sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Epistä

Taloussanomat uutisoi, että Huvudstadsbladet on tehnyt jutun Helsingin kaupungin perimistä tonttivuokrista. On pakko myöntää, että me täällä Asiattomassa emme muistaneet ennen erästä puhelua, että Taloussanomat on yhä olemassa, mutta täytyypä lisätä lukulistalle.

Juttu onkin erittäin mielenkiintoinen, koska se käsittelee yhtä Asiattoman mieliaihetta eli maapolitiikkaa. Tonttivuokrien tuleva korotus on aiheuttanut ymmärrettävästi asukkaissa mielipahaa ja he kokevat korotukset epäreiluiksi. Ennen kuin korotusten reiluudesta voi puhua, on tiedettävä, kenen kannettavaksi korotukset koituvat.

perjantai 28. marraskuuta 2014

Avioliittolaista Asiattoman tapaan

Eduskunta äänestää tänään tasa-arvoisesta avioliittolaista. Avioliittolaki on ollut kuumin keskustelunaihe niin perinteisessä kuin sosiaalisessakin mediassa tällä viikolla. Keskustelua on käyty pääosin ideologiselta pohjalta. Lakiuudistuksen yhteiskunnallisia hyötyjä voidaan kuitenkin arvioida myös ihan samalla tavalla kuin muidenkin uudistusten.

torstai 27. marraskuuta 2014

Keppiä ja porkkanaa

Yleisradion mukaan erilaisiin yritystukiin menee vuosittain lähes miljardi euroa. Kuten jutussa haastateltu ekonomisti ansiokkaasti selventää, yritystuet hyvin harvoin, jos koskaan onnistuvat tavoitteissaan. Me Asiattomassa olemme olleet siinä käsityksessä, että esimerkiksi lastensairaaloihin tai vanhustenhoitoon ei oikein riitä rahaa, mutta YLE:n listaa katsoessa valtiolla näyttää olevan rahaa yllin kyllin.

Sen sijaan, että pöyristyisimme tästä jokseenkin holtittomasta rahankäytöstä sen enempää, on hyödyllisempää pohtia, miksi yritysten tukeminen menee niin helposti mönkään.

sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Dr. Evil vastaan Kansanpankkiiri

Kepun Juha Sipilä ja vasemmistoliiton Paavo Arhinmäki kiistelevät julkisuudessa siitä, pitäisikö valtion myydä omaisuuttaan velan ottamisen sijasta. Sipilä on sitä mieltä, että velkaa ei pitäisi enää ottaa, vaan pitäisi myydä valtion omaisuutta ja lisätä tällä tavalla "kasvua ja tuottavuutta". Arhinmäki puolestaan sanoo, että Sipilän myyntiehdotus on järjetön. Valtionyhtiöistä saadaan enemmän tuottoa kuin valtion velasta maksettava korko eikä niitä pidä myydä. Kumpi on oikeassa? Kuten joskus politiikassa käy, ei kumpikaan.

perjantai 21. marraskuuta 2014

Enpä ajatellut tänäänkään

Maamme johtava taloustiedekriitikko Lauri Holappa iskee jälleen. Kohteena ei tällä kertaa ole ainoastaan tavanomainen taloustieteilijoiden ja kapitalistien salaliitto vaan järjen käyttö yleensä. Holappa esittää Nyt-liitteen kolumnissaan, etteivät ihmiset saisi uskoa tieteellistä konsensusta vaan kaikkien pitäisi itse arvioida mikä argumentti kulloinkin on vakuuttavin.

keskiviikko 19. marraskuuta 2014

Asiattomasta asiallisesti

Kun on muutaman kuukauden ajan lukenut Hesaria tavallista tarkemmalla silmällä Asiatonta lehdistökatsausta varten, sitä suorastaan hämmästyy avatessaan pääkirjoitussivun, jossa kirjoitetaan Asiattomasta lehdistökatsauksesta.

Koska Asiaton kerran herättää kiinnostusta, on ehkä syytä kertoa hieman tarkemmin, mistä on kysymys.

tiistai 18. marraskuuta 2014

von Münchhausenilla, paroni puhelimessa

Kohtuuhintaisuus on nykyään yksi tärkeimmistä, ellei tärkein asuntopolitiikan tavoite. Viime aikoina muotiin on tullut vaatia suurilta rakennusliikkeitä tai vuokranantajilta panostuksia kohtuuhintaiseen eli valtion tai ARA:n tukemaan asuntotuotantoon. Tätä vaadittiin äskettäin Kauppalehdessä ja jopa Hesarin pääkirjoitus moittii ahneita yhtiöitä tilin tekemisestä ja vapaarahoitteisiin kohteisiin keskittymisestä.

Asiaton on myös huolissaan Helsingin vuokrien noususta, mutta syyt vuokrien nousuun ovat mielestämme aivan muualla kuin ahneissa vuokranantajissa.

Keskitytään tässä kirjoituksessa kuitenkin vain tähän kohtuuhintaisuuden vaatimukseen. Onko siinä lopulta mitään järkeä?

sunnuntai 16. marraskuuta 2014

Kansanpankkiiri Arhinmäki

Paavo Arhinmäki esitti Helsingin Sanomissa, että pankkitileillä makaavat rahat pitäisi saada osakemarkkinoiden käyttöön. Hänen ratkaisunsa oli kansanrahasto, jonne kansa voisi sijoittaa rahojaan pienellä mutta valtion takaamalla tuotolla. Rahat valtio sijoittaisi yrityksiin. Asiattoman väkeä hienommat ihmiset ehtivät jo kritisoida ehdotusta. Kritiikki oli kuitenkin melko vaikeaselkoista, joten yritämme kantaa oman kortemme kekoon yksinkertaisella tarinalla.

tiistai 11. marraskuuta 2014

Lukukausimaksut - hampaat irvessä ja haudanvakavana

Ulkomaalaisten lukukausimaksukeskustelu on kiihtynyt sellaiseksi, ettei aiempi humoristista sävyä tavoitellut kirjoituksemme enää riitä. Katso esim. tämä, tämä ja tämä. Käydään nyt hampaat irvessä ja haudanvakavana läpi maksujen vastustajien väitteitä.

lauantai 8. marraskuuta 2014

Maailmanlopun pasuunaa ei ole olemassa

On jossain määrin huolestuttavaa, kuinka usein Helsingin Sanomien tiedesivut päätyvät Asiattoman lehdistökatsauksen aiheeksi, mutta ei näitä oikein sivuuttaakaan voi. Vuorossa on tällä kertaa Asiattoman lukijoille jo ennestään tuttu kielentutkija, joka jatkaa valitsemallaan selkeällä linjalla: Maailman kulttuurit ovat häviämässä, maailmanloppu on tulossa ja se johtuu globalisaatiosta.

Hesarin lukijoille on tullut selväksi, että kielentutkija ei oikein diggaile nykymusiikista, mutta epäselvää on, miksi tiedesivujen kolumni kannattaa tuhlata omien mieltymysten esittelylle. Erityisen surullista on, että tämä on kolumnin järjellisintä antia. 


Mitä kielentutkija oikein sanoo?

torstai 6. marraskuuta 2014

Verotus ja katoavat farmarihousut

Lukijamme ihmetteli kommentissa miksi meillä Asiattomassa ollaan veroja vastaan. Luonnehdinta on mielestämme hivenen liioiteltu. Mekään emme sentään vastusta kaikkea verotusta. Mutta miksi verotus on ongelmallista? Veroista on puhuttu lehdistössä paljon tällä viikolla. Silti tätä kysymystä ei ole julkisuudessa käsitelty lainkaan.

keskiviikko 5. marraskuuta 2014

Tuhlari ja Säästäjä

Sankaritarinoiden lisäksi viime päivien verouutisoinnissa on noussut esiin ansio- ja pääomatulojen erilainen verokohtelu. Yleisesti on hämmästelty, miten alhainen pääomatuloveroprosentti on ansiotuloveroprosenttiin verrattuna. Jopa kokoomuslainen pääministeri Stubb vaati YLE:n uutisissa, että ansio- ja pääomatuloverojen veroprosenttien tulisi olla lähempänä toisiaan. 

Pitääkö ansio- ja pääomatuloja verottaa samalla tavalla? 

tiistai 4. marraskuuta 2014

Keitä ne on ne sankarit?

Lehdistö otti kaiken irti elisestä verotietojien julkistamisesta. Ainakin Helsingin Sanomien uutisoinnista syntyi käsitys, että jotkut suuret veronmaksajat, kuten Supercellin omistajat ovat suuria suomalaisia sankareita. Asiattomassa ei täysin ymmäretä tätä sankaruuden muotoa. Verojen maksamatta jättäminenhän johtaa siihen, että vouti tulee ovelle ja ottaa rahat väkisin. Mutta asiaan.

sunnuntai 2. marraskuuta 2014

Onko Juha Sipilä Dr. Evil?

Tiedotusvälineissä Kepun puheenjohtaja Juha Sipilä on leimattu tyhmyriksi, koska hän ei osaa laskea julkisen sektorin kokoa oikein.  Asiaa on päivitelty esimerkiksi Helsingin Sanomien pääkirjoituksessa. Pääkirjoitussivuakin vähemmän vakavasti otettavat tahot, kuten HS:n Nyt-liite ja nettitv-kanava pilkkaavat Sipilää mm. vertaamalla miesparkaa Mike Myers -hahmoon. Mistä on kysymys?

lauantai 1. marraskuuta 2014

Viedään ruokakin suusta

Kokoomuksen ministerit Petteri Orpo ja Lenita Toivakka kertovat Hesarin vieraskynäkirjoituksessa halustaan tukea elintarvikkeiden vientiä. Kirjoitus sisältää paljon, sanokaamme mielenkiintoisia toteamuksia kuten sen, että ruokasektori nimettiin Kataisen hallituksen toimesta tulevaisuuden kasvualaksi. Asiaton jää odottelemaan opposition vastavetoa, jossa kissat nimetään  koiriksi ja köyhät rikkaiksi.

Mutta mennään kirjoituksen varsinaiseen pihviin. Pitäisikö vientiä tukea ja kuka hyötyy, kun vientiä tuetaan?