sunnuntai 21. helmikuuta 2016

Casino RAYale

RAY on myöntämässä luvan Suomen toiselle kasinolle. RAY päätti järjestää kasinon sijoituspaikasta kilpailun, koska kilpailuhan johtaa tehokkaaseen lopputulokseen. Kaikki on siis hyvin, eikö niin? 

Valitettavasti ei. Kilpailu ei missään nimessä ole aina tehokasta (ks. esim. tämä ja tämä). Kilpailutuksen hävinneen Oulun kaupunginjohtaja oli RAY:n päätöksestä ymmärrettävästi harmissaan ja kutsui kilpailuttamista turhaksi. Kilpailutuksen vahingollisuus ei kuitenkaan perustu häviäjien pettymykseen. Kilpailutus oli huono idea riippumatta siitä, mikä hanke lopulta vie voiton.

Tämä johtuu siitä, että eri paikkakuntien kasinohankkeet kampanjoivat ja liehittelivät RAY:tä saadakseen kasinoluvan. Kampanjointi ei kuitenkaan mitenkään lisännyt kasinon yhteiskunnallista hyötyä, joten kampanjointiin käytetyt resurssit valuivat täysin hukkaan.

Toki kilpailutus voi tuottaa RAY:lle jotain tietoa eri paikkakuntien soveltuvuudesta kasinon kotipaikaksi. Kasino kannattaa kuitenkin avata vain alueelle, jolla on mahdollisimman paljon pelaajia. Tällainen päätös lopulta myös tehtiin, koska viimeisellä kierroksella on mukana hankeita Tampereelta ja Turusta. Mutta tuskinpa RAY tarvitsi kilpailutusta tämän asian ymmärtämiseksi. On täysin epäselvää, mitä ihmettä RAY luuli oppivansa kilpailutuksen avulla. 

Lopuksi on vielä pakko todeta se itsestäänselvyys, että kasinot ovat yhteiskunnallisesti hyödyllisiä. On käsittämätöntä, miksi niitä ei saa perustaa enempää, vaikkapa juuri Ouluun. Myös RAY on selvästi tätä mieltä. Muutenhan uutta kasinoa ei avattaisi tai jos avattaisiin, olisi lupa myönnetty hankkeelle, jonka asiakaspotentiaali olisi ollut mahdollisimman pieni.


16 kommenttia:

  1. Uusi kasino houkuttelee myös peliriippuvaisia ( sairaus). Miten hinnoitellaan perheiden kärsimykset ja taloudelliset katastrofit taloudellisessa yhtälössä?

    VastaaPoista
  2. Peliriippuvaiset pääsee jo pelaamaan casino helsingissä tai missä tahansa pelisalissa tai marketissa. Helsingilaiset pääsee pelaan päivittäin casinolla, mutta tamperelaiset tai turkulaiset ei pääse. Ei niitä peliriippuvuus ongelmia niin ratkaista, että salittaan vain yksi casino. Jos on olemassa yksi miksei sitten saman tien vaikka 10 eripuolella suomea? Syrijntää niille jotka asuu pk seudun ulkopuolella.

    VastaaPoista
  3. Sikälimikäli haluaa miettiä peliriippuvuutta, niin kyllähän tosiaan jokikiseen markettiin sijoitetut peliautomaatit yhdessä nettipelien kanssa ovat se suurin peliongelmien aiheuttaja. Tähän verrattuna Suomen toinen kasino olisi lähinnä pelkkä kuriositeetti.

    VastaaPoista
  4. RAY:n suunnitelmat eivät nimittäin vaikuta olevan kovin selkeät: ”Pelialue on alle tai yli 2 000 neliömetriä”, Hurme kertoo. Vastaavaan täsmällisyyteen tuskin päästäisiin, jos kyseessä olisi yksityinen toimija.

    klaus kultti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, tulihan tuossa sentään suljettua pois tasan 2000 neliön kasinot.

      Poista
  5. Sekä Vartiaisen pääkirjoitus että Asiattomien oma blogiposti ovat suht huonoja viitteitä mikäli tarkoitus on argumentoida kilpailun olevan joskus huono asia. Vartiainen mm. mainitsee sodan esimerkkinä kilpailusta joka on kontekstin huomioiden lähinnä ... no, aivopieru. Samoin huippu-urheilijaesimerkki on lähinnä nolo: oletus siitä, että vain voittaja hyötyisi huippu-urheilijaksi pyrkimisestä on erheellinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eihän siinä oleteta, että vain voittaja hyötyy. Sen sijaan sanotaan, että urheilijat investoivat liikaa, koska pääasiassa voitetaan muilta, eikä luoda uutta.

      Poista
    2. Kiinnostava kommenttisi jää hieman hahmottomaksi. Tarkoitatko, että sota ja huippu-urheilu eivät edusta kilpailua vai että ne ovat kilpailua mutta hyvä asia?

      Hannu Vartiainen

      Poista
    3. "Eihän siinä oleteta, että vain voittaja hyötyy. Sen sijaan sanotaan, että urheilijat investoivat liikaa, koska pääasiassa voitetaan muilta, eikä luoda uutta."

      Tämäkin on höpötystä. Mitä on "uuden luominen" jos ei huippu-urheilijoiden välisestä kilpailusta syntyvät liiketoiminta? Samalla logiikalla kaksi keskenään kilpailevaan yritystä eivät "luo uutta" vaan vievät asiakkaita vain toisiltaan. Kyseessä ei KUMMASSAKAAN tapauksessa ole nollasummapeli.

      Vartiainen: oletus lienee se, että kirjoitettaessa taloustieteestä käytetään käsitteitä taloustieteellisessä mielessä. Tällöin sodan esittäminen esimerkkinä haitallisesta kilpailusta on yhtä hömelöä kontekstin sotkemista kuin vaikkapa kahden lajin välisen resurssikilpailun nostaminen esiin ekologian/evoluutiobiologian puolelta.

      Poista
    4. Huippu-urheilussa on kyse nollasummapelistä. Viihdearvo ja siten liiketoiminta syntyy kilpailusta - kilpailu on tuote itsessään. Sillä ei ole juurikaan merkitystä, ketkä kilpailevat. ATP-kiertueen viihdearvo ei vähenisi euroakaan jos Djokovic olisi taksikuski eikä tennispelaaja.

      Yritykset sen sijaan luovat kilpaa uusia tuotteita tai ainakin tuottavat samat tuotteet mahdollisimman tehokkaasti. Niiden kilpailu ei ole nollasummapeli.

      Mitä tarkoitat käsitteellä kilpailu "taloustieteellisessä mielessä"? Kuten voisit helposti todeta itsekin, taloustietelijät tarkoittavat kilpailulla nimenomaan sitä, että osapuolet pyrkivät lyömään toisensa suhteellisessa suoritustasossa. Hintakilpailu on tästä eräs mutta miroskooppinen esimerkki.

      Hannu Vartiainen

      Poista
    5. "Huippu-urheilussa on kyse nollasummapelistä. Viihdearvo ja siten liiketoiminta syntyy kilpailusta - kilpailu on tuote itsessään. Sillä ei ole juurikaan merkitystä, ketkä kilpailevat. ATP-kiertueen viihdearvo ei vähenisi euroakaan jos Djokovic olisi taksikuski eikä tennispelaaja."

      Voi sun ...

      1) Jos ja kun tasolla ei siis ole merkitystä, niin miksiköhän puulaakisarjan pelit eivät kerää sen sortin yleisöä kuin Valioliigan pelit? :-)

      2) Kilpailu on tuotteistamisprosessin osa mutta ei itse tuote: tuote on huippu-urheilija itse.

      3) Yhden toimijan voitot eivät ole pois muilta (nollasummapeli) huippu-urheilussa, pl. fiktiivinen urheilukilpailu jossa on käytössä "winner-takes-it-all" tyylinen palkintojärjestelmä. Väitteesi on älytön: huippu-urheilu synnyttää jos jonkinlaista kysyntää ja taloustoimintaa ja huippu-urheilijat hyötyvät (toki vaihtelevassa määrin) tästä kanssakäymisestä. Tällöin kyseessä ei voi olla nollasummapeli.

      "Mitä tarkoitat käsitteellä kilpailu "taloustieteellisessä mielessä"?"

      Sitä mitä kirjoitin. Esimerkit ekologiasta - tai sinun tapauksessasi sodasta - eivät liity markkinoiden toiminnan tarkasteluun, ellei sitten jostain syystä halua yrittää epäonnistunutta kansantajuistamista.

      Poista
    6. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    7. "1) Jos ja kun tasolla ei siis ole merkitystä, niin miksiköhän puulaakisarjan pelit eivät kerää sen sortin yleisöä kuin Valioliigan pelit? :-)"

      Jos vaikka kaikki 100 m:n juoksijat saataisiin juoksemaan 1 s:n nopeammin, kasvaisiko katsojien saama nautinto (tai muu hyöty) siitä?

      Poista
  6. "Lopuksi on vielä pakko todeta se itsestäänselvyys, että kasinot ovat yhteiskunnallisesti hyödyllisiä."

    Samalla logiikalla heroiinin myynti on yhteiskunnallisesti hyödyllistä. Sekä kasinot että heroiini ovat riippuvuutta aiheuttavia viihdemuotoja, joista on paljon käytettynä yleensä haittaa käyttäjälleen.

    VastaaPoista
  7. Teksti kaivannee hienoista pilkunviilausta. Ensinnäkään potentiaalisten pelaajien raaka lukumäärä tuskin määrittää, minne kasino kannattaisi pystyttää - esimerkkinä Nevada. Muutama vuosi sitten Lappeenranta olisi voinut olla hyvinkin houkutteleva paikka laittaa kasino pystyyn. Tässä kyse tosin lienee vain melko viattomasta mutkien oikomisesta.

    Toiseksi on täysin mahdollista, että konsultoimalla potentiaalisia kohdekaupunkeja sijoituspäätöksen kannalta relevanttiakin informaatiota saadaan kerättyä tehokkaammin kuin usuttamalla RAY:n omat verikoirat tiedon perään olettaen, että muullakin kuin kaupungin väkiluvulla on väliä.

    Kolmanneksi, ei edes taloustieteilijälle ole itsestäänselvyys, että kasino on yhteiskunnallisesti hyödyllinen. Sekään, että kasino on pelaamassa käyvälle yksilölle viime kädessä hyödyllinen, ei välttämättä ole ilmeistä muissa kuin omassa kuppikunnassa, mille ei tietenkään ole pakko antaa mitään painoarvoa. Mikäli pidämme ympäröivän yhteiskunnan rakenteet sellaisina kuin ne ovat, uhkapelaaja (tai alkoholisti tai tupakoija ym.) hyvin todennäköisesti yhteiskunnallisesn hyödyn kannalta yli-investoi riippuvuuteensa mahdollisten sosiaaliturvakulujen ammentuessa yhteisestä laarista. Näkökulmanne on tosin siinä mielessä koherentti, että mikäli ideologiaa sovellettaisiin myös esimerkiksi sosiaaliturvaan, ongelma poistuisi. Aiemmassa kommentissa mainitut negatiiviset ulkoisvaikutukset lähipiiriin eivät niin ikään projektoitune uhkapelaajan hyötyfunktioon siten, että pelaajan valinta edelleen olisi yhteiskunnallisesti tehokkain.

    Kuppikuntaisuuden välttämiseksi

    VastaaPoista
  8. RAY:n tyypit sai varmaan hyvää kestitystä kaupungeilta.
    Lisäksi aluepoliittisten paineiden varalta on hyvä että jotenkin näyttäisi että tosi tarkasti selviteltiin.
    Vähän pol. realismia nyt!

    VastaaPoista