Koska Asiaton kerran herättää kiinnostusta, on ehkä syytä kertoa hieman tarkemmin, mistä on kysymys.
Kuten blogin lyhyessä kuvauksessa todetaan, Asiaton lehdistökatsaus lähti liikkeelle turhautumisesta. Suomalainen yhteiskunnallinen keskustelu ei ole järin korkeatasoista.
Asiattoman tarkoitus on nostaa esiin näkökulmia, jotka tyystin unohdetaan julkisessa keskustelussa, vaikka ne sinne kuuluisivat.
Toinen vaatimaton tavoite on yksinkertaistaa asioita, jotta niitä voi ymmärtää. Yleensä jos argumenttia ei voi pukea yksinkertaisen tarinan muotoon, siinä on jotakin vikaa.
Yksinkertaistaminen tarkoittaa sitä, että kirjoituksissa tuodaan esille yleensä yksi tai kaksi näkökulmaa. Se ei tarkoita sitä, ettemmekö tietäisi muitakin olevan olemassa. Pyrimme vastaamaan lukijoiden kommentteihin niin usein kuin mahdollista, tosin niitä on eilisen jälkeen tullut niin paljon, että hommia riittää.
Viimeinen, muttei vähäpätöisin tavoitteemme on viihdyttää. Kirjoittaminen on meistä hauskaa ja toivomme, että lukijallakin on, ainakin joskus.
Tämä on noin 30. kirjoituksemme ja tähän asti ainoa, joka käsittelee meitä itseämme. Lupaamme, että suhdeluku ei tuosta juurikaan kasva.
Mitä tulee nimettömänä toimimiseen, niin emme edes ole hirveästi ehtineet ajatella sitä. Asiaton on meille harrastustoimintaa.
Terveisin,
Katsastajat H ja T
Yhteiskunnallisen keskustelun heikko taso ei liene yksinomaan suomalaisten ongelma. Väittäisin jopa että se on Suomessa globaalisti selvästi keskimääräistä laadukkaampaa, mikä ei toki tee siitä vielä kovin laadukasta.
VastaaPoistaSitä saa mitä tilaa. Ei pitäisi tulla kenellekään yllätyksenä, että ilmaisjakelussa olevien nettiuutisten taso on heikko. Tämä blogi on osaltaa osoitus tästä. Asiattoman kritiikki on monelta osin yhtä ontuvaan päättelyyn pohjautuvaa, kuin heidän kritiikkinsä kohteet (esim. pääomaverotus (*)). Asiaton on toki viihdyttävää luettavaa, josta voi saada uusia ajatuksia. Samasta syystä luen Raha- ja talousblogia, vaikken heidän järjenjuoksua aina ymmärrä.
VastaaPoista(*) On mahdollista kanavoida palkkatuloihin rinnastettavat tulot pääomatuloina. Toisaalta pääoma voi olla hankittu jonkin nollasummapelin voittoina. Pääomavero ei siis ole säästäjiin kohdistuva, säästämistä rajoittava rasite.
On tietenkin totta, että pääomatuloverotukseen liittyy paljon muitakin näkökohtia, kuin tuo kahden "samanlaisen" ihmisen erilainen kohtelu. Tärkeimpänä tietysti vaikutukset säästämiseen. Uskomme, että tästä tulee juttua tulevaisuudessa.
PoistaJos haluaa tutustua uusimpaan tutkimustietoon maallikoille pureskeltuna, suosittelemme lämpimästi Mirrlees' Review'tä:
http://www.ifs.org.uk/publications/5353
Olen huomannut, että katsastajat eivät ota ollenkaan huomioon sitä, että jotkut ihmiset saattavat olla hulluja ja heidän päätöksensä ovat aivan kummallisia. Tai sitä, että osalla ulkomaalaisista opiskelijoista on suomalaisia kavereita, joita he eivät pääse tapaamaan, jos laitetaan lukukausimaksut. Tai sitä, että verotuksen ansiosta on kehitetty varsin hienostuneita tietojärjestelmiä. Tai sitä, että Tampereella Hervannassa on yksi Mauno-niminen mies, joka pitää rahojaan keittiössä purkissa ja veisi sen heti kansanpankkiin, jos sellainen perustettaisiin.
PoistaKiitos hyvästä blogista! Yksi toive, tosin...
VastaaPoista"Pyrimme vastaamaan lukijoiden kommentteihin niin usein kuin mahdollista, tosin niitä on eilisen jälkeen tullut niin paljon, että hommia riittää."
Laittakaapa tuohon sivupalkkiin sellainen "uusimmat kommentit" -listaus. Kommenteissa on paljon mielenkiintoista keskustelua, mutta sitä on vaikea seurata.
Kiitos. Hyvä idea. Yritetään toteuttaa.
PoistaOlis ollut paljon hauskempi jos lopputerveiset olisi lähettänyt H ja V... :)
VastaaPoistaOnko oikeasti niin, että suuria pääomatuloveroja ei pitäisi verottaa raskaasti, jotta uudet innovaatiot saisivat rahoitusta? Näin olen kuullut, mutta onko evidenssiä?
VastaaPoistaTämä on yksi syy (tosin pääomatulojen määrästä riippumatta). Pääomatulovero vähentää säästämistä. Tosin voi olla, että Suomen kaltaisessa pienessä avotaloudessa kotitalouksien säästäminen ei ole valtavan merkittävässä asemassa esimerkiksi yritysten rahoituksessa.
PoistaSuosittelen tähän ansiokkaaseen kirjoitukseen tutustumista: http://blog.hse-econ.fi/?p=3206. Ks. myös edellä oleva Mirrlees Review -linkki.