tiistai 19. huhtikuuta 2016

Tyhmät äänestäjät ja fiksut kuluttajat

Tuomas Enbusken aprillipäivän kolumni koski markkinoita ja politiikkaa. Hieman yksinkertaistaen sanoma on, että markkinat tuottavat hyvän lopputuloksen, politiikka huonon. Tämä johtuu viime kädessä siitä, että ihmiset toimivat kuluttajina järkevästi, mutta äänestyskopeissa heitä on helppo höynäyttää.

Tämä kuulostaa hieman liian helpolta ja epäjohdonmukaiselta selitykseltä. Voiko olla niin, että kaupassa ihminen on järkevä, mutta äänestyskopissa ei?

Kirjassaan The Myth of the Rational Voter: Why Democracies Choose Bad Policies taloustieteilijä Bryan Caplan yrittää sovittaa nämä kaksi asiaa yhteen (kirjan sanomasta on muuten oma wikipedia-entry). Yritän tiivistää kirjan sanoman blogiin. 

Usein demokraattista päätöksentekoa puolustetaan sillä, että vaikka suurella osalla äänestäjistä on puutteelliset tiedot politiikkavaihtoehdoista, johtaa enemmistöäänestys silti hyvään lopputulokseen. Tarkastellaan esimerkkinä äänestystilannetta, jossa ovat vastakkain vapaakauppa ja protektionismi.

Kysymys on vaikea, eikä suurella osalla äänestäjistä ole tietoa vapaakaupan hyödyistä tai haitoista. Epätietoisuudessa ei ole kuitenkaan mitään systematiikkaa: puolet aliarvioivat vapaakaupan hyödyt, puolet taas yliarvioivat. Äänestäjissä on myös niitä, jotka tietävät todelliset hyödyt ja haitat. Äänestyksessä käy nyt niin, että väärät uskomukset kumoavat toisensa ja asioista perillä olevat äänestäjät ratkaisevat äänestystuloksen. Lopputulos on hyvä. Kauppa on vapaata niin kuin pitääkin. 

Caplanin mukaan tämä on kuitenkin liian ruusuinen kuva äänestäjistä. Suhteellisen edun periaatetta on opetettava yliopistoon tuleville fiksuille nuorille ihmisille tuntikausia, eivätkä kaikki omaksu sitä sittenkään. Asiattoman toimituskunnan tiedossa on ihmisiä, jotka ovat opiskelleet taloustieteen maisterin tutkinnon oppimatta taloustieteestä oikeastaan yhtään mitään. Suurin osa ihmisistä ei koskaan edes altistu tälle opetukselle, joten suuri yleisö on omaksunut periaatteen todennäköisesti vieläkin huonommin.

Anekdoottien lisäksi Caplan pommittaa lukijaa kyselytuloksilla, joiden mukaan äänestäjillä on systemaattisesti harhaisia taloususkomuksia. Esimerkiksi juuri vapaakaupan kohdalla äänestäjät systemaattisesti aliarvioivat kaupan hyödyt ja yliarvioivat haitat. Mediaaniäänestäjällä on väärä käsitys vapaakaupasta. Väärä siis siinä mielessä, että taloustieteellinen konsensus ja 1990-luvun Paul Krugman ovat sitä mieltä, että vapaakauppa on hyvä asia.

Toinen Caplanin väite on, että ihmiset tykkäävät omista uskomuksistaan ja nauttivat siitä, että toimivat niiden mukaisesti. Joissain tilanteissa ihmisten uskomukset ovat kuitenkin ristiriidassa heidän materiaalisen hyvinvointinsa kanssa. 

Mikä sitten erottaa kuluttamisen ja äänestämisen? Suurin ero on se, että markkinoilla tehdyillä päätöksillä on oikeasti väliä. Vaikka miten haluaisit suosia suomalaista, tuontituotteiden alemmat hinnat tai parempi laatu houkuttelevat. Budjettirajoitteesi on todellinen. Jos teet markkinoilla väärän ostopäätöksen, kannat sen kustannukset itse. Monissa arkielämän päätöksissä harhaisten uskomusten mukaan toimiminen käy liian kalliiksi ja ihmiset toimivat omien uskomustensa vastaisesti, mutta järkevästi.

Äänestyspäätös sen sijaan ei vaikuta mihinkään. Se ei vaikuta vaalin lopputulokseen, eikä varsinkaan toteutuneeseen politiikkaan*. On helppoa äänestää tullien puolesta ja vapaakauppaa vastaan, koska siitä ei aiheudu mitään kustannuksia. Tarjolla olevien kulutustavaroiden hinnan ja laadun kannalta on ihan sama, miten äänestät, mutta oman uskomuksen mukaan äänestäminen lämmittää sydäntä ja olet naapuriasi parempi ihminen. Rakkaat, mutta väärät uskomukset yhdistettynä siihen, että äänestäminen ei vaikuta mihinkään, johtavat demokratioissa usein tyhmään politiikkaan. 

On tietenkin epäselvää, onko Caplan lopulta oikeassa vai ei, mutta ainakin kirja on vakava yritys vastata alussa esitettyyn kysymykseen. 
____________________________
* Suomen kuntavaaleissa pienissä kunnissa on joskus pikkiriikkistä hivenen suurempi mahdollisuus vaikuttaa siihen, kuka ehdokas pääsee puoluelistan viimeisenä valtuustoon. Jotkut äänestäjät myös näyttävät tietävän tämän (esim. tämä ja tämä), mutta ei anneta näiden tulosten haitata hyvän tarinan juoksua.

8 kommenttia:

  1. Äänestyskopissa voi äänestää lototen muka toisten rahoilla tai ainakin ilman suoraa taloudellista kytkentää.
    Ostaessa omilla rahoilla kytkentä on suora ja silloin vertaillaan ja valitaan harkiten.

    VastaaPoista
  2. Kun yksi ei tajua taloustiedettä, se on tietämättömyyttä. Kun laaja kansanjoukko ei tajua, se on poliittiinen liike.

    VastaaPoista
  3. 90-luvun Paul Krugman (ilmeisesti) kannatti vapaakauppaa ja niin kyllä kannattaa 2010-luvunkin Krugman. Blogissaan hän on kritisoinut lähinnä TTIP-sopimuksen (jne.) IPR-oikeuksia sillä perusteella että ne ovat itseasiassa kilpailun rajoittamista. Toinen syy miksi vapaakauppaa voidaan kritisoida Krugmanin mukaan on se, että sen hyödyt ovat jakautuneet 50-luvulta lähtien hyvin epätasaisesti. Tässäkin johtopäätös on enemmän tulonsiirrot, kuin vapaakaupan rajoittaminen.

    Tuosta linkitetystä artikkelista Krugmaniin: lähdekritiikki.com

    Itse kirjoituksesta olen kyllä samaa mieltä, mutta se vaatisi jo suopeaa lukemista. =P

    Markku

    VastaaPoista
  4. Kun en ole lukenut siteerattua kirjaa, jää epäselväksi, onko blogin lopulla esitetty teesi, että äänestäminen ei vaikuta mitään, Caplanin vai blogin kirjoittajan mielipide. Oli kumman tahansa, sehän on väärä teesi, jo matemaattisestikin. Se pitäisi kirjaimellisesti paikansa vain, jos ääniä vaaleissa annettaisiin ääretön määrä. Sen sijaan joillakin äänestäjillä voi kai olla tällainen käsitys, vaikka luulisin, että useimmat näin ajattelevista ovat jättäneet äänestämisen sikseen. Matemaattista totuutta oleellisempi on kuitenkin äänestämisen yhteiskunnallinen totuus. Vaikka oma ääneni on vain pienen pieni murto-osa annetuista äänistä, kaikkien kanssani yhtä mieltä olevien äänet yhteensä tuotavat tuloksen, jolla on merkitystä, koska ne ratkaisevat, pääseekö oma mielipiteeni vaikuttamaan politikkaan hallituksessa vai ei. Ja vaikka hallitukset varmaan eroavat teoissaan toisistaan vähemmän kuin puheissaan, kyllä ne kuitenkin eroavat teoissakin.

    VastaaPoista
  5. Miten markkinoilla voi tehdä väärän päätöksen? Hinnathan sisältävät kaiken informaation ja tasapainossa hinta vastaa viimeisen ostajan maksuhalukkuutta, joten väärällä hinnalla ei voi ostaa. Niin voi tietenkin tehdä, että ostaa auton, vaikka haluaisi oikeasti aasin. Mutta tällaisia virheitä voi tehdä myös äänestettäessä; äänestää sosiaaaaalidemokraattia, vaikka haluaisi äänestää kommunistia. En näe, miten nämä virheet eroavat ja miten markkinoilla ei voi tehdä virheitä, joita äänestettäessä voi tehdä.

    klaus kultti

    VastaaPoista
  6. Vastaus tulee kahdessa pätkässä, koska hyväksyy ainoastaan 4096 merkkiä kommenttikenttään. Tässä on aika paljon luettavaa. Mutta mina haluan nähdä, että mitä Katsastaja T voi meille tästä opettaa. Odotan myös vähän toisenlaista vastausta kuin “Parahin Anonyymi, ette ymmärrä suhteellista etua”. Uskoakseni on analyysini tässä tapauksessa sen verran selkeä, että mahdolliset ongelmat voidaan osoittaa suoraan. Nyt asiaan:

    Esitetyssä puolustuksessa ei ole määritelty, että mitä tarkoittaa "hyvä lopputulos". Mutta hyvänä lopputuloksena esitetään, että kauppa on vapaata. Tästä ei voida siis yksiselitteisesti päätellä mitä tarkoittaa "hyvä lopputulos". Uskoakseni sillä nyt tarkoitetaan sellaista lopputulosta, joka on taloustieteellisen konsensuksen mukainen, sikäli jos sellaista on olemassa makrokysymyksissä. Kirjan pikaisen vilkaisun perusteella väittäisin ainakin näin, sillä siinä puidaan läpi kyselytutkimuksia ja keskitytään siihen, ettei kansa ymmärrä suhteellista etua ja toimii oman edun vastaisesti vastustaessaan kauppaa.

    Tämä näkemys on ainakin ongelmallinen. Nimittäin kenen näkökulmasta me puhumme? Sanotaan esimerkiksi, että ekonomistit ajattelee, että vapaa kauppa on Suomelle hyödyllinen asia.
    Selvä. Vapaa kauppa on hyvä asia Suomelle. Mutta tämä ei vielä kerro sitä, että miten se on nimenomaan minulle hyvä asia. "Se lisää investointeja, se lisää työllisyyttä". Asia selvä, mutta entäpä jos olen jo töissä? Entäpä jos olen töissä esimerkiksi jossain paperitehtaassa ja vapaan kaupan myötä tästä lähtien paperi tuleekin muualta ja päädyn työttömäksi?

    Suhteellisen edun ajatusleikissä esitetään tietenkin koherentisti, että kaikki hyötyy. Mutta ajatusleikissä on se ongelma, ettei siinä ole ihmisiä. Ajatusleikissä ei ole olemassa mitään kausaalista selitystä sille, että miten vapaa kauppa tulee vaikuttamaan minun elämääni ihmisenä ja yksilönä. Minkä perusteella minä voin arvioida, että miten vapaa kauppa tulee vaikuttamaan juuri minuun? Minkä perusteella voi preferenssini toteutua?

    Näin ollen on jokseekin kyseenalaista olettaa, että vastustaessaan vapaata kauppaa, on yksilö irrationaalinen sen vuoksi, ettei hän usko ekonomistiin jonka mukaan vapaa kauppa hyödyttää "kaikkia osapuolia", sillä itse ajatusleikissä "kaikki osapuolet" ovat valtioita, eivät yksilöitä. Toki ajatusleikissä osapuolet voidaan vaihtaa yksilöiksi, mutta samoin muuttuu myös ajatusleikin ulkoinen validiteetti; sillä ei enää ole mitään tekemistä ricardolaisen suhteellisen edun kanssa. Minä kun en ole valtio ja ricardolainen suhteellisen edun malli puhuu pelkästään valtioista.

    Mutta onko Caplanin teesi sitten epäkoherentti? Ei suinkaan. Ratkaisu on tässä:

    P1: Ihminen on irrationaalinen jos hän ei tee sellaisia valintoja joista hyötyy vähintäänkin joku muu kuin hän itse

    P2. Ekonomistien mukaan nettomääräisesti vähintäänkin joku hyötyy vapaasta kaupasta

    P3. Ihminen eivät kannata vapaata kauppaa ja välttää sellaisten ehdokkaiden äänestämistä jotka kannattavat vapaata kauppaa

    Konkluusio: Ihminen on irrationaalinen


    Noin, nyt on Caplanin teesi kunnossa. Tosin saimme täysin uudenlaisen irrationaalisuuden määritelmän itsellemme ja tätä kautta tietenkin myös uuden rationaalisuuden määritelmän.

    Tässä kohti tosin tapahtuu myös jotain muuta outoa. Emme voi soveltaa samaa preferenssiteoriaa enää kuvastamaan hyötyä, sillä siinä et voi yhdistää yhden ihmisen budjettirajoitetta toisen ihmisen hyötyyn. Näin ollen, sinun valintasi kaupassa eivät voi budjettirajoitteen perusteella enää kuvastaa hyötyä samalla tavalla kuin sinun poliittiset valintasi voisivat kuvastaa hyötyä. Sitten on tietenkin kolikon kääntöpuoli: mitä tapahtuu sille ricardolaiselle suhteellisen edun mallille, jos siihen itsessään sovelletaan tälläistä preferenssiteoriaa? Jostainhan se hyöty pitää kuvastaa siinäkin ja yleinen tapa on käyttää hyvinvointifunktiota. Millä kriteereillä me voidaan soveltaa toisistaan täysin poikkeavia rationaalisuuden määritelmiä ja käyttää julkisen valinnan teorian terminologiaa Caplanin tavoin?

    VastaaPoista
  7. Onneksi kuitenkin on runsaasti ekonomisteja jotka tietävät, että missä kohti ne rajat tulevat vastaan ja pohtivat sen sijaan, että miten oikeasti vapaa kauppa vaikuttaa ihmisten elämään. Sitten nuo ekonomistit huomaavat, että itseasiassa vastausta on hyvin hankala tiivistää muotoon "Koska suhteellinen etu", sillä huomataan, että itseasiassa maailma toimii monimutkaisemmin. Paul Krugman olisi yksi esimerkki. http://www.nytimes.com/2016/03/11/opinion/trade-and-tribulation.html

    Usein puhuttaessa vapaakauppasopimuksen kritiikistä, unohtuu myös eräs toinen seikka. Vapaakauppasopimuksiin liittyy tyypillisesti muutakin sisältöä kuin pelkkää vapaata kauppaa. Jo pelkästään tästä syystä ei ole mitenkään mahdollista selvittää kaikkia vapaakaupan seuraamuksia pelkästään suhteellisen edun kautta. Tästä seuraa, että tuota kritiikkiä on mieletöntä käsitellä pelkästään tuon suhteellisen edun kautta, sikäli jos sitä on myös muuhunkin keskittyvää. Ja tämän johdosta teesi myös sortuu osittain siihen, ettei tuota kritiikkiä voida yksiselitteisesti aggregoida pelkästään suhteellisen edun kautta. http://krugman.blogs.nytimes.com/2015/04/26/this-is-not-a-trade-agreement/

    Joskin viimeisessä pointissani on hyvä huomioida, että itse kirja on julkaistu lähes kymmenen vuotta sitten eikä se sovellu hyvin nykyiseen diskurssiin siinä mielessä. Mutta kaikki vapaakauppasopimukset tyypillisesti sisältävät muutakin kuin pelkästään vapaata kauppaa.

    Vielä tahtoisin esittää esimerkin missä Kaplanin menetelmää olisi voitu soveltaa. Nimittäin voimme kuvitella jonkun vastaavanlaisen kyselytutkimuksen preventiivisestä rokotteesta ja lääkäreiden konsensuksesta jne. Lääkärit voivat hyvin olla sitä mieltä, että moisesta rokotteesta on kaikille yksilöille hyötyä. Hyöty toki ehdollistetaan ("jos olet matkustamassa johonkin tiettyyn maahan", "vain alle/yli x vuotiaille", "jos et kärsi seuraavista sairauksista..." jne) mutta tälläiset seikat voidaan helposti kyselytutkimuksessa huomioida ja vakioida. Tässä tapauksessa tälläinen analyysi on koherentti, sikäli jos rationaalisen valinnan teorian haluaa hyväksyä.

    Mutta kuten huomataan, niin tässäkin esimerkissä viitataan suoraan yksilöihin: "Siitä on _minulle_ hyötyä, jotta en _mahdollisesti_ sairastaisi." Vaikka en voi käsitellä mielestäni mitenkään rationaalisesti "mahdollisuutta sairastua", niin voin ainakin tehdä huomattavasti tietoisemman valinnan _itseni kannalta_. Vapaan kaupan suhteen en voi tälläistä valintaa tehdä _itseni kannalta_, koska kukaan ei ole kertonut miten se hyödyttää nimenomaan _minua_. Eikä ekonomistit (vielä) kykene kertomaan sitä kuin anekdoottien kautta, koska todellinen maailma onkin pikkuriikkisen monimutkaisempi kuin millaisena suhteellinen etu sen meille esittää.

    Uskoakseni kuitenkin ekonomistit ovat jakautuneita sen suhteen nykypäivänäkin, että miten vapaakauppa vaikuttaa _meihin_. Käsittääkseni esimerkiksi kiistellään siitä, että nettosaajat voivat olla korkeatuloisia missä taas matalapalkkaiset ovat häviäjiä. Ja esimerkiksi kiistellään siitä, että kuinka suuresta magnituudista puhutaan. Aina voi tietenkin vedota johonkin kummallisiin tehokkuuskriteereihin ja esittää kuinka korkeatuloisien purkeista valuu hypoteettista hilloa muihinkin purkkeihin ja kaikki hyötyy. Mutta tiedemieheltä usein löytyy käsitys vastuusta sekä myös se omatunto. Näiden ohjaamana voi olla vähän hankalaa selittää ihmisille hypoteettisia skenaarioita jonain muuna kuin hypoteettisina skenaarioina. Ja Caplanille tuntui olevan suuri ongelma siinä, ettei ekonomistit viitsi tehdä katteettomia lupauksia muodossa "kaikki tulee pitämään tästä".

    Terveisin ihminen joka ei pääasiassa vastusta vapaata kauppaa, joskin niihin oheisiin sopimuksiin saatan suhtautua kriittisesti.

    VastaaPoista
  8. "Se ei vaikuta vaalin lopputulokseen, eikä varsinkaan toteutuneeseen politiikkaan"

    Kannattaako viitata omaan bloggaukseen joka on saanut aiheellista murskakritiikkiä? :-)

    VastaaPoista