Törmäsimme Asiattoman toimituksessa sattumalta erikoiseen ilmiöön. Kysymyksessä on ruuan haaskuun vastustaminen. Tässä ovat kunnostautuneet ainakin Vihreät nuoret ja Yle. Asiaa on tutkittu myös MTT:ssä. Ruuan haaskuu siis tarkoittaa sitä, että kaupat, ravintolat tai kotitaloudet heittävät tarpeetonta tai vanhentunutta ruokaa pois. Kaikissa mainituissa kirjoituksissa tätä pidetään erittäin pahana asiana. Mutta sitä se ei tietenkään ole. Ruokaa voidaan haaskata liikaa, sopivasti tai aivan liian vähän. Tarkastellaan asiaa esimerkin avulla.
Liisa myy voileipiä. Joka aamu Liisan täytyy päättää, kuinka monta voileipää hän tekee. Sitten hän pakkaa valmiit voileivät kärryyn ja menee myymään ne puistoon, jossa hän on ainoa voileipäkauppias. Liisa tietää varmasti, että pystyy myymään kanta-asiakkailleen, lähikoulun oppilaille, joka päivä 50 voileipää. Nämä koululaiset asuvat lähellä eivätkä jaksa mennä puistosta kauemmas voileivän perään, joten he ovat valmiita maksamaan voileivästä 5 euroa. Voileivän kustannus on 1 euro 10 senttiä, joten Liisa voi varmuudella myydä joka päivä viidellä eurolla 50 voileipää ja tehdä 195 euron voiton.
Mutta joskus puiston läpi oikaisee toisesta suuremmasta koulusta 100 koululaista. Tätä tapahtuu täysin sattumanvaraisesti, mutta keskimäärin joka toinen päivä. Koululaiset ovat läpikulkumatkalla, joten he eivät ole valmiita maksamaan leivästä 4 euroa enempää. Jos leipä maksaa tätä enemmän, he ostavat metroasemalta hampurilaisen.
Liisan täytyy päättää montako voileipää hän aamulla valmistaa. Jos hän valmistaa voileipiä vain kanta-asiakkailleen, yhtään voileipää ei mene hukkaan. Voitto on tällöin siis 195 euroa. Mutta Liisa voi myös valmistautua läpikulkumatkalla oleville tarjoiluun. Tällöin hän valmistaa 150 voileipää.
Hinnaksi hän voi panna vain 4 euroa. Liisa ei nimittäin pysty erottamaan koululaisia toisistaan eikä havaitse kummasta koulusta asiakkaat ovat, eikä hän havaitse kysynnän suuruutta ennen kuin jälkikäteen. Liisa myy keskimäärin joka toinen päivä 50 voileipää ja joka toinen päivä 150. Keskimäärin tämä on 100 voileipää. Kustannukset 150 voileivän valmistamisesta ovat 165 euroa. Liisan keskimääräinen voitto on siis 235 euroa. Liisa joutuu lisäksi heittämään joka toinen päivä 100 voileipää roskikseen.
Mitä Liisa tekee? Liisan voitto on suurempi silloin kun hän myy voileipiä kaikille. Näin ollen Liisa tekee joka päivä 150 voileipää ja myy niitä 4 euron hintaan. Keskimäärin joka toinen päivä Liisa joutuu heittämään 100 voileipää roskikseen. Joka toinen päivä Liisa myy kaikki 150 voileipää.
Nyt paikalliset aktivistit puuttuvat tähän uskomattomaan ruoan haaskuuseen. Valtuusto taipuu, ja ruoan haaskaamista estämään asetetaan haaskausmaksu. Liisa joutuu maksamaan euron maksun jokaista haaskattua voileipää kohden. Loppuuko haaskaaminen? Loppuu. Liisa joutuisi maksamaan joka toinen päivä 100 euron haaskausmaksun eli keskimäärin 50 euroa päivässä. Tämä tekee haaskaamisesta kannattamatonta. Liisa nostaa hintoja 5 euroon ja valmistaa vain 50 voileipää. Vain kanta-asiakkaat ostavat voileipiä, eikä mikään mene hukkaan.
Ovatko asiat nyt paremmin päin?
Eivät. Yhteiskunnallisen hyvinvoinnin kannalta myös läpikulkijoille pitäisi olla tarjolla voileipiä. Läpikulkijoille myydyistä leivistä saatava yhteiskunnallinen hyöty on maksuhalukkuuden ja kustannusten erotus. Koska Liisa pystyy myymään voileipiä kannattavasti läpikulkijoille ilman maksua, tämän täytyy olla positiivinen. Joka toinen päivä saadaan yhteiskunnallisia hyötyjä, joka toinen päivä tappiota haaskattujen leipien verran. Mutta hyödyt ovat keskimäärin suurempia kuin tappiot.
Kun haaskausmaksu asetetaan ja Liisa lakkaa myymästä läpikulkijoille, nämä hyödyt menetetään. Liisa haaskaa maksun vuoksi aivan liian vähän voileipiä. Kokonaishyvinvoinnin näkökulmasta voileipiä pitäisi haaskata enemmän. Leipien "haaskaamisen" lopettaminen itse asiassa tuhoaa hyvinvointia ja jos mikä on todellista haaskuuta.
Tarinassa on yleinen opetus. Kaikki haaskuulta näyttävä ei oikeasti ole pahaa. Kenenkään mielestä ei ole haaskuuta se, että palomiehet joutuvat olemaan toimettomina silloin kuin mikään ei satu palamaan. Aivan yhtä hassua on tulkita ruoan poisheittäminen pahaksi haaskuuksi.
Huhhuh! Olipas idioottimainen kirjoitus. Ruokahävikki annetaan ihmisille joilla ei ole rahaa sitä ostaa. Kaupat eivät menetä mitään siinä, että hävikki jaetaan köyhille. Haloo!
VastaaPoistaTämä ei ole aivan niinkään. Jos hävikki jaetaan köyhille "köyhien" määrä kasvaa sillä osa asiakkaista valitsee ilmaisjaon sen sijaan että maksaa ruoasta kassalla. Tämä vähentää kaupan myyntiä. Tärkein vasta-argumentti ovat mielestäni ulkoisvaikutukset eli maapallon resurssien haaskaaminen.
PoistaHmm...
VastaaPoistaOliskohan haaskuun vastustamisessa kuitenkin mikrotaloustieteen kannalta kyse vaikkapa siitä, että ruoan tuotanto aiheuttaa negatiivisia ulkoisvaikutuksia (mm. ilmastonmuutos, vesistöjen rehevöityminen, joidenkin mielestä myös eläinten hyvinvointi, yms), joiden kustannuksia tuottaja ei joudu (täysimääräisesti) maksamaan, ja siten optimoidessaan omaa tulostaan tuottaa enemmän kuin on yhteiskunnan kannalta optimaalista. Jos oletetaan että ulkoisvaikutusten sisäistäminen hiiliverolla tms maksuilla ei ole vielä poliittisesti nykypäivää, voi haaskausmaksu auttaa markkinaa hakeutumaan yhteiskunnan kannalta tehokkaampaan optimiin.
Toinen näkökulma haaskuun vastustamiseen on, että voisi toivoa ruokakauppiaan pystyvän segmentoimaan asiakkaitaan paremmin, eli esimerkiksi myymään suurimman osan täyteen hintaan, ulkonäöllisesti huonot kappaleet vähän halvemmalla sotkettuna johonkin valmisruokaan, viimeistä myyntipäivää lähestyvät selkeällä alennuksella, ja viimeiset ylijäämät puoli-ilmaiseksi vaikka köyhien ruoka-apuun. Kauppiaan tulos paranee ja yhteiskunnallinen hyöty kasvaa. Teoriassa toki kauppias olisi jo tehnyt tuon segmentoinnin, jos se olisi kannattavaa, mutta epäilen että käytäntö ei ole ihan samalla sivulla.
Segmentointi on vain toinen nimitys hintadiskriminaatiolle. Jos myyjä pystyy täydelliseen hintadiskriminointiin, lopputulema on tyypillisesti tehokas, mutta kuluttajille ei jää kuluttajaylijäämää lainkaan; kukin maksaa tuotteesta juuri sen verran kuin sitä arvostaa. Suurin osa taloustieteilijöistä, jotka sentään arvostavat tehokkuutta, ei pidä tällaista tulemaa erityisen toivottavana.
Poistaklaus kultti
Voileipiä ei tule taikaseinästä. Tyypillisessä voileivässä on kaiketi maitotuotteita (juustoa, levitteessä kenties voita) ja mahdollisesti myös lihaa; oletetaan leipien olevan kinkkuvoileipä.
VastaaPoistaEn ole varsinaisesti vegataristi, periaatetasolla sen voin hyväksyä että ihminen syö possuja, ja syön itsekin. Mutta kristittynä en voi sanoa erityisesti pitäväni ajatuksesta että tapamme possun ruokaa varten, mutta sitten emme edes syö sitä, vaan heitämme roskiin. Tapoimmeko possuressun turhaan, jos tapamme sen vain sitä varten että mahdollisesti halutessaan Liisa olisi voinut tarjota possuleipiä?
Tämä kaikki samaan aikaan kun maassa on ihmisiä, jotka joutuvat hakemaan päivittäisen ruokansa leipäjonosta. Taloudellisesti Liisalle luultavasti aiheutuisi pieni ylimääräinen kustannus (eikä ainakaan voittoa), jos roskiin heittämisen sijasta ylijäämäleivät vietäisiin Matille, joka jakaa niitä köyhille, mutta ehkä se olisi kuitenkin moraalisesti kestävämpää.
Ongelma on tietenkin, että Matti ei välttämättä jaa ruokaa köyhille kovin tehokkaasti (leipäjono ei ole tehokas organisatorinen ratkaisu).
"Tapoimmeko possuressun turhaan, jos tapamme sen vain sitä varten että mahdollisesti halutessaan Liisa olisi voinut tarjota possuleipiä?"
PoistaOnko palomies turhaan valmiudessa, vaikka hän luppoaikanaan olisi voinut lakaista katua ja tehdä sosiaalityötä.
Voisitko jotenkin selventää miten tämä on järkevä vertaus?
PoistaSatunnaisen koululaisen tarve syödä kinkkuvoileipiä Liisan kiskalla ei ole aivan yhteismitallinen yhteiskunnan tarpeelle että palokunta päivystää tarvittaessa, muuten kuin sellaisella abstraktilla metatasolla, jolla ainoa kinkkuvoileipien raaka-aineisiin liittyvä toimija on jokin abstrakti tuottajataho (vertauksessamme kai maatalousyrittäjä) ja unohdetaan että possu oli sentään elävä olento.
Liisa ja koululaiset ovat mielikuvitusolentoja, jotka kansoittavat esimerkkiä, jonka tarkoitus on ymmärtääkseni tuoda esiin yleinen periaate, joka pätee muuhunkin inhimilliseen elämään kuin voileipiin. Jos oikein ymmärsin periaate on se, että kun on epävarmuutta on järkevää varautua siihen. Tällöin voi käydä niin, että syntyy ex post mielessä hukkakäyttöä. Monet ottavat vakuutuksen, mutta eivät kärsi onnettomuutta. Vakuutus oli siis turha jälkikäteen ajateltuna. Jos kaikesta haaskauksesta pitäisi päästä eroon, niin ensiksi laittaisin tajuttomat lukukausimaksut kaikille, jotka opiskelevat filosofiaa, erilaisia taiteita, taidehistoriaa ja latinaa.
PoistaSaako bakteereita ja itikoita tappaa. Niistähän on ihmiselle haittaa samoin kuin possusta, jota ei syödä.
Kuvan mukaan yhdeksän palomiestä tai vastaavaa oli pelastamassa koiraa (elävä olento)
Poistahttp://yle.fi/uutiset/jumissa_olleen_terrierin_pelastustoilla_onnellinen_loppu__kiitokseksi_murinaa/7998162
Mukana myös teknisiä laitteita ja kaivinkone. Homma kesti kuusi tuntia. Ajatellaan kustannuksiksi vaikkapa 50 euroa tunti. Tästä tulee 2700 euroa operaation hinnaksi varmaankin alakanttiin. Unicefin sivujen mukaan 50 lasta voidaan rokottaa poliota vastaan 7 eurolla. Siis yli 20000 lasta olisi voinut saada poliorokotuksen, jos tätä haaskuuta ei olisi tapahtunut.
Kiitos, Keskimmäinen Anonyymi. Juuri tästä on kysymys. Ajatus oli nimenomaan tuoda esille tämä yleinen periaate: varautuminen pahan tai hyvän päivän varalle voi tuottaa seurauksia, jotka jälkikäteen näyttävät haaskuulta. Kun ajattelee elintarvikkeiden tuotanto- ja jakeluketjua, on väistämätöntä, että useissa ketjun osissa tapahtuu juuri näin. Voi olla, että todellista haaskuutakin on, mutta se ei voi olla kovin laajaa. Joku nimittäin omistaa elintarvikkeet ketjun jokaisessa osassa ja siksi pyrkii varmaankin mahdollisimman pieneen haaskuuseen. On siis todella epä-älyllistä vaatia "haaskuun" lopettamista ilman tarkkaa paneutumista siihen, miksi sitä tapahtuu.
PoistaKiitos, Katsastaja H. Tämä kommenttisi todella selkiytti asiaa. Ja varmuuden vuoksi: Tämä oli vilpitön kiitos.
Poista>Liisa ja koululaiset ovat mielikuvitusolentoja, jotka kansoittavat esimerkkiä, jonka tarkoitus on ymmärtääkseni tuoda esiin yleinen periaate, joka pätee muuhunkin inhimilliseen elämään kuin voileipiin. Jos oikein ymmärsin periaate on se, että kun on epävarmuutta on järkevää varautua siihen. Tällöin voi käydä niin, että syntyy ex post mielessä hukkakäyttöä.
PoistaKyllä. Mutta alkuperäinen kysymys koski joka tapauksessa 1) elintarvikekauppaa, ja 2) onko kaikki (esimerkissä Liisan näkökulmasta) taloudellisessa mielessä järkevä toiminta oikein esimerkiksi moraalisesta näkökulmasta?
Minulle ei ole mitään epäselvää "haaskuuta" tuottavan mekanismin syistä, ts kauppiaalle on taloudellisesti kannattavaa varautua kulutuspiikkeihin ja ylläpitää laajaa valikoimaa. ("Kokemuksen perusteella Liisa arvioi että voileipiä menee yhteensä ~100 kpl, mutta on epävarmaa miten tämä jakautuu kinkku- ja salamileipien välillä, ja on huono jos jompikumpi loppuu.") Väitän jopa että moni "haaskuuta" vastustavakin ymmärtää tämän.
Mutta kuten joku ano totesikin tapahtuuko tämä maataloustuotannon haittojen (voi väittää että maataloustuottaja ei joudu täysimääräisesti korvaamaan niistä aiheutuvia ympäristöhaittoja) kustannuksella, vai esimerkiksi mikä on kinkun maailmallinen elämän tarkoitus?
Lisäksi haaskusta puhumnen ei välttämättä ole edes epä-älyllistä, sillä onhan tuo päivänselvää tehottomuutta että ketjun eri vaiheisssa tapahtuu tällaista varautumista. Ideaalitehokkaassa mielikuvitustilanteessa varastoja ei tarvittaisi lainkaan vaan tuottaja pystyisi vastaamaan kuluttajan tarpeisiin (ja kuluttaja tietäisi tarpeensa) välittömästi joutumatta spekuloimaan paljonko myyntiä on. (Tämä nyt ei ole puheenvuoro suunnitelmatalouden puolesta, se on vain vielä tehottomampaa.)
Samaten on myös kovin luottavaista olettaa. Suomalaisessa vähittäiskaupassa on ihan mahdollinen skenaario, että oligopolin ja vähäisen kilpailun vuoksi kauppias pystyy ottamaan ylisuuren varautumisen kustannukset asiakkailta laittamalla roskikseen menevien tuotteiden kulut myytyjen artikkeleiden hintaan. Esimerkiksi Keski-Euroopassa hedelmiä ei kuulemma kasata taiteellisiksi keoksi, joissa alimmat yksilöt järjestään liiskaantuvat ja menevät piloille. Kauppiaalla voi olla varaa tähän, mutta se ei tarkoita etteikö se olisi haaskuuta tai laittamalla hedelmät myyntiin suoraan pakkauslaatikoista (tapausesimerkki Lidl) voisi tehdä vielä enemmän voittoa.
Minä en edelleenkään ymmärrä miten palomiehet ja nyt vieläpä koirat liittyvät asiaan. Jos ano vaikka aukikirjoittaisi argumenttinsa epämääräisten vertausten sijaan.
*Samaten on myös kovin luottavaista olettaa että haaskuuta tapahtuisi käytännössä erityisen vähän
PoistaHups.
Nyt on esimerkin ulkopuolelta tuotu peliin jo elintarvikekauppa ja moraali ja maataloustuotanto ja oligopolistinen markkinarakenne, mutta samalla teeskennellään, että ei ymmärretä palomiehiä ja koiria. Minäpä panen paremmaksi ja kerron, että aivan puiston reunalla on 100 nälkäistä kehitysmaan lasta ja kysyn, että onko mitään järkeä tai moraalisesti oikein, että Liisa joka toinen päivä heittää 100 leipää roskiin, vaikka voisi helposti antaa ne nälkäisille kehitysmaan lapsille.
PoistaHaaskausmaksut ovat tietenkin huono asia, samoin kuten muutkin verot. Mutta ylijäämäleipien jakamisen salliminen Liisan työpäivän jälkeen vähäosaisille ei varmaankaan aiheuta kuvatunlaisia ongelmia? Liisa voi jättää leivät myyntipöydälle, josta niitä tarvitsevat voivat niitä hakea. Tämä ei varmasti aiheuta Liisalle kustannuksia lisää, hänhän voi lähteä kotiin normaalisti.
VastaaPoistaJa kun koululaiset tajuavat, että ylijäämäleivät jaetaan ilmaiseksi kenties he eivät osta niitä, vaan odottavat ilmaisia ylijäämäleipiä, joita toden totta onkin, koska koululaiset eivät ostaneet niitä alunperinkään.
PoistaMutta tällöin ei saa voileipää lounasaikaan, vaan sitten joskus myöhemmin.
PoistaJos leipä maksaa vähänkin yli 4 euroa, menee nämä 100 koululaista mäkkäriin. On mielestäni perusteltua olettaa, että tämän tyyppiset koululaiset eivät jaksa odottaa iltaa ja mahdollista ilmaista leipää (joka on jo päivän seissyt pihalla). Nälkä on uskoakseni juurikin silloin kotimatkalla, ei illalla.
PoistaVäitän myös, että sama pätee perheenisään, joka haluaa ruokkia perheensä. Hän tuskin odottaa iltaan, jolloin saattaa saada päiväysvanhaa jauhelihaa, siis mikäli sitä on jäänyt myymättä ja mikäli muut eivät ehdi ensin. Tähän vielä lisätään ruokajonossa seisomisen häpeä (=kustannus, isolle osalle suomalaisista iso sellainen).
"Ovatko asiat nyt paremmin päin?"
VastaaPoistaRuuantuotanto on ympäristölle haitallista, ja ympäristön näkökulmasta on järkevää minimoida ruuantuotanto. Koska ihmiset eivät voi syödä paljoa vähemmän, täytyy ruuantuotantoa optimoida esim. hävikkiä vähentämällä. (Tietysti tehokkuutta voisi parantaa muutenkin, vaikka luopumalla lihansyönnistä.)
Hävikin kustannukset pitäisi kaatua hävikin aiheuttajalle. Tässä tapauksessa hävikin aiheuttaja on Liisa. Hävikin hinnan määräminen ei tietysti ole helppoa, mutta voihan valtio laskea x määrän hävikkioikeuksia hävikkipörssiin.
" ympäristön näkökulmasta on järkevää minimoida ruuantuotanto "
PoistaAloittaisin maataloustukien karsimisella. Tällä on varmasti suurempi merkitys ainakin suomalaisen ympäristön kannalta.
"Hävikin kustannukset pitäisi kaatua hävikin aiheuttajalle. "
Kyllähän se kaatuukin, koska Liisa on maksanut raaka-aineista sekä käyttänyt omaa aikaansa leipien tekoon. Se, että maataloustuet sotkevat pakkaa, on pikemminkin peruste vähentää maataloustukia kuin alkaa kehittämään tämän takia uusia valtion kompensoimishärdellejä.
- Syltty
Kun 100 leipää jää myymättä Liisa on maksanut niistä turhan päiten 110 euroa. Nähdäkseni Liisa on maksanut hävikin kustannukset.
VastaaPoistaEi ole, koska hävikin kustannus ei ole 110 euroa vaan 110 euroa + maataloustukiaiset + ympäristöhaitat. Vaikka maataloustuista luovuttaisiin ja kaikelle ruualle määrättäisiin haittavero, ts. ruuan hinta nousisi, se ei siltikään myyjää tai tuottajaa kannusta hävikin vähentämiseen, kuluttajaa ehkä.
PoistaValinnassa ympäristöhaittojen vähentämisen ja leivän saatavuuden välillä ei ole kyse vain Liisasta ja hänen asiakkaistaan. Näin ajateltuna ympäristöhaittoja ei kannattaisi ikinä vähentää, koska jollekkinhan ympäristön tuhoamisesta on aina iloa.
Tärkeintä on, ettei ihmisillä ole nälkä ja ettei maata viljellä turhaan, ts. se mitä tuotetaan myös syödään. Se, että joku tuote joskus loppuu kesken ei ole niin suuri ongelma, että sen takia kannattaisi uhrata rajallista luontoa. Ihmiset voivat käyttää ravinnokseen muutakin kuin sitä, jota olisi kaikista eniten tehnyt mieli.
En ymmärtänyt tästä paljonkaan. Mutta ympäristöhaittojen mukaantuonti ei vaikuta asiaan yhtään mitenkään. Jos ruoan hävittämisestä on ympäristöhaittoja, voi olla että ruokaa kannattaa haaskata vähemmän. Mikään järkevä analyysi ei kuitenkaan tuota lopputulosta, että ruokaa ei pitäisi koskaan heittää pois. Jos ruokaa ei saa koskaan heittää pois, harvempi, ei useampi saa ruokaa syödäkseen.
PoistaKerrassa hauska ja opettavainen esimerkki tämä Liisan voileipäpisness, kerta kaikkiaan.
VastaaPoista--- VV
P.S. Nuo robotin paljastuskuvat voisivat olla selvempiä
MItä jos hävikkiä pienenennetään uudelleenkäyttämällä ylijäämätuotteet. Esimerkiksi eikö yhteiskunnan kannalta ole optimaallisempaan, jos joku on valmis tarjoamaan ylijäämistä hinnan, joka on vähintään yhtä suuri kuin liisalle tästä kierrätysprosessista aiheutuva kustannus? Jos ylijäämäleipien ostaja pystyy tuottamaan itselleen näin lisää hyvinvointia, ja liisan tilanne pysyy vähintää yhtä hyvänä kuin ennen kauppaa, koko yhteiskunnan hyvinvointi kasvaa.
VastaaPoistaEikö tästä näkökulmasta ruuan haaskaamisen voi nähdä tuotantopanoksien haaskaamisena?
Kyllähän esimerkiksi kauppa lajittelee jätteensä (biojätteet biodieseliksi, pahvit uusiokäyttöön, palava roska sähkön- ja lämmöntuotantoon...), koska tällä tavoin kauppa säästää sievoisen summan verrattuna siihen entiseen tilanteeseen, jossa kaikki ladottiin samaan laatikkoon ja kuskattiin kaatopaikalle. Monissa tapauksissa yksittäisen myymälän ei tarvitse maksaa nettona jätteenkäsittelystään mitään. Win-win.
Poista"Törmäsimme Asiattoman toimituksessa sattumalta erikoiseen ilmiöön. Kysymyksessä on ruuan haaskuun vastustaminen. ....Ruokaa voidaan haaskata liikaa, sopivasti tai aivan liian vähän."
VastaaPoistaSiis mikä oli erikoista, mikä on ongelma?
"Törmäsimme Asiattoman toimituksessa sattumalta erikoiseen ilmiöön. Kysymyksessä on ruuan haaskuun vastustaminen. ....Ruokaa voidaan haaskata liikaa, sopivasti tai aivan liian vähän."
PoistaSiis mikä oli erikoista, mikä on ongelma siinä, että joku vastustaa liiallista haaskausta?
Jutuissa ei vastustettu liiallista, vaan kaikkea haaskuuta. Ainakaan ei esitetty mitään näyttöä siitä, että "haaskuu" oli optimaalista suuremmalla tasolla eikä siitä mikä optimaalinen taso olisi.
PoistaIntuitiivisesti tuntuu siltä, että optimaalisen haaskauksen taso on varsin alhainen. Ainakin eläinravinnon osalta. Merten ryöstökalastus, eläinten hyvinvointi jne.
PoistaKaikkea ei tarvitse kertoa eksplisiittisesti, lukijan yleistietoon voi luottaa. Maailmassa olisi paljon käsipareja hoitamaan haaskatun ruuan jakelu.
Mutta kyllä, jonkin verran kannattaa haaskata, ja tulee haakattua.
Vielä se, että eläimet ne vasta haaskaavat... kun katsoo luontofilmejä. Ihmiskunta on sentään jossain määrin onnistunut minimoimaan haaskausta.
Poista"ympäristön näkökulmasta on järkevää minimoida ruuantuotanto", ei ole, koska pienen lisäruokamäärän tuottaminen pilaa ympäristöä paljon vähemmän kuin mitä niillä rahoilla voi ympäristöä toisaalla parantaa. Optimi on kovin harvoin lähellä nollaa, vaikka perehtymättömät haaskuunvastustajat niin kuvittelevat.
VastaaPoistaTietysti maataloustuet ja verot pitäisi poistaa ja asettaa metaanipäästövero.
joskus lisäkalastus ennnestään ryöstökalastetulla alueella pilaa ympäristöä paljon
PoistaAnonyymi20. toukokuuta 2015 klo 14.59
PoistaEihän ryöstökalastetulla alueella ole mitään lisäkalastuksen mahdollisuutta.
terv VV
"Vain kanta-asiakkaat ostavat voileipiä, eikä mikään mene hukkaan.
VastaaPoistaOvatko asiat nyt paremmin päin?"
Ovat. Ne toiset kun menevät sitten sinne burgeripaikkaan, jonka hukkaprosentti lähentelee nollaa. Kokonaistulos kasvaa 235 eurosta 340 euroon (Liisa 195, pikaruokala 290/2, olettaen saman tuotantohinnan ja myyntihinnaksi 4€, joka oli ryhmän maksuhalukkuus). Roskiin heitetty ruoka ei lisää hyvinvointia yhtään enempää kuin rikottu ikkunakaan.
Ei huono:
VastaaPoista"Ranskan parlamentti hyväksyi yksimielisesti torstaina lakiesityksen, joka kieltää suuria supermarketteja tuottamasta enää ruokajätettä.
Erityisesti laki kieltää myymättä jääneen ruoan tuhoamisen. Uuden lain mukaan markettien on otettava käyttöön menettelytapoja, joilla ruokajätteen syntyminen estetään. Kaikki myymättä jääneet, mutta edelleen syötäväksi kelpaavat elintarvikkeet pitää vastaisuudessa lahjoittaa hyväntekeväisyyteen, eläinten rehuksi tai kompostoitavaksi."
Jos olisin säilöntäainevalmistaja Ranskassa, taputtaisin kiimaisesti käsiäni.
PoistaRanskahan on siinä määrin hyvän säätelyn johdosta dynaaminen ja tehokas yhteiskunta, että ei voi kuin jäädä pelolla odottamaan, mitä ihmiskunnan kannalta järkyttäviä seurauksia tälläkin säädöksellä on.
VastaaPoista