi kattamaan vain 1-10% prosenttia pankin lupaamista käteisvaroista asiakkaille. Onko reilua, kysynpä vaan? ;)

      Kauppiaiden rooli yhteiskunnassa on erittäin tärkeä, kuten myös (optimaalisessa tapauksessa) pankkien, nimenomaan hyödykkeiden, palveluiden ja investointihalujen välittäjinä. Pitää sitä hyödyllisestä toiminnasta tietysti vetää vähän elannokseen välistä. Rahareformistienkaan ei tosiaan kannata sortua täysin mustavalkoiseen ajatteluun pankkeja mustamaalatessaan, unohtaen vihoissaan kokonaan esim. julkisen pankkitoiminnan mahdollisuuden: liialliset pahantahtoisen pankkitoiminnan yleistykset ovat omiaan syventämään vastakkainasettelua, lietsomaan turhaa riitaa ja tappamaan orastavia yhteisymmärryksen ituja.

      -Tuukka L

      Poista
    4. Ei se täysin tyhjästä synny; Asiakas yrittää myydä pankille omaa työtään tai mistä sitten asiakkaan tulot muodostuvat. Jos pankki arvioi tämän maksukyvyn suuremmaksi kuin laina ja sen hoito, pankki myöntää lainan. Pankin arvioidessa väärin asiakkaan maksukyvyn, se ostaa vähemmän saatavaa kuin myy omaa velkaansa. Tämä pitää kattaa jollain, tai pankki tekee konkurssin.

      Pankki saa keskuspankista rahaa kirjaimellisesti niin paljon kuin tarvitsee kunhan sillä on hallussaan keskuspankin hyväksymiä vakuuksia. Keskuspankki ei missään olosuhteissa anna ilman vakuuksia pankille senttiäkään. Jos kuvitellaan tilanne, missä pankin täytyisi maksaa talletus seteleinä asiakkaalle, pankki järjestelee sen. Siihen kykenemätön pankki on vaikeissa ongelmissa. Käytännössä ilmiö on vähäinen, jolloin keskuspankkirahan olennaisin tekijä on eurojärjestelmän tapauksessa vähimmäisvarantovelvoitteen täyttäminen ja sivuseikkana pankkien maksujen selvittäminen.

      Pankin koko idea perustuu siihen, että suurin osa pankin rahoittajista ei nosta talletuksiaan ulos pankeista. Käytännössä se, että eri tahot lainaavat pankille varojaan eri pituisilla velkasitoumuksilla. Pankki ei siis joudu selvittämään kuin erittäin pienen osan veloistaan nyt, tai lähitulevaisuudessa. Se käytännössä mahdollistaa sen, että pankki voi tehdä pitkiä antolainaussopimuksia. Jos et usko, niin katso pankkien rahoituksen rakennetta. Vain vähäinen osa siitä on asiakkaiden heti nostettavia talletuksia, valtaosa lyhyt- ja keskipitkän aikavälin velkasitoumuksia. Lisäksi osassa on omaa pääomaa (osakepääomaa) ja pitkiä rahoitusarvopapereita.

      Jos taas pankeilta vaaditaan ulos talletuksia yli sen mitä pankilla on likvidiä omaisuuserää, sen on likviditoitava tasettaan. Ensin myydään likvidejä arvopapereita tai ylipäätään mitä tahansa pankin taseessa on. Ideaali tilanteessa, missä pankin toimet eivät vaikuta markkinoihin, joka ikinen rahoitussopimus on selvitettävissä vaikka viime kädessä seteleillä.

      K.

      Poista
  17. Eiköhän tähänkin voitaisi löytää jokin parempi ratkaisu kuin se, että yksityisille pankeille myönnetään monopoliasema rahanluontiin. Varsinkin tällaisina aikoina kun rahaa tuuppaa häviämään reaalitalouden kierrosta sitä mukaan kun lainoja maksetaan takaisin, mutta uutta rahaa ei välttämättä synny eikä päädy kiertoon yhtä tehokkaasti. Tässä systeemissä ei ole mitään takeita siitä, että pankit alkaisivat toimia kansantalouden näkökannalta parhaimmalla tavalla. Välillä mennään täysin yli, tai seuraavaksi lyödään liinat kiinni kun taseita kuivatellaan.

    Samoin voidaan miettiä, että onko rahanluonnin pääkanava – asuntoluotot – kansantaloudelle se kaikkein järkevin rahanluontikanava? Sopii miettiä. Finanssisektori juoksee ja reaalitalous ryömii.

    Tätä miettiessä, ei taida rinnastukset autosaaren tekotalouteen olla siitä viisaimmasta päästä.

    VastaaPoista
  18. Kun vihdoin "Raha - mitä se todella on? ja mitä sen tulisi olla" -kirja on nostanut yleiseen keskusteluun nykytalouden epäkohdat...niin onko teille talouden asiantuntijoille tullut koskaan mieleen korjata tätä spekulatiivisesti kuplaantuvaa rahasysteemiä? Koska nythän keskuspankki voi luoda ja luo rahaa pankkien pelastamiseksi (kapitalismi sosialisoi), niin miksei pankki voisi luoda rahaa ihmisten ja julkisen sektorin pelastamiseksi? ..voisiko Suomessa toimia esim.Islannin malliin?

    http://positivemoney.org/2015/10/iceland-members-of-parliament-are-calling-for-a-money-commission/

    http://talousdemokratia.fi/tiedostot/Voima%20-%20Rahanluonti%20siirtymassa%20Islannissa%20pankeilta%20valtiolle.png

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole asiaton mutta kai se ajatus on:

      1) Ihmiset ja julkinen sektori tarvitse hyödykkeitä
      2) keskuspankki ei luo hyödykkeitä kun se painaa rahaa

      Täten keskuspanki ei voi pelastaa ihmisiä & julkista sektoria?

      Poista
    2. = aasi sidotaan muovijakkaraan, eikä siksi pääse karkaamaan?

      Poista
  19. Asiaton lehdistökatsaus tekee erittäin tärkeää kansanvalistustyötä. Valitettavasti monet tietämättömät uskovat, että näissä "uusissa rahateorioissa" on jotakin uutta, vaikka kyse on taloustieteilijöiden jo aikaa sitten hyväksymistä periaatteita, joilla aktivistit antaneet uuden nimen. Todellinen sekameteli syntyy, kun raha mystifioidaan (usein pahaksi) ja sen ympärille kehitetään jokin mystinen oletuskehikko.

    Pahimpia asioiden sekoittajia ja väärinymmärtäjiä ovat riippumattomina esiintyvat poliittiset aktivistivit (Heikki Patomaki, Lauri Holappa, Jussi Ahokas, Kalevi Sorsan saatio, Paavo Teittinen, Talousdemokratia ja Poliittisen talouden tutkimuksen seura), jotka ovat lukeneet samat uskonkappaleensa.

    VastaaPoista
  20. Höpö höpö. Nyt menee jo vähän surkuhupaisuuden puolelle Anonyymi 10.42. Siinä tapauksessa mystikkoja ovat myös BoE:n tutkijat (Bank of England), BIS:in tutkijat, Suomen Pankin tutkijat (Karlo Kauko) ... listan ollessa vaikka kuinka pitkä.

    Ote BoE:n julkaisusta Money Creation in the Modern Economy: "Money creation in practice differs from some popular misconceptions — banks do not act simply as intermediaries, lending out deposits that savers place with them, and nor do they ‘multiply up’ central bank money to create new loans and deposits ... The reality of how money is created today differs from the description found in some economics textbooks."

    http://www.bankofengland.co.uk/publications/Documents/quarterlybulletin/2014/qb14q1prereleasemoneycreation.pdf

    Samoin tekee BIS:in tutkimusjohtaja monessa julkaisussa, joissa hän nimenomaan viittaa moneen oppikirjaan (Walshm, Mishkin, Abel et al, etc.). "… "An extreme version of this view is the text-book notion of a stable money multiplier: central banks are able, through exogenous variations in the supply of reserves, to exert a direct influence on the amount of loans and deposits in the banking system".

    Kuitenkin tätä samaa oppikirjasoopaa tässäkin viestiketjussa joku tuolla ylempänä oli heti tarjoamassa kun asiaa käsiteltiin. Professori Kultti taas yritti todistella, että valtavirtamalleissa on aina sittenkin ollut rahaa ja pankkeja viittaamalla paperiin, jossa ei oikeastaan ole pankkeja eikä rahaa niiden todellisessa merkityksessä.

    Myös Fedin tutkijat ovat tehneet samankaltaista myytinmurtamista – oppikirjojen ollessa tähtäimessä ja myytinkehittäjinä. Fedin julkaisussa (Carpenter & Demiralp: 2010) lytätään ensin oppikirjaversio ja sitten vielä lisätään: "In the past couple of decades however, New Keynesian models used for macroeconomic policy analysis have excluded money."

    Karlo Kauko, joka toimii Suomen Pankissa, on ilmeisesti naimaton mies (jos professori Kultin fiksaatioita on uskominen), koska julkaisun pääteemana on tämä: "Tarkoituksena on selittää, miten raha muodostuu, mistä sitä tulee ja mitä se pohjimmiltaan on."

    Entä politiikkasuosituksia? Miten olisi tämä Financial Timesin Martin "rahamystikko" Wolfin kirjoitus kyseisessä lehdessä: "Strip private banks of their power to create money."

    http://www.ft.com/intl/cms/s/0/7f000b18-ca44-11e3-bb92-00144feabdc0.html#axzz3oFZRjru8

    Mystistä touhua?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rehellinen analyysi ei ole mystistä touhua. Sekä raamatussa että fysiikassa on tarinaa maailman synnystä. Se ei tee alkuräjähdyksen yms. tutkimisesta mystistä touhua.

      Suurin taloustieteellinen ongelma rahassa on se mitä sanoin yllä 4. lokakuuta 2015 klo 18.40.

      Jos raha ja pankit kiinnostavat, kannattaa aloittaa mielummin jostain

      www.suomenpankki.fi/pdf/169229.pdf

      tapaisesta kuin hörhöjen väärinkäsityksistä. Tuosta saattaa jopa selvitä, miksi liikepankit eivät luo rahaa älyttömän paljon.

      Poista
    2. Kuten myös se, mikä Talousdemokratian ehdotuksissa on vialla, siis jos tuon paperin lukee ajatuksen kanssa läpi.

      K.

      Poista
    3. Kivasti sait sen hörhö-sanan sinne ujutettua, vaikka itse kirjoitit: "En ole lukenut enkä aio lukea kirjaa. Elämä on liian lyhyt". Sitten vielä puhut rehellisestä analyysistä…

      Miten onkaan sen ironiamittarin laita?

      Poista
    4. Talousdemlaa on jo tullut nähtyä riittävästi, jotta voin vetää johtopäätöksen. Jos tulevaisuudessa ilmenee jotain olennaisen uutta, haastakaa hoviin.

      Sillä välin lukekaa ajatuksen kanssa tuo Karlon paperi.

      Poista
    5. Jos olisit vähäänkään tutustunut TD:n materiaaliin, niin huomaisit, että Karlo Kaukon kirjoitukseen juurikin viitataan. Sitä paitsi TD ei väitä, että pankit pystyvät luotottamaan rajoituksetta, eikä sen takia, että "luovat rahaa tyhjästä". TD:n ja KK:n luonnehdinnat rahanluonnista ovat samankaltaisia.

      Nämäkin asiat tulisivat heti selväksi, jos olisit vähäänkään asiaan perehtynyt. Hörhötarroja voi kuka tahansa tietämätön liimailla.

      Tässä: http://talousdemokratia.fi/?q=suomen_pankin_vastauksia

      Poista
    6. Esitän vain yhden pointin. TD:n julkaisu ”Väärinkäsityksiä pankkitoiminnasta”; ”Johtopäätöksenä tästä mallista seuraa, että jos kukaan ei säästä, kukaan ei myöskään voi lainata. Tämä tarkoittaa, että säästäminen on maalle hyväksi, koska se mahdollistaa yritysten kasvun, mikä puolestaan luo lisää työpaikkoja ja vahvistaa taloutta. Myös useat taloustieteilijät ajattelevat näin. Itse asiassa useat yliopistojen taloustieteen kurssit opettavat yhä, että talouden investoinnit riippuvat säästöjen määrästä. Tämä on kuitenkin täysin virheellinen käsitys, kuten kohta näemme. ”

      Tämän voisi perustella Karlo Kaukon (KK) kirjoituksella ”Mitä raha on?”; ”Kun pankki myöntää lainaa, sekä sen velat että saamiset kasvavat. Lainaa myöntävä pankki ottaa asiakkaalta allekirjoituksen velkakirjaan ja merkitsee varoihinsa tämän saamisen. Mutta laina on nostettu vasta kun sitä vastaava talletus on kirjattu asiakkaan tilille, joten myös pankin velat kasvavat. Talletuksethan ovat pankin velkoja asiakkailleen. Näiden velkojen lisääntyminen on rahan määrän lisääntymistä. Asiakas havaitsee pankkitilinsä saldon kasvaneen. Hänellä on siis enemmän rahaa kuin hetkeä aikaisemmin, vaikka pelkästään lainaa nostamalla ei rikastu, eikä nettovarallisuus kasva.”

      Mutta kuten todetaan KK:n kirjoituksen neljännessä kappaleessa; ”Juuri kukaan ei ota pankista lainaa vain tallettaakseen rahat takaisin samaan luottolaitokseen. Kun pankki myöntää luoton, siitä seuraa lähes aina velvoite välittää asiakkaan hankinnoista aiheutuvia maksuja. Tavallisimmin laina-asiakas maksaa lainannostohetkellä tai muutaman päivän kuluttua tilisiirrolla, pankkikortilla, pankkivekselillä tai sekillä hankinnan, jonka tekemiseksi laina on otettu. Jos raha menee toisen pankin asiakkaalle, tästä aiheutuu luoton myöntäneelle pankille maksuvelvoitteita. Pankin on edustettava asiakastaan pankkien välisessä maksuliikenteessä, jossa on maksettava keskuspankkirahalla. Rahalaitos on pulassa, jos se ei selviydy näistä velvoitteista.”

      Eli vaikka laina itsensä hetkellisesti rahoittaa itse itsensä, niin ulosvirtaukset pankista ulos on rahoitettava. Millä tavalla pankki saa rahoituksen? KK vastaa; ”Kirjaamalla lisää saldoa omien asiakkaittensa tileille pankki ei saa lisää keskuspankkira- haa edes siinä tapauksessa, että asiakkaat todella vain pitäisivät nämä rahat tileillään. Mak- suvalmiuden ylläpitämisen parhaita keinoja on laajan talletuskannan kerääminen jollain muul- la tavalla. Kun suurituloiset ja säästäväiset asiakkaat saavat jatkuvasti enemmän tilisiirtoja kuin lähettävät, pankki esiintyy heidän puolestaan maksujen vastaanottajana luottolaitosten välisessä maksuliikenteessä. Tällöin pankin käytettävissä olevan keskuspankkirahan määrä kasvaa. Tämän rahavirran turvin uskaltaa myöntää luottoja. Tilanne ei paljonkaan poikkea yksinkertaisesta oppikirjaesimerkistä, jossa yhdelle asiakkaalle myönnetään laina vasta kun toinen asiakas on tyhjennyttänyt säästöporsaansa pankin tiskillä.”

      Eli miten on, tarvitseeko rahoitusjärjestelmä investointien kattamiseksi säästäjiä vai rahoittaako pankkien luotonanto itse itsensä tallettajista riippumatta? Sillä ei taida olla merkitystä, onko säästäjiä ex ante vai ex post, koska aika näiden välillä on lyhyt (luokkaa tunneista viikkoon, ei kuukausia). En tiedä onko säästäjälle täsmällistä määritelmää, mutta säästäjänä voi tietääkseni pitää ketä tahansa joka pitää pankissa talletuksia yli minimaalisen kuviteltavissa olevan ajan. Voit tietenkin perustella sillä, että jos pankit tekevät yhteistyötä kartellina, niin ne voivat rahoittaa keskenään kaiken muun kuin keskuspankkirahan tarpeen itse kuten KK:ssa esitetään.

      K.

      Poista
    7. Carpenter ja Demiralp (Federal Reserve) antavat hyvän empiirisen esimerkin Yhdysvalloista: Pankkien reservit 2007 olivat noin keskimäärin 15 miljardia dollaria yli vaaditun – vaaditut reservit n. 43 miljardia. 2007 pankit kuitenkin lainasivat 6,25 BILJOONAA dollaria.

      C & D: "This simple comparison suggests that reservable deposits are in no way sufficient to fund bank lending." Jatkavat vielä näin: "… the tight link drawn in the textbook transmission mechanism from reserves to money and bank lending seems all the more tenious."

      Mutta ei tämä vieläkään tarkoita että pankki voi luotottaa rajattomasti, eikä kukaan sitä edes väitä.

      Säästöt? Täällä jo mainitut Borio ja Disyatat selittävät: "Investment, and expenditures more generally, require financing, not saving."

      Muutenkin investoinnit mahdollistavat tulojen myötä säästöjä (= tuloja joita ei kuluteta).

      Kansantalouden kannalta säästämisasteen (s | s = S/Y) aleneminen (I/s) nostaa BKT:ta, ceteris paribus.

      Poista
    8. Keskuspankkien ja BIS:n näkemykset rahasta sekä rahan luomisesta ovat täysin linjassa sen kanssa, miten asiat uusissa oppikirjoissa esitetään - tosiasiassa on esitetty jo pitkään. Valitettavasti poliittiset aktivistit eivät ole perillä taloustieteellisestä kirjallisuudesta ja sekoittavat asioita tuomalla esiin "sektorianalyysia" ja valtion velkaantumisen ihanuutta omassa valuutassa.

      Poliittiset aktivistit myös vetoavat tarkoitushakuisesti valittuihin auktoriteetteihin (Mitchell, Turner, Lerner, Godley, Keen, Minsky), jotka pönkittävät heidän tietämättömyyteensä perustuvia ennakkoluulojaan.

      Poista
    9. Silti keskuspankkien ja BIS:in julkaisuissa usein mainitaan miten oppikirjat antavat virheellisen kuvan prosesseista.

      Ironiaa! TD:n sivuilta:

      "Yliopistojen pääsykoekirjana laajalti käytössä oleva Matti Pohjolan Taloustieteen oppikirja on uudistettu ja rahan luominen on korjattu todellisuutta vastaavaksi. Aiemmin (esimerkiksi vuonna 2012 julkaistussa 7. painoksessa) myönnettiin kyllä, että pankit luovat rahaa lainausprosessin yhteydessä. Rahan luominen esitettiin kuitenkin tapahtuvan ns. rahakerroinmallin mukaan, jossa pankit lainaavat tallettajien rahoja aina uudelleen ja uudelleen. Pankit siis tarvitsivat tallettajien rahoja myöntääkseen lainoja. Rahakerroinmalli tarkoitti myös, että keskuspankki viime kädessä säätelee rahan määrää päättämällä käteisen ja keskuspankkireservien määrästä.

      Matti Pohjola korjasi Taloustieteen oppikirjaa sen jälkeen, kun Suomen Talousdemokratia ry:n puheenjohtaja Patrizio Lainà oli antanut hänelle palautetta. Nyt (esimerkiksi vuonna 2014 julkaistussa 11. painoksessa) rahakerroinmalli on unohdettu. Rahan luominen opetetaan nyt niin, että pankit eivät tarvitse tallettajien rahoja myöntääkseen lainoja vaan ne voivat hankkia vähimmäisvarantovaatimuksen täyttämiseksi vaadittavat keskuspankkireservit joko muilta pankeilta tai suoraan keskuspankista. Pankkien lainaustoimintaa ei siis enää rajoita tallettajien varat, vaan pankkien näkemys lainaajien luottokelpoisuudesta. Tämä on selvä parannus aiempaan ja vastaa hyvin todellisuutta."

      http://talousdemokratia.fi/?q=node/172

      Poista
    10. En ole huomannut, että keskupankkien ja BIS:n julkaisuissa sanottaisiin oppikirjojen antaneen virheellisen. Sen sijaan toistetaan, että yleinen käsitys rahan luomisesta on voinut olla epätäsmällinen tai virheellinen. Epätäsmällisyydellä tuskin viitaan nykyisten taloustieteilijöiden julkaisuihin, vaan pikemminkin taloustieteen ulkopuolisen "suuren yleisön" väärinkäsityksiin.

      Talousdemokratian väitteet jätän omaan arvonsaa. En ota niihin kantaa. Ymmärtääkseni se, että pankit lainaavat (sijoittavat) vastaanottamiaan varoja pitää myös edelleen paikkansa, mutta rahajärjestelmässä on monia uusia ulottovuuksia.

      Poista
    11. Tsot, tsot, jos nimenomaan kirjoitetaan esimerkiksi textbook-, undergraduate- tai academic literature, niin silloin ehkä myös tarkoitetaan sitä.

      Muutama esimerkki:

      "We conclude that the textbook treatment of money in the transmission mechanism can be rejected" (Fed, Carpenter & Demiralp)

      "Using data from recent decades, we have demonstrated that this simple textbook link is implausible… All of these points are a reflection of the institutional structure of the U.S. banking system and suggests that the textbook role of money is not operative" (Fed)

      "This view is not consistent with the simple models in many textbooks or the monetarist tradition in monetary policy" (Fed, Vice Chairman Kohn)

      "The reality of how money is created today differs from the description in some economic textbooks" (BoE)

      "… rather than banks lending out deposits that are placed with them, the act of lending creates deposits – the reverse of the sequence typically described in textbooks." (BoE)

      "Banks do not, as many textbooks still suggest, take deposits of existing money from savers and lend it out to borrowers: they create credit and money ex nihilo" (UK Financial Services Authority)

      "An extreme version of this view is the text-book notion of a stable money multiplier … In fact, the level of reserves hardly figures in bank's lending decisions." (BIS)

      Poista
    12. Ihan huikeaa: johdantokurssin yksinkertaisin malli ei ole täysin totta! Kannattaa uskoa siis jälkikeynesiläisiä, sillä empiria ei pysty kumoamaan jälkikeynesiläisiä malleja!!! Tämä tosin johtuu siitä, että niistä ei voi johtaa järjellisiä ja empiirisesti tutkittavia väitteitä. Aivan fantastista!!!

      Poista
    13. Tai oikeastaan esitetään malli, joka esittää kehityksen, jos vähimmäisvarantovelvoite olisi kiinteän ehdoton ja keskuspankin rahapoliittinen ohjausväline. Mallin, jonka tavoite on todennäköisesti noin parilla sivulla selittää miksi pankkijärjestelmä on keskuspankista riippuvainen (mikä ei ole erheellinen seikka nykyäänkään). Keskustelu aiheesta olisi relevanttia, jos kaivattaisi edes Mishkinin The Economics of Money, Banking and Financial Markets tai Howell & Bainin vastaava, ja väitettäisi että niissä esitetty kuva on virheellinen (molemmissa esitetään myös vähimmäisvarantovelvoitteen efektiivinen käyttö, mutta ei väitetä, että se olisi nykyinen rahapolitiikan paradigma). Jos taas haluttaisi teoreettisempi, niin Freixas & Rochetin Microeconomics of Banking.

      Argumentaatio, jolla hyökätään TD:n puolesta, nojaa siihen, että oppikirjat esittäisivät vähimmäisvarantovelvoitteen sitovana. Samaa kritisoidaan noissa kaikissa; "Simple textbook link, simple models, take depostis of _existing_ money from savers, stable multipler".

      K.

      Poista
    14. Se ääni, kun maalitolppia taas liikutellaan...

      K: "En ole huomannut, että keskupankkien ja BIS:n julkaisuissa sanottaisiin oppikirjojen antaneen virheellisen." ---> "Kannattaa uskoa siis jälkikeynesiläisiä, sillä empiria ei pysty kumoamaan jälkikeynesiläisiä malleja!!!"

      ...ja argumentaatiotaso lösähtää, plöts!


      "Elämä on [sittenkin] liian lyhyt."

      Poista
    15. "Silti keskuspankkien ja BIS:in julkaisuissa usein mainitaan miten oppikirjat antavat virheellisen kuvan prosesseista."

      Huikeaa! Taloustieteen johdantokirjan antavat myös väärän kuvan tarjonnasta ja kysynnästä, koska ne piirretään usein suoriksi, vaikka ne voivat olla myös käyriä. Näin ollen talousdemokraattinen näkemys on varmaan ainoa oikea?

      Poista
    16. Kannattaa myös muistaa fysiikan perusoppikirjojen lähestymistapa, jossa Newtonin fysiikan perusteet esitetään seuraavaan tyyliin: Voima saattaa kappaleen kiihtyvyyteen ja massa on kappaleen ominaisuus, joka vastustaa voimaa. Ja loppupeleissä kappaleen ainoa ominaisuus on massa.

      Siispä tarinat kuulennoista ovat epätosia geohistoriallisessa ajassa.

      klaus kultti

      Poista
    17. Jokaisessa lainauksessa kirjoitetaan textbookeista. Textbook tarkoittaa koulukirjaa. Lähde: Merriam-Webster. Minä puolestani kirjoitin taloustieteen oppikirjoista. On täysin mahdollista, että koulukirjoissa asiat ovat väärin. En ole niihin tutustunut.

      Poista
    18. Kommenttiketjussa löytyy jo suoria viittauksia taloustieteen oppikirjoihin (Walsh, Mishkin, Abel et al ym.). Joten lopetetaan nyt tällainen koulukirjafarssi. Tähän voi lisätä Dornbush et al…

      Koulukirjoja… jep, jep!

      Poista
  21. En ymmärrä miksi Zeitgeist-Talousdemokratia-Raha ja Talous -sektio on niin fokusoitunut rahan syntymekanismiin. Ainoa syy miksi liikepankkien rahanluonti on ongelmallista on se, että pankkisektori on Nalle Wahlroosin sanoin "siunattu toimiala" eli kilpailusta ei ole tietoakaan, koska entry-kustannukset on tehty naurettavaksi säätelyllä. Toinen ongelma on moral hazard jota EKP:n ja valtion takaukset tuovat. Jos pankkisektori vapautettaisiin säätelystä niin liikepankit eivät tekisi ylisuuria voittoja eikä "too big to fall" -ongelmia pääsisi muodostumaan. Korkojen tulisi muodostua vapaasti markkinoilla ja valuuttojen kellua. Keskuspankin mandaatti voisi olla hyperinflaation uhkan torjuminen avomarkkinaoperaatioilla ja siinä kaikki, ei siis keinotekoisia inflaatiotavoitteita.

    VastaaPoista
  22. Adair Turner (aikaisemman Iso-Britannian finanssivalvonnan FSAn johtaja) ja monet muut ovat täysin eri mieltä kanssasi:

    "This insight is fundamental. Banks do not, as too many textbooks still suggest, take deposits of existing money from savers and lend it out to borrowers: they create credit and money ex nihilo – extending a loan to the borrower and simultaneously crediting the borrower’s money account …

    As a result, bank and other credit creation can, unless appropriately constrained, create the instability and misallocation effects described by, among others, Hayek, Minsky and Fisher …

    Banks create credit, money and purchasing power: it therefore matters to whom and for what purposes credit is extended. And credit extension, whether by banks or directly from savers to borrowers, creates ongoing debt contracts: it therefore matters how large these debt contracts are relative to GDP."

    Tietenkin sillä on reaalitalouden vakauden kannalta väliä mihin tarkoitukseen rahaa luodaan, meneekö suurin osa finanssitalouteen, asuntolainoihin vai reaalitalouden investointeihin. Yhtälailla on talouden kehityksen kannalta merkityksellistä, pysähtyykö monopoliasemmassa olevan pankkisektorin luottopumput yhtäkkiä, jolloin rahamäärä taloudessa alkaa supistua.

    Turhaan mitään Zeigeist-juttuja tähän alat sotkemaan.

    Annetaan Adair Turnerille vielä loppusanat:

    "Credit is important. It is fundamental to purchasing power creation and nominal demand: and it became even more important over the 65 years since the Second World War, and particularly from about the 1960s and 1970s onwards.

    One might therefore expect that macroeconomics would have focused on it ever more attention. In fact the trend, though with some exceptions, has been in precisely the opposite direction."

    https://cdn.evbuc.com/eventlogos/67785745/turner.pdf

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Auktoriteettiin vetoamisesi ei vakuuta. Kilpailullinen rahoitussektori ilman moral hazardia ja keskuspankin tekohengitystä on paras tapa varmistua siitä, että luottoja myönnetään tehokkaasti. Tällöin pankkeja voitaisiin kohdella kuin mitä tahansa muuta yritystä konkurssitilanteessa ja kuluttajalla olisi mahdollisuus valita korkeariskisen investointipankkitoiminnan ja matalariskisemmän säästöpankin välillä. Olet oikeassa, että pankkien luotonannolla on suurta merkitystä reaalitaloudelle. Tämä on painavin syy sille että kilpailusta pankkisektorilla tulee huolehtia ja ennen kaikkea pitää luotonanto mahdollisimman kaukana kyvyttömien poliitikkojen ja ahneiden byrokraattien käsistä.

      Poista
    2. Joo: markkinat hoitavat itsensä... not. Historia myös eri mieltä. #finanssikriisi

      Poista
    3. Finanssikriisihän on malliesimerkki siitä miten keskuspankin korkopolitiikka ja too big to fall -moral hazard ylikuumentavat markkinoita ja johtavat liialliseen riskinottoon. Eihän kai tässä pitäisi olla mitään epäselvää.

      Poista
    4. Pankki- ja finanssisektorin sääntelyä nimenomaan liberalisoitiin 1980-luvulta lähtien, jonka seurauksena finanssisektori paisui kuin pullataikina.

      "Excessive deregulation was one of the causes of the global financial crisis" (BIS, YV Reddy). ;)

      Poista
    5. Kriisin primus motor oli subprime-kriisi Yhdysvalloissa, joka johtui Fedin liian löyhästä rahapolitiikasta, Yhdysvaltain hallituksen asunto-ohjelmasta, investointipankkien huonosta liikejohdosta ja niiden liian suuresta koosta.

      Finanssisektorin kasvu on hyvä asia siltä osin kuin kyse on tuottavuuden kasvusta. Valitettavasti säätelystä johtuen suuri osa tästä kasvusta on tullut ylisuurten voittojen eikä niinkään uusien innovaatioiden kautta.

      Poista
    6. "Finanssisektorin kasvu on hyvä asia siltä osin kuin kyse on tuottavuuden kasvusta."

      Niin, siltä osin kuin...

      (Kehäpäätelmää huomioimatta)… Taisimme ylittää rajan jo ennen sub-prime kriisiä. Oire ei ole sama asia kuin sairaus. Reaalitaloudella on se jolla on väliä.

      Poista
    7. "Valitettavasti säätelystä johtuen suuri osa tästä kasvusta on tullut ylisuurten voittojen eikä niinkään uusien innovaatioiden kautta."

      Kuten yllä todettiin, finanssialan säätelyä on tehokkaasti PURETTU mikä osaltaan (huom! osaltaan) aiheutti kriisin. Tutustu vaikkapa tähän

      http://fcic.law.stanford.edu/report/conclusions

      Tämä markkinaliberaalin äärireunan logiikka (säätelyä puretaan --> "liikaa säätelyä!!!") näissä asioissa on jokseenkin hupaisaa. Analogisesti ajatellen: henkilö X menee ja hyppää talon 3. kerroksesta - ja loukkaa itsensä. Pitäisikö hänen nyt seuraavaksi a) olla enää hyppimättä ikkunoista vaiko b) hypätä 5. kerroksen ikkunasta, sillä ongelma oli selvästi se että hän ei hypännyt tarpeeksi korkealta?

      Poista
    8. Finanssisektorin "innovaatioilla" kierrettään usein sääntelyä.

      Poista
  23. Veikkaan, että taloustieteen Nobelin jakavat Bill Mitchell ja Ville Iivarinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ville Iivarisen Nobelia pitää odottaa vielä 1-3 vuotta.

      Poista
  24. Veikkaan, että Helsingin yliopiston taloustieteiden laitos yltää jo ensi vuosituhannella viidensadan parhaan joukkoon globaalissa vertailussa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämäkö?

      http://www.helsinki.fi/taloustiede/

      Poista
  25. Täällä on ihan hyvää ja mielenkiintoista keskustelua. Tässä on kaksi eri argumenttia, joita pitää tarkastella 1) Rahan olemus ja 2) Tavoitteet miksi tätä rahan olemusta tuodaan esille.

    1) Rahan olemus:
    Iivarinen ja TD:t haluavat painottaa rahan olemusta velkana ja sitä, että pankit luovat uutta rahaa lainaamalla rahaa. Oma käsitykseni on se, että joukko keskuspankkien papereita ovat tutkineet rahaa olemusta ja päätyneet (aivan oikein), että pankit voivat luoda rahaa tyhjästä. Lähtökohtaisesti, näinhän on teoriassa ja pankit pystyvät tekemään kasvattamaan rahan määrä kirjanpidolla. Haaste on siinä, että kun tämä tyhjästä luotu raha sitten pitäisi konvertoida hyödykkeiksi eli siirtää pankin ulkopuolelle. Ennen kaikkea, pankin pitää varmistaa että sillä on ne varat käytössään mitä se luo, niin kuin Suomen pankki toteaa lyhyt johdatus rahaan:

    Järkevä pankki ei myönnä luottoja, ellei sillä ole joko valmiiksi keskuspankkirahaa, tai ainakin jokin nopea ja varma keino keskuspankkirahan saamiseksi. Asuntolainan ottaja tuskin olisi tyytyväinen, jos pankinjohtaja tylysti ilmoittaisi, että lainahakemus on hyväksytty, mutta asiakas ei voi ostaa mitään asuntoa keneltäkään muulta kuin toiselta saman pankin asiakkaalta, koska maksuvalmiusongelmien ja keskuspankkirahan puutteen vuoksi pankki ei pysty välittämään pienenkään asunnon kauppahintaa mihinkään muuhun pankkiin vielä moneen viikkoon.

    Käytännössä pankit laajentavat luottoa ja luovat tilanteen missä kahdella taholla on pääsy samoihin rahoihin. Pankin haaste on se, että sen on ylläpidettävä luottamusta niin, että tallettajapakoa ei syntyisi. Käytännössä mitä pankki tekee siis on se, että pankki laskee tallettajan kohdalla kuinka suuri osa talletuksista on vakaita ja epävakaita ja lainaa eteenpäin vakaan osuuden. Tätä vakautta voi sitten hallinnoida eri tavalla. Tämän luoton laajennuksen ylläpito ja maturity transformation on modernin pankin keskeinen arvoluonti yhteiskunnalle. Tämä on hyvä asia.

    Jostain syystä keskuspankit ovat halunneet tuottaa argumenttiketjun jossa todetaan suunnilleen seuraavasti: 1) Pankit voi luoda rahaa lainamaalla ja 2) eivät voi tehdä sitä rajattomasti. Sen sijaan, että olisivat todenneet että pankit välittävät rahaa eteenpäin. Rajoitteet ovat kuitenkin luonteelta sellaisia, että pankit toimivat rahan välittäjänä. Minulle on epäselvää miksi on valittu ensimmäinen argumentaatiota ketju. Se on ainakin synnyttänyt paljon turhaa väärinkäsityksiä ennen kaikkea kun ei ole korostettu rajoitusien kattavuutta. TD:n v tuntuu olevan, että toistellaan ykköskohdan väitettä olleenkaan tutustumatta syvällisesti kakkoskohdan rajoitteisin (jolloin ymmärtäisi miksi rajoitteita ovat oikeasti merkittäviä rajoitteita).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jatkoa edelliseen:
      2) Miksi argumentoida?
      Paljon mielenkiintoisempi kysymys on miksi heilutella näin käsiä rahan olemuksen ympärillä? Käsitykseni mukaan Talousdemokraattien perimmäinen ongelma on talouskasvun kritisoiminen. Seuraava opus avaa vähän enemmän heidän ajattelua: http://talousdemokratia.fi/tiedostot/Taytta%20rahaa%201_00.pdf

      Käsitykseni mukaan TD:n kaverit vaativat täyden reservin mallia (https://en.wikipedia.org/wiki/Full-reserve_banking). Kokon homman ydin on, että joku (poliittinen) taho päättäisi kierrossa olevan rahan määrän ja sen takia maailma olisi parempi. Täyden reservin mallissa pankit eivät siis loisi uutta rahaa.

      Kyseisen mallin haaste on se, että vaikka yksittäisen tallettajan / kuluttajan kustannukset suhteessa pankille voi olla pienet, niin todelliset kustannukset tulevat siitä, että pääomat eivät ole tehokkaassa käytössä. Jos mietitään esimerkkiä vakaista ja epävakaista talletuksista ja oletetaan, että kaiken kaikkiaan meillä on 100 rahaa talletuksissa. Tästä 25 rahaa on vakaita. TD:n mallin todellinen kustannus on se, että nämä 25 rahaa ei voida investoida eteenpäin ja siitä syntyvä menetetty tuotto. Voisin väittää, että tämä on ihan merkittävä summa ja myös syy sille miksi TD maalaamaa visio ei tule tapahtumaan. Ihmiset arvostavat enemmän kuin nykyisen rahoitusmallin synnyttämiä hyödykkeitä kuin sitä, että meillä on varmuus, että pankit eivät voi mennä nurin.

      Poista
    2. Unknown: "Rajoitteet ovat kuitenkin luonteelta sellaisia, että pankit toimivat rahan välittäjänä."

      Ja tämä siis oli se väärä käsitys pankkitoiminnan luonteesta. Esimerkiksi Bank of England (Jakab ja Kumhof 2015): Banks are not intermediaries of loanable funds – and why this matters.

      http://www.bankofengland.co.uk/research/Documents/workingpapers/2015/wp529.pdf

      Vaikka rajoitteita on olemassa, niin ne eivät käytännössä ole samaa mittaluokkaa kuin lainattavien varojen kehikko antaisi ymmärtää. Lainattavien varojen kehikko on edelleenkin virheellinen. Likviditeettihallinta ei tavallisesti ole ollut luotonannon rajoitteena normaaleina aikoina. Kriisiajat ovat sitten asia erikseen.

      "The fact that banks technically face no limits to increasing the stocks of loans and deposits instantaneously and discontinuously does not, of course, mean that they do not face other limits to doing so. But the most important limit, especially during the boom periods of financial cycles when all banks simultaneously decide to lend more, is their own assessment of the implications of new lending for their profitability and solvency, rather than external constraints such as loanable funds, or the availability of central bank reserves."

      Poista
    3. Vapaa suomennos selitysten kera: "Pankit eivät teknisesti kohtaa rajoitetta lainojen ja talletusten kasvattamiseen välittömästi (rajat eivät ole automaattisesti sitovia, vaan pankeilla on normaalisti kohtalaisen vapaa toimintaympäristö). Eikä se myöskään epäjatkuvasti tarkoita sitä, että pankki kohtaisi muita rajoitteita. Sitovin rajoite, erityisesti hyvinä aikoina kun pankit antolainaavat systemaattisesti enemmän, on heidän oma arvionsa antolainauksen vaikutus kannattavuuteen ja solvenssiin (solvenssiehto vaatii, että pankin antolainauksella kertyvä varallisuus rahoitetaan esimerkiksi rahoitusmarkkinoiden välityksellä arvopapereilla, tai vaikka talletuksilla. Kannattavuus vaatii, että se tehdään mahdollisimman edullisesti tarkoittaen käytännössä lyhyitä velkoja, mutta solvenssisuuden vuoksi olisi hyvä rahoittaa ainakin osittain pitkäaikaisella rahoituksella) Sen sijaan ulkoiset rajoitteet, kuten lainattavat varat, tai keskuspankkireservien saatavuus, eivät sido. (Keskuspankkireservien sitovuus on jo käyty läpi, jää lainattavat varat).

      Lainattavat varat kuvaavat kaikkia rahoitusarvopapereita, siis muutakin kuin pankkitalletuksia tai pankkilainoja. Loanable funds-kehikko kuvaa kaikkien velkasaatavien (lainojen tarjonta) ja sitoumusten (lainojen kysyntä) määrää korkotason funktiona (ainakin yksinkertaisessa mallissa). Pankit voivat luoda simultaanisesti luoda antolainauksella velkojaan järjestelmään, mutta muun muassa korko vaikuttaa siihen, mihin nämä saatavat kanavoituu. Voi kuvitella, että ne kanavoituvat pankkijärjestelmään takaisin jollain ehdoilla, ja tämä parantaa pankkien antolainauskykyä entisestään. Silloin talletukset että rahoitusarvopapereiden määrä järjestelmässä kasvaa. Jos ei antolainata, niin ostetaan markkinoilta jotain tai lainataan toisaalle markkinoiden välityksellä.

      Jos ei väitetä, että pankkien aintolainaus rahoittaa automaattisesti itse itsensä heti nostettavissa olevilla pankkitalletuksilla, niin kärsivällinen "raha" pankissa johtaa siihen, että pankki on välittäjälaitos. Samoin jos pankki tarvitsee muuta kuin käyttelytiliin liittyviä pankkitalletuksia, loanable funds -kehikko on käyttökelpoinen siinä tarkoituksessa, missä sitä käytetään eli kuvaamaan jollain tavalla koko rahoitusjärjestelmän likviditeettitilannetta koron funktiona.

      Ymmärtääkseni TD:n lopullinen tarkoitus on antaa valtiolle "carte blance" ja palata takaisin rahan määrään nojautuvaan rahapolitiikkaan, jota sanelee jonkun porukan käsitys talouden tarvitsemasta rahan määrästä. Sivussa vähätellään tai suorastaan unohdetaan siihen liittyvät haitat, joita on vaikka sivuutan ne tässä.

      Muutama ajatus tällä kertaa

      K.

      Poista
    4. "Pankit voivat luoda simultaanisesti luoda antolainauksella velkojaan järjestelmään, mutta muun muassa korko vaikuttaa siihen, mihin nämä saatavat kanavoituu. Voi kuvitella, että ne kanavoituvat pankkijärjestelmään takaisin jollain ehdoilla, ja tämä parantaa pankkien antolainauskykyä entisestään."

      Pystytkö avaamaan yllämainittua hieman lisää: tarkalleen ottaen mitä voidaan kuvitella "kanavoituvan pankkijärjestelmään takaisin"? Talletuksetko, jotka syntyvät antolainauksen seurauksena?

      Poista
    5. Pankkijärjestelmä on siinä mielessä suljettu, että vain vähäiset setelinostojen arvo menee pankkijärjestelmästä ulos ja kirjautuu keskuspankin setelivelaksi. Muuten jos nostan euron velan pankista N, niin se päätyy pankkiin N+1 talletukseksi vaikka välissä olisi obligaatioita, osakkeita tai muita rahoitusarvopapereita. "Voidaan kuvitella" nojaa vain siihen, että ketju katkeutuu vain setelin nostoon vaikka pankkiautomaatilta.

      Pankin näkökulmasta esimerkiksi käyttelytilitalletusten avulla esimerkiksi asuntolainojen rahoittaminen on riskialtista, vaikkakin tuottavaa. Toisaalta jos pankki rahoittaa bulvaanin välityksellä esimerkiksi pankin omien pitkäaikaisten velkakirjojen/talletusten ostamisen rahoittamisen, se on pankille tai bulvaanille tappiollista toimintaa. Sitä ei siis käytännössä tapahdu. Joten koska käyttelytilitalletukset eivät sovellu pankille riskien vuoksi rahoitusmuodoksi, eikä kenelläkään ole kannustetta lainata pankista lainatakseen samalle pankille, niin antolainaus ei itsessään rahoita pankin antolainausta. Käyttelytilien likviditeettiriski myös voi realisoitua suurin piirtein heti, kun pankin asiakas ostaa jotain mitä lainalla on rahoitettu. Esimerkiksi jos ostan omakotitalon Nordean lainalla OP:n asiakkaalta.

      Jos tämä OP:n asiakas on vaikka myynyt omakotitalonsa ja menee vuokralle kerrostaloon, hänelle jää talonmyyntirahat takataskuun. Hän voi ajatella, että koska minulla on näin paljon rahaa, mutta näin pienet menot, niin minähän sijoitan nämä. Hänellä on esimerkiksi kaksi vaihtoehtoa, eli pitää rahat erittäin alhaisella korolla pankkitilillä, mennä rahoitusmarkkinoille tai ottaa talletus käteiseksi. Ensimmäisessä tapauksessa hän lainoittaa pankkia erittäin alhaisella korolla vaikka todennäköisesti rahoitusmarkkinoiden kautta olisi saatavissa parempi tuotto ja paremmalla täsmäyksellä asiakkaan rahan tarpeen kanssa. Kolmaskaan vaihtoehto ei taida olla kovinkaan suotuisa, ainakin jos katsotaan keskuspankin tilastoja setelivelan kehityksestä. Rahoitusmarkkinoilla tämä talon myynyt asiakas voi katsoa, että Nordean 10 vuoden emissiossa (jotta raha päätyy Nordeaan, muuten ei merkitystä) oleva velkakirja on kohtalaisen hyvä sijoituskohde riskin ja muiden ominaisuuksien vuoksi. Tällöin tämä OP:n asiakas siirtää rahansa Nordeaan, lopputuloksella Nordealla on asema sekä minun velkojana että omakotitalon minulle myyneen velallisena. Antolainaus rahoittaa itsensä, koska tämä lainatut rahat on viime kädessä päätynyt samat pankkiin, koska Nordea on kyennyt tarjoamaan paremmat ehdot myyjän mielestä kuin muut vaihtoehdot maailmassa. Mikään automaatio se ei ole, ja välissä voi olla määrä M väliportaita.

      Yhteenveto: Jos pankki lainaa, se laina virtaa ulos pankista kohtalaisen suurella todennäköisyydellä. Tämä johtaa alijäämään ceteris paribus, jonka pankin on katettava. Ainoa tapa kattaa se on pyytää jollain tavalla rahaa sisään jollain muodolla. Jonkin tahon on oltava ylijäämäinen (ei tarvitse rahaa nyt), jotta se voi pistää rahansa pankkiin. Mitä suotuisammat ehdot, sitä helpommin pankki saa tarvitsemaansa rahoitusta. Viime kädessä sitä on saatavissa keskuspankista kannattavuuden näkökulmasta surkeilla ehdoilla. Silti mitä huonommat ehdot asiakkaalle, sen parempi pankille. Tasapainossa molemmat ovat tyytyväisiä.

      K.

      Poista
    6. Seuraava kokonaisuus kuvaa hyvin miksi pankit toimivat välittäjänä vaikkakin "luo rahaa tyhjästä" luoton laajennuksen myötä (sidenote: "tuo luo tyhjästä" käsitteenä on aiheuttanut paljon turhaa mielipahaa ja sekoittanut asioita turhaa).

      "Yhteenveto: Jos pankki lainaa, se laina virtaa ulos pankista kohtalaisen suurella todennäköisyydellä. Tämä johtaa alijäämään ceteris paribus, jonka pankin on katettava. Ainoa tapa kattaa se on pyytää jollain tavalla rahaa sisään jollain muodolla. Jonkin tahon on oltava ylijäämäinen (ei tarvitse rahaa nyt), jotta se voi pistää rahansa pankkiin. Mitä suotuisammat ehdot, sitä helpommin pankki saa tarvitsemaansa rahoitusta. Viime kädessä sitä on saatavissa keskuspankista kannattavuuden näkökulmasta surkeilla ehdoilla. Silti mitä huonommat ehdot asiakkaalle, sen parempi pankille. Tasapainossa molemmat ovat tyytyväisiä"

      Poista
    7. Eli toisin sanoen yksittäinen pankki voi rahoitta antolainauksen mahdollisen ulosvirtauksen:
      a) maksuliikenteen tulovirroilla (halvin vaihtoehto, vahvimmat pankit)
      b) interbank lainoilla (kalliimpi vaihtoehto, kohtalaisen tavallinen vaihtoehto)
      c) keskuspankista (kallein vaihtoehto, heikoimmat pankit)
      Mikään näistä ei lähtökohtaisesti tee lainaustoiminnasta ja siitä syntyvää mahdollista nettovirtausta poispäin kannattamatonta – talletusten sisäänvirtaus on toki kaikkein kannattavin vaihtoehto (oletuksena, että antolainauksen keskikorko suurempi kuin keskuspankin diskonttokorko).
      Pankkisektoriin a ja b ei päde läheskään sammalla tavalla kuin yksittäiseen pankkiin (a:n ja b:n toimivuus toki vaikuttaa pankkisektorin kannattavuuteen).

      Poista
    8. Ensimmäinen ei ole mahdollista, koska rahoitettava alijäämä muodostuu siitä, että maksuliikenteen tulovirta on negatiivinen. Pankki maksaa siis enemmän rahaa ulos kuin mitä pankki saa sisään. Rahamarkkinoiden lainoilla ero voidaan tasoittaa, koska rahamarkkinoilla osa pankeista on alijäämäisiä ja ylijäämäisiä. Keskuspankki ei normaaliolosuhteissa rahoita pankkien lainausta, kuten selitän seuraavaksi. Esittämäsi konstruktio on siis mielestäni väärin.

      Tunnen eurojärjestelmän parhaiten, joten otan sen esimerkiksi. Eurojärjestelmä tarjoaa normaalisti kahden tyyppistä rahoitusta, eli säännölliset rahapoliittiset lainaoperaatiot (viikon mittainen MRO ja muistaakseni kuukauden mittainen LTRO) ja maksuvalmiusjärjestelmän luotto. Rahapoliittiset luotot mitoitetaan täyttämään lähes täsmälleen keskuspankin arvioima vähimmäisvarantovelvoite (noin 75 % MRO, 25 % LTRO) ja maksuvalmiusluotto asetetaan niin hintavaksi, että kukaan ei käytä sitä ellei ole aivan pakko. Eurojärjestelmä rahoittaa kyllä teoriassa rajattomasti asettamansa ehdot täyttäviä pankkeja, jos pankit rahoitusta vaativat. Käytännössä sitä ei tapahdu juurikaan.

      Keskuspankin antolainaus on aina vakuudellista, eikä siitä tehdä poikkeuksia. Useimmiten keskuspankki vaatii vakuuksia yli antolainauksen nimellisarvon ja keskuspankin hyväksymät vakuudet ovat kohtalaisen suppea lista, käytännössä esimerkiksi eurojärjestelmässä valtioiden velkakirjoja. Käytännössä menetelmä menee suurin piirtein niin, että jos haluat miljoona euroa keskuspankista, sinulla on oltava 1,1 miljoonan euron edestä keskuspankin hyväksymiä valtion velkakirjoja. Jotta tämä olisi sinulle kannattavaa, sinun olisi saatava näistä velkakirjoista tuottoa yli maksuvalmiusjärjestelmän korkotason. Käytännössä myös niin, että jos keskuspankki muuttaa huomenna korkotasoa, niin sinun pitäisi kyetä pitämään tilanne itsellesi kannattavana. Käytännössä tämä asetelma ei ole pankille kannattava, eikä tälläistä pankkijärjestelmä tee. Rahapoliittiset luotot ovat normaalisti määräsäännöstelyjä ja vähimmäsivarantovelvoite on katettava, jolloin niitäkään ei voi käyttää antolainauksen kannattavaan rahoittamiseen.

      Pankilla on alijäämänsä rahoittamiseksi kaksi vaihtoehtoa, ”halvalla” rahoitusmarkkinoilta tai erittäin kalliilla keskuspankista. Keskuspankkirahoitus edellyttää siis aivan varmasti etukäteen ”säästämistä” joltain taholta, joka pitää pankissa varoja, jotka on sijoitettu johonkin vakuuskelpoiseen varallisuuserään. Vakavaraisella pankilla se ei rajoita. Sen sijaan mitä enemmän taseesta on rahoitettu lyhytaikaisilla veloilla, sitä nopeammin sinun on jälleenrahoitettava taseesi ja uusilla ehdoilla, mitkä sinä otat annettuina. Voit luottaa markkinarahaan ja uskoa, että joku järjestelmässä on valmis rahoittamaan sinun antolainaustasi. Joku on se ylijäämäinen asuntomyyjä, jolla on asuntokaupasta saatua rahaa, millä hän voi ostaa vaikka pankin puolivuotisia määräaikaistalletuksia. Tai toinen pankki on ylijäämäinen ja valmis ostamaan saatavia korkotasoon r>0, koska tämä myyjä pitää rahansa pankkitilillä. Pankki on tällöin sekä korkoherkkä (markkinakorko voi muuttua sekunnin murto-osissa), että kantaa likviditeettiriskiä (pankki on kuitenkin saatava rahoitus, ilman että kykenee vaikuttamaan ehtoihin juurikaan). Toisaalta markkinaraha on edullisempaa, kuin esimerkiksi 4 % riskilisän omaava osakepääoma, 3 % riskilisän vaativa debentuuri, 2 % vaativa 10 vuotinen velkakirja tai 0,5 % riskilisän vaatima määräaikaistalletus. Vakavaraiselta pankilta vaaditaan ehkä 0,05 % riskilisä esim. viikon mittaiselle velkakirjalle.

      Korkoherkkyyden ja jälleenrahoitusriskin hallitsemiseksi pankki haluaa siis myös pitkäaikaista rahaa, ja se vaatii, että joku on valmis sitä sille lainaamaan tai osakepääoman tapauksessa antamaan omistusoikeutta vastaan. Riskit pysyvät hallinnassa, kun taseen rahoitus on hajautettu ja siten on helpompi tehdä kannattavaa pankkitoimintaa. Pankkijärjestelmän tasolla tämä asetelma ei muutu, ellei pankki ole absoluuttinen monopoli.

      Saattaa olla sekavaa tekstiä, mutta ei voi mitään.
      K.

      Poista
    9. Jos yksittäisen pankin maksuliike on nettomääräisesti positiivinen, tarkoittaa se jo määritelmällisesti, että se on myös pystynyt rahoittamaan antolainauksen samalta ajanjaksolta. Tämä ei tietenkään tarkoita, että se pystyy samaan seuraavassa jaksossa.

      Suurin yksittäinen keskuspankille toimitettu vakuuserä koostuu pankkien katetuista joukkolainoista, ainakin Suomessa. Eli niistä samoista lainoista jotka pankit myöntävät yleisölle. Samoin interbank rahoituksen kanssa. Toisin sanoen: pfanbrief rules. Pankit pitävät EKP-järjestelmässä, järjestään, enemmän vakuuksia kuin mitä maksuliike sitä vaatii.

      Eurojärjestelmä on se ainoa euromääräisen likviditeetin lähde pankeille, ja näin ollen jonkun on aina osallistuttava MRO ja LTRO huutokauppoihin. Tämä taas tarkoittaa, että ylijäämäpankeilla on hyvä syy lainata ylimääräistä likviditeettiä sitä tarvitseville pankeille hieman halvemmalla. Joten antolainauksesta syntynyt mahdollinen likviditeetin ulosvirtaus ei ole kovinkaan suuri ongelma yksittäiselle pankille normaaliaikoina. Ennen kriisiä likviditeetti oli melko halpaa, joten tältä osin ei siitä ollut juuri antolainausta rajoittavaksi tekijäksi. Antolainaustilastot myös kertovat, että mitään lainattavien varojen rajoitetta ei pankkisektorissa juurikaan koettu. Finanssikriisi ja sen jälkeinen aika on taas asia erikseen.


      Määräaikaistalletukset pysyivät esim. Suomessa lähes samalla tasolla 1999–2006 välisenä aikana. Samaan aikaan pankkien antolainauksen kanta moninkertaistui. Tämäkin kertoo osaltaan, että tällainen lainattavien varojen ideologia ei kuitenkaan kovin hyvin kuvaa näitä antolainauksen rajoitteita.

      Poista
    10. Määräaikaiset talletukset on vain yksi rahoituksen lähde, todennäköisesti hyvin pieni osa pankkien rahoitusta. Luulen, että ymmärsit tämän enkä siksi ymmärrä, miksi nostit sen esille. Toiseksi, katetut velkakirjat eivät taida kuulua keskuspankin ns. vakuuslistaan normaaliolosuhteissa. Poikkeuksellisiin olosuhteisiin en ota kantaa. Myöskään en väittänyt, että vakuuksien määrä rajoittaa juurikaan vakavaraisten pankkien antolainausta. Ensimmäiseen, jos pankki on alijäämäinen, niin toinen pankki on ylijäämäinen. Väistämättä, koska eron tasoittaa keskuspankki ja käytännössä silloinkin seteleillä.

      Siinä olet oikeassa, että jonkin pankin on osallistuttava eurojärjestelmän rahapoliittisiin huutokauppoihin ellei keskuspankki tarjoa reservejä näiden ulkopuolella (esim. avomarkkinaoperaatiolla ostamalla velkakirjoja). Enkä myöskään väittänyt, että keskuspankin reservitarjonta rajoittaisi pankkien antolainausta. Niiden ehdot rajoittavat epäsuorasti, erityisesti koron kautta. Tietääkseni en myöskään väittänyt, että markkina osapuolien mielestä vakavarainen pankki kohtaisi antolainausta koskevaa rajoitetta saati että sen pitäisi etukäteen rahoittaa antolainaustaan.

      Otetaan yksinkertainen esimerkki, pankki joka kerää 8 miljoonaa euroa osakepääomaa, se voi lainata 8 % omavaraisuusvaatimuksen vallitessa lainata ulos 100 miljoonaa euroa ja rahoittaa 92 miljoonaa euroa joka ikinen pankkipäivä uudestaan lainaamalla rahoitusmarkkinoilta ja/tai keskuspankista. Olettaen, että tuo 92 miljoonaa euroa virtaa pankista ulos. Jos ei virtaa, se rahoittaa itse itsensä koska maksuvelvoitetta ei synny. Todennäköisesti pankki saa rahoituksensa vaikka se virtaisi ulos, jos markkinat uskovat pankin hallussa olevan omaisuuserän 100 miljoonan euron arvoiseksi. Samaa voisi tehdä koko pankkijärjestelmä ja pallotella sitä keskenään sen mukaan miten raha liikkuu.

      Esimerkiksi kannattavuus- eikä likviditeettiriskiin liittyvistä syistä johtuen pankki kuitenkaan esimerkin mukaisesti toimi. Olennaista on kuitenkin se, että jonkun on sidottava eli ”säästää” omia rahojaan 8 miljoonan edestä pankkiin, että pankki voi ylipäätään toimia. Tämä riittää jo kumoamaan väitteen, että pankki voi toimia ilman ”säästäjiä”. Yleensä pankissa on luottoriskin sietokyvyn takia reilusti yli 8 % omaa pääomaa, jotta pankki takaa itselleen riittävän liikkumavaran. (Eksaktilla prosenttiluvulla ei ole merkitystä, muistaakseni vaatimus on jotain tuota luokkaa). Osakepääoman ylittävä rahoitus yleensä hajautetaan, koska jos pankin tase on alati uusilla ehdoilla rahoitettava, se muodostaa suuren riskin kannattavuudelle ja siten vakavaraisuudelle viime kädessä. Mitä enemmän pankilla on sellaista rahaa, joka pysyy jonkin aikaa pankissa (säästäjiä), sitä vähemmän alttiimpi se on muutoksille. Antolainaus ei yleensä jousta yhtä helposti.

      Kaikessa yksinkertaisuudessaan, argumentti että pankki voi säästäjistä (tai muista rahoittajista, jos puhutaan abstraktisti) ja niiden käyttäytymisestä riippumatta antolainata ulos, vaikkakin talletukset on vastakirjaus antolainaukselle, ei kuvaa pankkitoimintaa lähellekään. Eikä pankin ottolainaukseen liittyvä ympäristö ole vakaa. Esimerkiksi jos vakavaraisen pankin oletetaan antolainaavan ”kaksin käsin”, pankin ottolainauksen hinta kasvaa riskin mukaan, mikä taas iskee pankin kannattavuuteen. Lisäksi antolainauksen muutos voi johtaa lainapooin tuottavuuden heikkenemiseen haitallisen valikoitumisen seurauksena, pienentäen edelleen kannattavuutta. Tämä heikentää edelleen pankin kannattavuutta.

      Pankkitoiminta on riippuvainen sekä anto- että ottolainaukseen liittyvistä seikoista.

      Sekavaa ehkä, mutta olkoot
      K.

      Poista
    11. Kyllähän pankkien katetut joukkolainat (covered bank bonds) ovat muodostaneet merkittävän osan eurojärjestelmän vakuuspoolista myös normaaliaikoina. Tähän kun vielä lisätään pankkien kattamattomat joukkolainat (uncovered bank bonds), jotka muodostivat vielä suuremman osan normaaliaikoina, niin nämä yhdessä ovat olleet ehdottomasti suurin vakuustyyppi eurojärjestelmässä normaaliaikoina: 2004 = 47 %; 2005 = 46 %; 2006 = 49 %; 2007 = 46 %. Lisätään vielä yritysten liikkeelle laskemia joukkovelkakirjoja (corporate bonds), omaisuusvakuudellisia yksityisiä velkakirjoja (ABS), niin lähennellään jo 70 % koko vakuuspoolista kun lähestytään vuotta 2007. Itse asiassa, valtion velkakirjat olivat se vakuusryhmä joka koko ajan laski normaaliaikoina, ja kriisin puhjetessa 2007 niiden osuus oli enää 20 prosenttia kaikista eurojärjestelmälle toimitetuista vakuuksista.

      Ei kait kukaan oleta, että normaaliaikoina yksittäisen pankin kaikki talletukset liikkuisivat poispäin yhtä aikaa? Multilateraalisella selvityksellähän suurin osa maksuliikkeestä hoidetaan. Tämän lisäksi interbank markkinoilla (jossa mitään vakuutta ei aina edes käytetä) oli kriisiä edeltävänä aikana varsin elastinen piirre (vakuuksien ketjutusta ym.). Mutta ei yksittäinen pankki voi luotottaa rajoituksetta, eikä tätä kukaan väitä.

      Pankkisektoria kun katsoo, eritoten pankkisektorin luottokehitystä ennen kriisiä, niin hauraaltahan tuo lainattavien varojen kehikko kuitenkin tuntuu… varsinkin kun näitä likviditeettihallintaan tarvittavia vakuuksia syntyy pankkitoiminnan seurauksena jatkuvalla syötöllä ja ylijäämäpankit lähestulkoon automaattisesti lainasivat ylimääräisen likviditeetin niitä tarvitseville.

      Poista
    12. Kysyn tarkentavan kysymyksiä; Väitätkö, että pankkijärjestelmä tukeutuu säännönmukaisesti keskuspankin jälleenrahoitukseen antolainauksen rahoittamiseksi? Tai nojaako mielestäsi pankkijärjestelmä rahoituksessaan alle viikossa nostettavissa oleviin rahoitusarvopapereihin kuten talletuksiin, joita syntyy antolainauksen seuraksena?

      Keskuspankin vakuuslistaa koskeva kysymys on sinänsä irrelevantti, koska se ei aiheuta kuitenkaan rajoitetta useimmille pankeille. Tosin vakuuslistan laajentamista epäkonventionaalisessa rahapolitiikassa kuitenkin perusteltiin sillä, että se helpottaa ongelmiin joutuneiden pankkien rahoituksen saatavuutta.

      K.

      Poista
    13. Pankkijärjestelmä tukeutuu säännönmukaisesti keskuspankin jälleenrahoitukseen likviditeettilähteenään. Jonkun on siis aina osallistuttava keskuspankin jälleenrahoitusoperaatioihin. Ilman huutokauppoja ei ole likviditeettiä. Tämä normaaliaikoina EKP järjestelmässä.

      Pankkijärjestelmälle ei synny tilannetta, että antolainauksen seurauksena syntyisi likviditeettivajetta. Tämä mahdollisuus koskee vain yksittäistä pankkia. Yksittäinen pankki saattaa antolainauksen seurauksena kokea katteensiiroista johtuvaa nettomääräistä likviditeettivajetta joltain aikajaksolta, jonka se normaaliaikoina pystyy kattamaan monin keinoin: odottamalla ja/tai houkuttelemalla maksuliikettä itselleen; lyhyillä ja pitkillä velkakirjalainoilla; kattamalla positiot interbank lainoilla; osallistumalla MRO/LTRO huutokauppoihin tai viimekädessä turvautumalla keskuspankin kalleimpaan vaihtoehtoon (näitä kaikkia mahdollisuuksia miksaten). Jos lainaaja selviytyy lainanhoidoista, tarkoittaa tämä myös talletusvirtaa takaisinpäin, mikäli talletukset ylipäätänsä siirtyivät pankista toiseen (tai pankkiryhmien välillä). Näin ollen ulkona oleva lainakanta tarkoittaa säännöllistä maksuliikettä sisäänpäin, ainakin niin kauan kuin taloudessa ei ole ongelmia.

      Ennen finanssikriisiä kotimaisten pankkien rahoituksesta noin 40 % tuli pitkistä ja lyhyistä velkapapereista (20 + 20 %). Tänään pitkät velkapaperit muodostavat noin 30 %, ja lyhyet alle 10 % rahoituksesta. Loput rahoituksesta tulee talletuksista. Jotkut luotottajat taas eivät laisinkaan kerää talletuksia. Riippuu pankkityypistä.

      Koska monet pankit antolainaavat samaan aikaan, niin maksuliikenne kasvaa bruttomääräisesti koko pankkisektorissa, mutta tämä ei välttämättä tarkoita, että pankkien väliset nettopositiot kasvaisivat.
      Pankkiryhmien markkinaosuudet eivät välttämättä muutu ollenkaan, ja siten pankkien/pankkiryhmien väliset katteensiirrot säilyvät suurin piirtein ennallaan. Vaikka pankki A antolainaa 200.0000 euroa, niin ei tämä automaattisesti tarkoita, että nettovirta ulospäin olisi 200.000. Ongelmia saattaa kuitenkin syntyä jos yksittäinen pankki antolainaa reilusti enemmän kuin muut pankit, silloin yksittäiselle pankille voi syntyä ongelmia likviditeetin kanssa, ainakin lyhyellä aikavälillä, elleivät sitten jo pääomarajoitteet tule vastaan. Jos rahoitus kuitenkin onnistuu, on kyseinen pankki samalla saattanut onnistua markkinaosuuden kasvattamisessa, jollei ei synny lainasaamisien arvonalentumisia. Näin ollen pankki on mahdollistanut suuremman (netto)osuuden potentiaalisesta maksuliikenteestä itselleen pidemmällä aikavälillä. Markkinaosuuden säilyminen riippuu tietenkin miten muut pankit reagoivat ja toimivat. Jos muut pankit myös lisäävät antolainaustaan, niin tilanne pysyy sittenkin ennallaan. Samalla "lainattavia varoja" on järjestelmään syntynyt lisää, ja potentiaalisia vakuuksia likviditeetinhallintaankin on myös syntynyt lisää… joten ei kun luotottamaan vielä lisää… kunnes kosahtaa.

      Jos pankit oikeasti lainaisivat "lainattavia varoja", niin silloin finanssisektoririski ei kasvaisi samalla tavalla kuin edellä mainitussa skenaariossa. Nykyistä pankkitoimintaa ei täten voida irrottaa "lainattavien varojen" tuottamisesta.

      Poista
    14. Ensimmäinen väitteesi koskien keskuspankkia on osittain virheellinen. On totta, että osan pankeista on osallistuttava eurojärjestelmän rahapoliittisiin operaatioihin. Silti normaaleissa olosuhteissa niillä ei rahoiteta pankkien antolainausta. Eurojärjestelmä säännöstelee sekä LTRO että MRO operaatioiden nimellistä kokoa. Käytännössä keskuspankki asettaa operaatioiden nimellisen koon yhtä suureksi, kuin mitä pankkien vähimmäisvarantovelvoite. Teknisesti eurojärjestelmä arvioi rakenteellisen reservien tarpeen eli ns. normaaliallokaation (BoF Online 2009/8, Saarenheimo & Välimäki). Keskuspankki rahoittaa pankkeja niin, että kaikki pankit voivat täsmällisesti täyttää varantovelvoitteen. Jos keskuspankki arvioi normaaliallokaation väärin, turvaudutaan maksuvalmiusjärjestelmään. (Käytännössä se arvioidaan aina väärin molempiin suuntiin, ylimääräinen likviditeetti tarjotaan hintavasti tai kuivataan maksuvalmiusjärjestelmän talletuksena). Suomeksi, normaali olosuhteissa rahapoliittisesti eurojärjestelmä tarjoaa pankeille ainoastaan sen likviditeetin, mitä keskuspankki vaatii rahoitusjärjestelmältä. Eli se ei rahoita pankkien antolainausta mitenkään. (Vrt. Eurojärjestelmän taseen koko oli ajanjakson 2001-2007 kohtalaisen vakaa, noin 1500 miljardia euroa koko luokaltaan ulkomuistista. Vastaa siis yhtä tai kahta suurta euroalueen pankkia).

      Samasta syystä pankkijärjestelmälle syntyy väistämättä likviditeettivaje, jos oletetaan että asiakas ei lainaa tallettaakseen pankkiin takaisin sellaisella rahoitusmuodolla,mikä ei ole vähimmäisvarantovelvoitteen piirissä. Esimerkiksi 100 euron velka heti nostettavissa olevallla talletuksella asettaa 8 euron vakavaraisuusvaatimuksen ja 2 euron (muistaakseni se on noin 2 % tämän tyyppisistä vastuista) vähimmäisvarantovelvoitteen katsottuna kaavamaisesti.Ylittävältä osaltaan talletus rahoittaa itse itsensä, ellei pankille muodostu maksuvelvoitetta. Todennäköisesti muodostuu.

      Jos ja kun vaje muodostuu, se voidaan kattaa rahoitus- ja rahamarkkinoiden avulla, viime kädessä erittäin kalliilla maksuvalmiusjärjestelmän luotolla jonka käyttö on olematonta. Jotta joku voi rahoittaa tämän alijäämän, sen on oltava ”säästäjä” koska muuten sillä ei ole varoja joita ”tallettaa” tai ”sijoittaa” pankkiin.

      Tarkentava kysymys, väitätkö että ”loanable funds”-teoria väittää, että pankilla on oltava 100 euroa että se voi lainata siitä 98 euroa ulos? Väitätkö, että ihannemaailmassa pankki tekee asemansa vuoksi jotain, mitkä ei voida tehdä ilman laitosta nimeltä "pankki"?

      K.

      Poista
    15. Tässä muuten uunituore BIS-paperi. Kukas muukaan kuin Borio & Disyatat: 'Capital flows and the current account: Taking financing (more) seriously'. Näyttävät liikkuvat jälkikeynesiläseen suuntaan. Hyvä suuntaus sinänsä!

      Muutamia poimintoja heidän esittämästään mallista:

      "But saving and financing are not equivalent in general. In a monetary economy, the (real) resource constraint and the (monetary) cash flow constraint differ, because goods are not exchanged for goods, but for money or claims on it (credit). And so borrowing and lending are carried out not through the direct exchange of real resources, but of financial claims on those resources."

      Ja tähän keskusteluun ehkä mielenkiintoisempi lausunto:

      "Second, the only way to create deposits is by extending credit. This is the well known feature of a monetary economy that is obscured in mainstream general equilibrium macroeconomic models. There, banks’ task is simply to allocate pre-existing (and new) resources to alternative uses. By contrast, here banks create money – purchasing power – out of thin air. And it is this that allows production and investment to take place. "

      Ja vielä tarkentavat: "Our model should not be seen as imposing a cash-in-advance constraint, as deposits are created endogenously." … "Crucially, the provision of financing does not require someone to abstain from consuming. "


      ************************************************************

      Mitä tulee "lainattaviin varoihin", niin saamaa suuntausta näyttävät Borio & Disyatat edelleen esittävän:

      "In the process, most prevailing models also overlook the role of banks in endogenously creating purchasing power and hence financing, which would make the distinction between saving and financing even clearer."

      "There is no monetary constraint requiring goods to be exchanged for money – the settlement medium [6]."


      ***********************************************************

      Sitten vielä TEXTBOOK asiaa. Eikä vieläkään tarkoiteta "kuolukirjoja", vaan ihka oikeita taloustieteen oppikirjoja. Nyt Mankiw tähtäimessä. Näin:

      [6]: "Such interpretations are in large part based on the textbook loanable funds perspective of finance, couched purely in terms of saving and investment flows (eg Mankiw (2008)). As we discuss below, this is a very narrow and overly restrictive view of finance because it ignores the role of monetary credit. Lindner (2013) and Jakab and Kumhof (2015) elaborate on the distinction between saving and financing with respect to the loanable funds framework. "

      Tuo Lindnerin paperi on muuten hyvä, vaikkakin siinä viedään Mankiwiä kuin vierasta sikaa.

      Poista
    16. K: "Ensimmäinen väitteesi koskien keskuspankkia on osittain virheellinen. On totta, että osan pankeista on osallistuttava eurojärjestelmän rahapoliittisiin operaatioihin. Silti normaaleissa olosuhteissa niillä ei rahoiteta pankkien antolainausta."

      Siksi kirjoitinkin: " Pankkijärjestelmä tukeutuu säännönmukaisesti keskuspankin jälleenrahoitukseen likviditeettilähteenään. Jonkun on siis aina osallistuttava keskuspankin jälleenrahoitusoperaatioihin. Ilman huutokauppoja ei ole likviditeettiä. Tämä normaaliaikoina EKP järjestelmässä."

      Emme tiedä mihin yksittäiset pankit ensisijaisesti likviditeettiä tarvitsevat kun huutokauppoihin osallistuvat. Tiedämme vain, että keskuspankki pyrkii aina tyydyttämään riittävän likviditeettitason (vaikkakin järjestelmä on rakenteeltaan likviditeettialijäämäinen).

      K: "Tarkentava kysymys, väitätkö että ”loanable funds”-teoria väittää, että pankilla on oltava 100 euroa että se voi lainata siitä 98 euroa ulos? Väitätkö, että ihannemaailmassa pankki tekee asemansa vuoksi jotain, mitkä ei voida tehdä ilman laitosta nimeltä "pankki"?"

      En väitä. Väitän, että "loanable funds" yleensä mielletään eräänlaiseksi lainattavien säästöjen ajatussuunnaksi; eli ensin täytyy olla säästöjä joita sitten lainataan eteenpäin. Samalla tavalla kuin Borio ja Disyatat kuvaavat sitä: "Such interpretations are in large part based on the textbook loanable funds perspective of finance, couched purely in terms of saving and investment flows."

      Ihannemaailma = mielikuvitusmaailma. Siihen on turha ottaa kantaa. Todellisessa maailmassa nimenomaan pankit luovat rahaa ja ostovoimaa. Tässä maailmassa eletään.

      Tiedämme hyvinkin, että pankilla ei tarvitse olla 100 euroa jotta se voi lainata 98 euroa ulos.

      Jos taas haluat kuvata (Robertsonin ja Ohlinin tapaan, ehkäpä vielä Wicksellin kautta), lainattavia varojen kehikossa, likviditeettitilannetta korkotason funktiona, niin siitä vaan. En ole varma, onko siitä kovin suurta hyötyä reaalimaailman kuvaukseen? Onko sinusta? Onko esim. NAIRU edes testattavissa oleva asia?

      Poista
    17. Tulee muuten inhottavan pitkä viesti, niin pyrin todistamaan oman väitteeni keskuspankin likviditeetin tarjonnasta;

      "Emme tiedä mihin yksittäiset pankit ensisijaisesti likviditeettiä tarvitsevat kun huutokauppoihin osallistuvat." Itseasiassa tiedämme.

      Artikkelissa ”Central Bank and Commercial Banks Liquidity Management – What is the Relationship?” EKP:n likviditeetin tarjontastrategiaa kuvataan; ”The logic of the ECB’s liquidity management in terms of the described
      four balance sheet items can be summarized very roughly as follows: The ECB attempts to provide liquidity through its open market operations in a way that, after taking into account the effects of autonomous liquidity factors, counterparties can fulfil their reserve requirements as an average over the reserve maintenance period. If the ECB provides more (less) liquidity than this benchmark, counterparties will use on aggregate the deposit (marginal lending) facility”

      Tuomakset Välimäki ja Saarenheimo artikkelissa ”EKP:n rahapolitiikka finanssikriisissä” (aikaisemmin viitattu BOF-Online julkaisu);
      ”Normaalioloissa EKP kykenee arvioimaan pankkisektorin likviditeetin tarpeen, ns. normiallokaation, varsin tarkasti ja mitoittamaan huutokauppansa tämän arvion perusteella. Kesäkuusta 2000 syyskuuhun 2008 asti EKP suoritti lähes kaikki likviditeettihuutokauppansa vaihtuvakorkoisina. Tällaisissa huutokaupoissa EKP ilmoittaa huutokaupattavan likviditeetin ta-voitemäärän sekä minimitarjouskoron ja hyväksyy saamistaan tarjouksista korkeimmasta alkaen tätä summaa vastaavan määrän tarjouksia. Normiallokaatiosta poikkeamat olivat yleensä alle prosentin jaetusta kokonaismäärästä, ja merkittävimmät poikkeamat olivat reaktioita vuodenvaihteisiin liittyviin erityistekijöihin. Vaihtuvakorkoisessa huutokaupassa pankki ei tarjousta jättäessään tiedä, kuinka paljon
      likviditeettiä se huutokaupassa saa. Markkinoiden toimiessa hyvin tällä ei olekaan väliä – vain pankkisektorin saamalla kokonaislikviditeetillä on rahapoliittista merkitystä, ei sen jakautumisella pankkien kesken. Kun pankkijärjestelmän kokonaislikviditeetin määrä on oikea, vastaa kunkin yksittäisen pankin likviditeettivajetta jonkun toisen pankin likviditeettiylijäämä. Likviditeettiylijäämäiset ja -alijäämäiset pankit tasaavat likviditeettiasemansa pankkienvälisillä markkinoilla niin, että kaikilla pankeilla on lopulta juuri riittävästi likviditeettiä vaadittujen reservitalletusten tekemiseen. Siten EKP:n rahapolitiikan toimeenpano nojasi olennaisilta osin pankkien välisten markkinoiden toimivuuteen.”

      Kaikessa yksinkertaisuudessaan; Eurojärjestelmän normaalit rahapoliittiset operaatiot nojaavat normaaliallokaation täyttämiseen, jonka vähimmäisvarantojärjestelmä asettaa. Eli normaalit rahapoliittiset operaatiot täyttävät ainoastaan keskuspankin käsityksen mukaisen vähimmäisvarantovelvoitteen asettaman reservivaatimuksen. Peilikuvana pankit tarvitsevat täsmälleen sen verran reservejä, että vähimmäisvarantovelvoite täsmäytyy. Jos on yli sen hallussaan reservejä, tarjotaan eurojärjestelmän talletuskorko ja jos on vaje, niin silloin kyseeseen tulee maksuvalmiusjärjestelmä.

      Sinänsä yhteys on täysin keinotekoinen, että pankit eivät tarvitse välttämättä keskuspankkirahaa mihinkään, ellei seteleitä nosteta pankista ulos. Ainoa rakenteellinen tarve on vähimmäisvarantovelvoite, eli pankin on lainattava keskuspankista pitääkseen se määrä reservejä keskuspankissa keskimäärin varantoperiodin aikana. Toisaalta asetelma johtaa siihen, että keskuspankilla on rakenteellinen ja kyseenalaistamaton toimintakyky.

      K.

      Poista
    18. Edelleenkään emme tiedä miksi yksittäinen pankki osallistuu huutokauppaan. Ainakaan emme voi olla varmoja motiiveista. Tiedämme toki miksi EKP huutokauppaa likviditeettiä (kuten yllä esitit).

      Esimerkiksi LTRO:n jälkeen jotkut pankit saattavat huutaa selvästi alle tai yli seuraavassa MRO:ssa, ehkä riippuen onko LTRO:ssa natsannut. Kriisin jälkeen huutokauppastrategiat ovat tästä vielä polarisoituneet enemmän. Emme siis voi olla varmoja yksittäisen pankin motiiveista vaikka tiedämme keskuspankin motiivin.

      Poista
    19. Yksittäisen pankin motiivi tiedetään myös, jos oletetaan pankin voiton maksimointi. Luulin, että tämä on aivan triviaalia aiheen kannalta. Myönnetään, mun moka. Pankkien motiiveista on myös kirjoitettu EKP:n WP-sarjassa 1052, mikä liippaa läheltä. Ulkomuistista, pahoittelen jos erehdyn. Lizertin, Eisenschmidtin ja Hirschin kirjoittama.

      Luultavasti olet lukenut samat paperit, mutta LTRO on tarkoitettu etupäässä "pienille" pankeille, jotka eivät syystä tai toisesta kykene operoimaan tehokkaasti rahamarkkinoilla. Pankki ensisijaisesti preferoi MRO:ta yli LTRO:n. Keskuspankin näkökulmasta katsottuna. Puhtaalla huutokaupalla, jonka hinta nousee usein rahamarkkinakorkoja suuremmaksi. MRO on dirty floating-huutokaupalla, koska eurojärjestelmä asettaa minimitarjouskoron ja valitsee huutokaupassa korkeasta tarjouksesta alaspäin.

      Yksinkertaisuudessaan pankin on tarkoitus hankkia rahoitus mahdollisimman halvalla, mutta kuitenkin varmistua siitä, että reservit saadaan. Rahamarkkinoihin luottava pankki tarjoaa alhaisen tarjouksen, koska rahoitusjärjestelmä saattaa olla alijäämäinen, jolloin EONIA painautuu alas. Toisaalta pankki joka haluaa varmistua, tarjoaa korkeamman koron. Siis väitän, että se miten pankki odottaa EONIA:n käyttäytyvän, johtaa päätökseen eurojärjestelmän huutokaupasta. Ideaalistihan pankilla on sentilleen vähimmäisvarantovelvoitteen täyttävä määrä reservejä. Eli jos meillä on yhteisymmärrys siitä, että reservejä tarvitaan vain vähimmäisvarantovelvoitteen täyttämiseksi, niin keskuspankki ei rahoita antolainausta ainakaan rahapoliittisilla luotoilla, vaan niillä rahoitetaan ainoastaan asettamansa velvoitteen.

      Jos pankki antaa lainan ja hyvittää vähimmäisvarantovelvoitteen alaista talletustiliä, niin siitä muodostuu a*X suuruinen alijäämä (a = vähimmäisvarantovelvoite prosenttina lainapääomasta = X). Jos pankista virtaa ulos osa b*X, niin pankin rahoitusalijäämä on (a+b)X. On myös oletettavaa, että b > 0, koska tuskinpa kaikki virtaa samaan pankkiin takaisin saati maksuvelvoitetta muodostu. Toki sekin on mahdollista. Alijäämän b*X rahoittamiseksi pankilla on kaksi vaihtoehtoa, eli kerätä rahoitus rahoitusmarkkinoilta tai hakea keskuspankin maksuvalmiusluottoa. Käytännössä ensimmäinen, jolloin suljetussa järjestelmässä on oltava joku, jolla on käytössään rahoitusomaisuutta, jota se ei juuri nyt tarvitse.

      Jos b>0, pankin antolainaus ei rahoita itseään vaikka a = 0, mikä olisi mahdollista jos pankki saisi rahoitusta ohi vähimmäisvarantovelvoitteen laskupohjan (esim. osakkeiden muodossa, jos ei muuta keksi). Toisin sanoen ei ole automaatio, että pankki generoi antolainauksessa talletuksia itselleen. Hetkellä t ehkä, hetkellä t+n (n>0) ei välttämättä.

      Se miten pankki saa generoitua itselleen rahoituksen osuudelle b*X, riippuu täysin rahoitusmarkkinoista. Sen on oltava kärsivällistä rahaa, eli sen antajaa voidaan pitää säästäjänä. Tämän voi katsoa myös olevan korosta riippuvainen, ja lopulta sen muodostumatta jättäminen vaikeuttaa antolainausta. Eli tätä kautta lainattavien varojen mallille löytyy oikeutus. Karkeasti se malli ei toimi silloin, jos kuvitellaan että pankki voi lainata rahoittajistaan riippumatta. Se ei kuitenkaan vaikuta realistiselta.

      Pankkijärjestelmän sulkeutuneisuuden takia (1-a)X käytännössä pysyy pankkijärjestelmän sisällä, ainoa vuoto on setelistö. Tällöin antolainaus väistämättä kanavoi jonkin tyyppisiä rahoitusarvopapereita järjestelmään. Kuitenkaan lainanottajien laatu ei ole lineaarinen, jolloin on oletettavaa, että antolainauksen kasvu liian suureksi johtaa lainapoolin heikkenemiseen. Viime kädessä negatiiviseen odotusarvoon, joka luo antolainaukselle viime kädessä rajoitteen. Ts. kehitys ei jatku loputtomiin.

      Se mitä hain ihannemaailmalla, tarkoitti tilannetta missä rahoitusmarkkinoilla ei ole jäykkyyksiä tai epäsymmetristä informaatiota. Näillä kahdella seikalla muun muassa perustellaan pankkijärjestelmän olemassaoloa. Kysyin siis oikeastaan sitä, onko näiden lisäksi sinun mielestäsi pankilla jokin erityisasema, miksi se on olemassa?

      K.

      Poista
    20. Älähän nyt. Jos yksittäisen pankin kohdalla reservit ovat alhaalla, syistä riippumatta (niitä voi olla monia), niin likviditeettiä on hankittava, tavalla tai toisella. Joo, pyrkivät voiton maksimointiin… mutta ilman likviditeettiä ei tule mitään voittoja, tulee vain ja ainoastaan ongelmia.

      Tiedämme keskuspankin motiivin. Tiedämme myös, että yksittäisten pankkien kohdalla löytyy varsin monia erilaisia huutokauppakäyttäytymisiä (pankki joka lainaa muille pankeille saattaa huutaa aggressiivisemmin, on pankkeja jotka hajauttavat huutojaan sekä MRO:hon että seuraavaan LTRO:hon, pankkeja jotka huutavat aggressiivisemmin heti LTRO:n jälkeen jne.). Sinä et tiedä yksittäisen pankin tarkkaa motiivia, koska motiivi saattaa muuttua tilanteen mukaan. Osaat vain arvata ne yleisimmät syyt jollain todennäköisyydellä.

      Järjestelmän likviditeettitarve kasvaa mitä enemmän lainataan. Keskuspankki turvaa aina riittävän likviditeettitason sitä mukaan kuin tämä tarve kasvaa.

      Poista
    21. Pankin motiivi reservien osalta on vain täyttää keskuspankin reservivaatimus. Se miten se sen täyttää, on pankin taktinen päätös. Maksuliikenteeseen reservejä tarvitaan maksujen lopulliseen selvittämiseen, ellei saatava kauppa luonnistu ja täsmätäkseen reservivaatimus keskenään. Selvitystä ei tarvitse kuitenkaan tehdä, koska pankkijärjestelmä täsmää kivasti saatavia. Korjaa toki, jos olen mielestäsi väärässä. On aina kiva oppia virheistä, jos niitä tekee. Normaalille pankkitoiminnalle tällä kehikolla ei ole muuta merkitystä kuin se, että lyhyt korko muodostuu asetelmasta johtuen keskuspankin sanelemana.

      Järjestelmän likviditeetin tarve ei automaattisesti nouse antolainauksen myötä, ei ainakaan jos reserveistä puhutaan. Esimerkiksi jos A ottaa 25 vuoden asuntolainan, maksaa B:lle ja se sijoittaa sen saman pankin 10 vuoden obligaatioihin. Lainakanta kasvaa ja myös pankin vastuut (rahoittaa itse itsensä) mutta reservivaatimus pysyy ennallaan.

      K.

      Poista
    22. K: "Järjestelmän likviditeetin tarve ei automaattisesti nouse antolainauksen myötä, ei ainakaan jos reserveistä puhutaan. Esimerkiksi jos A ottaa 25 vuoden asuntolainan, maksaa B:lle ja se sijoittaa sen saman pankin 10 vuoden obligaatioihin. Lainakanta kasvaa ja myös pankin vastuut (rahoittaa itse itsensä) mutta reservivaatimus pysyy ennallaan."

      Kyllä, tämä on täysin mahdollista. Jos interbank markkinat toimivat tehokkaasti, niin silloin on järjestelmän likviditeetin tarve vastaavasti myös vähäisempi. Mitä enemmän maksujärjestelmiä optimoidaan (esim. Target2), sitä vähemmällä likviditeetillä pärjätään. Mutta EKPJ:n kohdalla olemme kuitenkin nähneet, että vaaditut reservit ovat käytännössä kasvaneet vuodesta 1999 lähtien – reservivaatimusta muutettiin kahdesta prosentista yhteen kriisin myötä, joten nyt ne ovat taas alhaisemmat.

      ECB, Required reserves: https://sdw.ecb.europa.eu/servlet/browseChart?node=2018802&DATASET=0&SERIES_KEY=117.BSI.M.U2.N.R.LRR.X.1.A1.3000.Z01.E

      [Vaaditut reservit tuplaantuivat 1999–2009 välisenä aikana. Tämä on karkeasti ottaen saman verran kuin talletukset kasvoivat (= x2-2,5 riippuen tilityypeistä). Reposopimusten arvo kolminkertaistui (n. x3,4). Obligaatiot (debt securities) kolmin- tai nelinkertaistuivat, riippuen olivatko ne maturiteetiltään yli vai alle 2 vuotta. ]

      Poista
    23. Mutta sehän vain kielii a) vähimmäisvarantovelvoitteen alaisten omaisuuserien kasvun tai b) keskuspankin kiristyneen vaatimuksen. Kuten sanoit, b) ei tapahdu jolloin kyseessä on a. Kaipaisin kuitenkin tarkennuksen, mitä tarkoitit maksujärjestelmien optimoinnin ja vähemmän reservejä (vai mitä likviditeettiä tarkoitit?) yhteydellä.

      K.

      Poista
    24. Tarkoitin lähinnä RTGS järjestelmien optimointeja, jonka avulla saatetaan tehostaa likviditeetinkäyttöä (esim. kompensaatioalgoritmit).

      Katsaus aiheeseen: BoE (Norman), Liquidity Saving in Real-Time Gross Settlement Systems - an Overview

      http://www.bankofengland.co.uk/financialstability/Pages/fpc/fspapers/fs_paper07.aspx

      Poista
    25. K: "Mutta sehän vain kielii a) vähimmäisvarantovelvoitteen alaisten omaisuuserien kasvun tai b) keskuspankin kiristyneen vaatimuksen. Kuten sanoit, b) ei tapahdu jolloin kyseessä on a."

      Niin, siis antolainauksen seurauksena syntyy lisää talletuksia joidenka kasvua ei käytännössä neutralisoida yllämainitulla obligaatiotempulla, vaan seurauksena on yleensä vähimmäisvarantovelvoitteen alaisten omaisuuserien kasvu.

      Lisääkö tällainen kasvu järjestelmän likviditeettitarvetta? Kysymystä voidaan lähteä purkamaan katsomalla pankkien rahoitustilastoja yllämainitulta ajanjaksolta (karkeasti 1999–2009). Vähittäistalletusrahoitus (retail funding) kasvoi noin x1,4 (= 44 % kasvua). Tukkurahoitus (wholesale funding) taas kasvoi noin x2,3 (129 %).

      Vähittäistalletusrahoituksen osuus kokonaisrahoituksesta oli ajanjakson alussa noin 39 %, mutta enää 29 % ajanjakson lopussa. Eli kääntäen: tukkurahoituksen osuus, joka alusta alkaen oli selvästi suuremmassa roolissa (61 % kokonaisrahoituksesta,) kasvoi vieläkin suuremmaksi, eli 71 prosenttiin. Kokonaisrahoitus tuplaantui noin karkeasti ottaen (eli samassa suhteessa kuin vaaditut reservit).

      Jos vakuustilastoja taas katsoo (2004–2009), niin karkeasti ottaen nekin vähintään tuplaantuivat ajanjakson aikana (oletan, että olivat alhaisemmat 1999 kuin 2004). Mielenkiintoinen seikka tässä onkin se määrä vakuuksia joita EKPJ:ssä pidetään, ja jotka toimivat päivänsisäisen luoton katteena (eli turvaavat maksuliikennettä). 2004 = 807 mrd. euroa, 2009 = 2000 mrd. euroa (2008 = 1579 mrd. euroa).

      Lopuksi Target2:n maksuliiketilastot kertovat, että keskimääräisen päivittäisen maksuliikenteen arvo ainakin tuplaantui 1999–2009 välisenä aikana (0,925 – 2,153 biljoonaa euroa). Talletukset jotka kuuluvat vähimmäisvarantovelvoitteen piiriin, voidaan käyttää päivänsisäisten maksujen selvittämiseen.

      Vaikken mitään ensisijaista symmetriaa näissä kasvuluvuissa haekaan, niin ainakin voidaan sanoa, että likviditeetin tarve/käyttö kuitenkin kasvoi. Tietenkin likviditeetin tarve saattaa kasvaa monesta muustakin syystä. Olettaisin kuitenkin, että myös antolainauksen kasvu nostaa likviditeetin tarvetta järjestelmässä. Kriisin jälkeen EKP tietenkin ryhtyi tukkuriksi, koska järjestelmän likviditeetin tarve oli tyydytettävä, vaikka normaalit tukkumarkkinat pysähtyivät.

      Poista
    26. Täytyy korjata virhettä koska kuviota tuli luettua liian hätäisesti (kumuloitu kuvio, eikä eroteltu).

      Retail (osuus 1999) = noin 62 %, Wholesale (osuus 1999) = noin 38 %
      Retail (osuus 2009) = noin 58 %, Wholesale (osuus 2009) = noin 42 %

      Eli täysin väärinpäin kuin yllä esitin. Siitä sen saa kun hätäilee. Kasvuluvut ovat toki samat tukkurahoituksen kohdalla (129 %). Retail sen sijaan kasvoi 96 %.

      https://www.ecb.europa.eu/pub/pdf/scpwps/ecbwp1496.pdf?d9583ab3f9e83fbad440044297d92357

      Poista
  26. Ymmärsinkö oikein, että koska teitä ei kiinnosta raha sinänsä, ette siis asetu vastustamaan rahareformia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vastustan rahareformia; kannatan järkevä suhtautumista rahaan ja rahatalouteen.

      Poista
  27. Kirjoituksen aiheeseen liittymätön kommentti, mutta laitan kuitenkin. Maailma on nykyään ihmeellinen: kirjoituksessa oli linkki kirjaan "Armchair Economist". Muutamassa sekunnissa sain kirjan auki läppärini Kindle-sovellukseen. Melkoinen loikka tiedonvälityksessä muutaman vuoden aikana, verrattuna siihen, että viettäisin päivän sattumanvaraisessa etsiskelyssä kirjastossa ...

    Paljon kaunopuheisemmin asiasta kertoo kenties paras kansantajuinen taloustiedekirja Stephen Landsburgin The Armchair Economist, jonka Kindle-versio on halpa. Sen luvussa 11 käsitellään tätä kysymystä. - See more at: http://asiatonlehdistokatsaus.blogspot.fi/2015/10/roope-seta-ja-rahareformi.html#more

    VastaaPoista