maanantai 8. kesäkuuta 2015

Talouspuhepuhe

Helsingin Sanomissa haastateltiin vähän aikaa sitten kahta mediatutkijaa. Mediatutkijat pöyristelivät sitä, että taloustieteen professori oli HSTV:ssä sanonut taloustieteilijöiden olevan riippumattomia. Keskustelu on osa muodissa olevaa puhetta "talouspuheesta", jota kaiketi täytyy kutsua talouspuhepuheeksi.

Tutkijat sanoivat, että on mahdotonta että kukaan ihmistieteiden parissa työskentelevä olisi neutraali. Mediatutkijoiden mielestä kaikkeen tutkimukseen sisältyy arvovalintoja. He ovat tietenkin oikeassa. Kaikilla on arvonsa ja uskomuksensa. Ne vaikuttavat siihen mitä kukin tutkii ja sanoo. Kaikilla on myös omat yksityiset intressinsä, ja totuudessa pysyminen on vaikeaa jos oma etu kannustaa valehtelemaan.

Taloustieteilijät tietävät tämän ja ovat ottaneet asian vakavasti. Päivittelyn sijasta taloustiede onkin yrittänyt mallintaa asiaa ja tutkia, mitä siitä seuraa. Tämä tutkimus on ollut niin moninaista ja vaikuttanut niin laajasti koko tieteeseen, että sitä on jokseenkin mahdotonta vetää yhteen parissa kappaleessa.

Yksi paikka aloittaa on esimerkiksi subjektiivisen todennäköisyyden teoria. Klassista tämän alan kamaa on myös Robert Aumannin teoreema siitä, onko mahdollista olla samaa mieltä siitä, että ollaan eri mieltä. Tulos käsittelee tilannetta, jossa kaikkien priorit eli karkeasti ennakkokäsitykset maailman menosta ovat samoja. Yhteisten priorien järkevyys on sekin asia, josta on keskusteltu taloustieteessä. Jos se ei pidä paikkaansa, kaksi rationaalista totuuteen pyrkivää päätöksentekijää voi päätyä saman informaation perusteella erilaisiin johtopäätöksiin.

Äskeiset jutut siis käsittelevät suurin piirtein sitä, miten informaatiota käsitellään rationaalisesti. Oma kysymyksensä on se, milloin ihmisillä on kannustin paljastaa totuudenmukaisesti mitä ajattelevat. Yksi esimerkki tästä on ns. cheap talk, miksi ihmiset joskus puhuvat totta vaikka ei ole pakko.

Yksi merkittävä taloustieteessä tarkasteltu ongelma koskee sitä, miten hyviä asioita voidaan jakaa tehokkaasti tilanteessa, jossa ihmisillä on kannustin valehdella omista tarpeistaan ja mieltymyksistään. Yksi kiinnostava ratkaisu on Vickrey-Groves-Clarke -päätöksentekomekanismi. Vickrey-Groves-Clarke -tulos kertoo, että varsin monenlaisia jako-ongelmia voidaan ratkaista tehokkaasti sopivan päätöksentekojärjestelmän avulla, vieläpä sellaisen, jossa kaikkien osallistujien kannattaa puhua totta.  

Taloustieteilijät ovat myös perinteisesti suhtautuneet hyvin kielteisesti haastattelututkimuksiin juuri siitä syystä, että kenelläkään ei ole erityisen hyviä kannustimia puhua niissä totta. Tutkimus on keskittynyt ihmisten tekemiin valintoihin puheiden asemesta, koska valintojen seurausten kanssa pitää elää. Valinnat puhuvat rehellisempää kieltä kuin sanat. Asenne on ehkä vähän muuttunut viime aikoina.

Suomessa arvovalintojen vaikutuksesta tutkimukseen on puhunut Markus Jäntti. Hän muistuttaa, että tilastollisen tunnusluvun valinta riippuu arvioijan tappiofunktiosta. Vaikka tämä liian usein unohtuukin, on sekin ihan ekonometrian oppikirjan peruskamaa.

Ylläolevan tylsän ja todella epätäydellisen luettelon tarkoitus on perustella ensimmäistä tämän kirjoituksen viestiä. Se, että ihmiset eivät ole arvovapaita ja että heidän uskomuksensa poikkeavat toisistaan, ei ole voivottelun paikka tai syy antautua hällä väliä -meiningin valtaan. Päinvastoin, arvojen ja uskomusten olemassaolo on syy ajatella ja mallintaa niitä huolellisesti. Se on syy ottaa nämä asiat huomioon yhteiskuntatieteellistä tutkimusta tehtäessä ja tietysti myös tieteellistä näyttöä tai asiantuntijoiden mielipiteitä arvioidessa.

Ihmisten itsekkäiden intressien olemassaolo on puolestaan syy yrittää löytää päätöksentekomekanismeja, jotka toimivat hyvin ihmisten itsekkäistä pyrinnöistä huolimatta.

Mediatutkijat korostavat myös luonnontieteiden ja ihmistieteiden eroja. Asiattoman toimitus ei jaksa nyt käydä ties kuinka monetta kertaa keskustelua siitä, miten keinotekoinen tämä erottelu on. Hyväksytään siis nyt vain ajatus, että taloustieteen ja politiikan läheinen yhteys aikaansaa sen, että taloustieteilijöiden uskomukset, preferenssit ja omaneduntavoittelu vaikuttavat erityisen suurella todennäköisyydellä näiden esittämiin tuloksiin ja suosituksiin.

Tarkoittaako tämä sitä, että on syytä alentaa taloustieteellisen tutkimuksen arviointistandardeja verrattuna luonnontieteisiin? Ei, standardien pitää päinvastoin olla tiukemmat. Tämä on kirjoituksen toinen viesti. Taloustieteen tutkimusmenetelmiä, aineistoja ja teorianmuodostusta pitää tarkastella poikkeuksellisen ankarasti, koska koko ajan kalvaa epäilys arvovalinnoista tai tahallisesta sumuttamisesta. Jokaiselta talouspoliittisen suosituksen antajalta pitää aina kysyä, mihin tutkimuksiin ja tuloksiin suositus perustuu.

Jokaista suosittelijaa, jolla ei ole tarjota omista tai muiden tutkimuksista koostuvaa lähdeluetteloa, täytyy lähtökohtaisesti pitää huruakkana tai -ukkona, riippumatta siitä kuinka hieno ihminen on kysymyksessä. Jos lähdeluettelossa olevat tutkimukset eivät nauti tiedeyhteisössä yleistä hyväksyntää, niin suosituksille ei pidä antaa painoarvoa. "Tutkimukset", joihin uskoo vain pieni sisäänpäin kääntynyt klikki, eivät ole "eri koulukuntaa", vaan roskaa.

Samoin jos suositukset eivät perustu päättelyyn, jonka jokainen asiantuntija voi toistaa saman aineiston avulla, kysymys on hörhöilystä. Tämä sulkee pois esimerkiksi "historiallis-institutionaaliset" menetelmät, joissa tuijotetaan yhtä tilastoa ja arvataan jotain.

Arvojen, intressien ja uskomusten olemassaolo ei siis ole syy voivotella tai alentaa standardeja. Se on syy tutkia näitä asioita ja korottaa standardeja. Se ei myöskään ole syy laventaa asiantuntemuksen määritelmää, vaan tiukentaa sitä.


15 kommenttia:

  1. "Tarkoittaako tämä sitä, että on syytä alentaa taloustieteellisen tutkimuksen arviointistandardeja verrattuna luonnontieteisiin? Ei, standardien pitää päinvastoin olla tiukemmat."

    Niinpä. Valitettavan usein vaan yhteiskuntatieteissä mennään toiseen suuntaan, koska se on helpompaa eikä siitä välttämättä kärähdä heti (tai ollenkaan).

    VastaaPoista
  2. Yhteiskuntatieteilijöiden huoli kollegoiden "arvomaailmasta" ja tämän "heijastumisesta" tutkimustuloksiin on läsnä ainoastaan silloin, kun kollegat ajattelevat/tutkivat väärin. "Normatiivisuus" rassaa ainoastaan ollessaan väärämielistä. Väittäisinpä, että taloustiede saa tässä suhteessa ehdottomasti kaikkein puhtaimmat paperit - metodologiansa takia - mutta on toki nokittavana, koska tutkimansa asia on merkittävä. Sen sijaan sitä tai tuota essentiaalisesti vigilanttia diskurssia tutkiskeleva yhteiskuntakollega saa ihan keskenään rakennella ankarat metodologiansa, koska ei ketään kiinnosta. Paitsi niitä toisia essentiaalisesti vigilantteja diskursseja tutkiskelevia kollegoita. Huolestuttavana silti ehkä tulisi pitää sitä, että näillä tyypeillä todella on ihan omat journaalinsa ja yhteisönsä, eivät he alojen Ö-julkaisuissa julkaise. Kun sirpaleita on liikaa ja kaikkialla, kuka enää muistaa, mikä edes oli merkittävää? Kun metodologiset tarkastelut tehdään sanatempuilla ja lingvistisillä leikeillä, mikään ei nojaa yhtään mihinkään, vaan leijuu, leijuu yhä enemmän.

    ps. Toinen HS:n jutussa ollut tutkija on politiikan tutkija, ei mediatutkija.

    VastaaPoista
  3. Myös Suomen Kuvalehdessä oli jokin aika sitten päästetty joku talouspuhepuhe-ekspertti ääneen. Hänen mielestään oli peräti kummallista, että Suomen poliittinen johto luottaa valtiovarainministeriön laskelmiin kestävyysvajeen määrästä ja että Suomessa keskustellaan siitä, mistä kohtaa sitä budjettia leikataan, jotta kestävyysvajetta ei olisi. Pointti oli siis siinä, että (joissain) toisissa maissa keskustellaan elvytyksestä, joten leikkaamisesta keskustelun oli hänen mielestään johduttava suomalaisesta negatiivisuutta rakastavasta kansanluonteesta. Ei siitä, että budjetti ei oikeasti ole kestävä.

    Talouspuhepuheen puhuja ei välttämättä ymmärrä yhtään mitään taloudesta. Eikä sen tarvitsekaan, koska se voi puhua vain siitä puheesta, mutta jos ja kun se ei ymmärrä, niin johtopäätökset tehdään puhtaasti siltä pohjalta, mitä sanotaan, eikä siltä pohjalta, mitä sanotaan asiaintilasta. Voin sanoa, että koira on musta, ja tuota lausetta voi puhepuhuja analysoida, mutta jos puhun valkoisesta koirasta, niin lauseeni on ennen kaikkea väärin.

    Hyvä rinnakkaisulottuvuus ovat nämä nykyajan maallikkoparantajat rokotekammoineen yms. He puhuvat letkeästi asioista, joista eivät oikeasti ymmärrä juuri mitään, eivätkä edes käytä käytössä olevia tutkimuksia, joita taloustieteilijäkin osaa tulkita isossa kuvassa ymmärtämättä juuri proteiinien x, y ja z merkitystä (esim. rokotteiden vaikuttavuus on melko helppo tutkia, koska niihin ei liity samassa määrin endogeenisyyttä ja yleistä epävarmuutta kuin esim. elintapatutkimuksiin). He puhuvat siitä, miten heidät tuomitaan, miten heidän metodejaan ei hyväksytä tieteessä jne., siis puhetta siitä, miten heidän tavoistaan hoitaa asiat puhutaan. Siksi olisi tärkeää ymmärtää ei pelkästään sitä, miten asioista puhutaan, vaan miksi niistä puhutaan niin kuin niistä puhutaan. Ja se vaatii myös mahdollisimman korkealaatuista tutkimusta sekä puhujilta ymmärrystä niiden tuloksista.

    VastaaPoista
  4. Hienoa että, joku jaksaa vielä puhua standardeista. Kuitenkin mös tällainen blogi-teksti on asia, johon asiaan vihkiytymättömät ihmiset tapaavat suhtautua jotakuinkin kuin kyse olisi pohjimmiltaan "cheap talkista". Ottavat tämän huomioon arvioidessaa sisältöä, lähteistä viis (kuka niitä jaksaa lukea) ja argumentaation pätevyydestä viis (huutoäänestys ja joukkovoima on paljon hauskempaa). Kun ympäri mennään, julkinen puhe on lopulta vain yhtä suostuttelupeliä. Keep on persuading...

    VastaaPoista
  5. Mediatutkijoiden olisi syytä pitää päänsä kiinni, koska kuuleman mukaan kukaan ihmistieteilijä ei voi olla neutraali ja kaikkein vahvimmin tämä pätenee mediatutkijoihin. Rohkenen myös epäillä, että mediatutkijoilla ei ole mitään käsitystä ihmistieteistä eikä luonnontieteistä lukuunottamatta muiden mediatutkijoiden kirjoitelmia niistä. Dzjiisus mitä jengiä. Tietääkö kukaan, mitkä ovat mediatieteen keskeiset tulokset tai aksiomaattiset lähtökohdat?

    VastaaPoista
  6. Ilmeisesti lähes yhteiskuntatieteellinen nero Mari K. Niemi on HS:n mukaan seuraavaa mieltä:"Niemen mukaan on lähtökohtaisesti mahdoton ajatus, että kukaan ihmistieteiden parissa työskentelevä voisi olla neutraali." Niemen oma lähtöoletus johtaa kai siihen, että Niemen mielipiteisiin pitää suhtautua kriittisesti, koska hän on ihmistieteiden parissa puuhastelija par excellaaance.

    klaus kultti

    VastaaPoista
  7. Matti Estola (dosentti ja kansantaloustieteen lehtori) artikkelissaan "Miksi taloustiede ei ole progressiivinen tiede" (Tieteessä tapahtuu 6/2009):

    Toisin kuin Kanniainen (4–5/2009) väittää, taloustieteilijöiden joukossa kritiikkiä taloustieteen valtavirtaa kohtaan esittävät henkilöt, eivät saa puheenvuoroa taloustieteen valtavirran kansainvälisillä foorumeilla. Valtavirtaa kritisoivat taloustieteilijät eivät saa julkaistua tutkimuksiaan valtavirran hallinnoimissa tieteellisissä lehdissä, eivät pääse esittämään tutkimuksiaan valtavirran hallinnoimiin seminaareihin eivätkä saa apurahoja tutkimuksiinsa valtavirran edustajien miehittämien säätiöiden ja Suomen Akatemian hallituksilta. Näillä keinoilla tiedeyhteisön eliitti kitkee kriitikkojen äänen yhteisössään. Tilanne vastaa sitä, että islamilainen pappi anoisi lupaa tulla arvioimaan Raamatun sisältöä katolisen kirkon kokoukseen tai anoisi katoliselta kirkolta apurahaa Raamatun tutkimiseen.

    Tällaiseen käytäntöön vihkiytyneen munkkiseurakunnan toiminnan tuloksena esim. Helsingin yliopiston taloustieteiden opetus, osaaminen ja asema kansainvälisessä tiedeyhteisössä on lähes nolla. Laitoksen palveluksessa oleva henkilökunta on keskittynyt kunnon virkamiesten tapaan palkan nostamiseen ja Liberalta valuvien almujen perässä kuolaamiseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos havaitsee, että juttuja ei saa julkaistua, ei pääse seminaareihin eikä apurahoja myönnetä, yksi hypoteesi on tietenkin, että syynä on salaliitto. Kilpaileva hypoteesi on se, että jutut eivät ole kovin hyviä. Muitakin vaihtoehtoja on. Kukin joutuu päättämään saatavilla olevan informaation perusteella mitä hypoteesia pitää itse todennäköisimpänä.

      Poista
    2. Dosentiksi ja lehtoriksi yliopistoon pääsee ainakin Helsingin yliopiston taloustieteessä kevyin ansioin, joten edellä "H:n" esittämä kilpaileva hypoteesi toteutuu ainakin virantäytössä. Pätenee Vattiinkin.

      Poista
  8. Toinen mediatutkijoista hämmästelee, miten virkamies voisi olla epäpoliittisempi kuin poliitikot, kun joka tapauksessa tehdään päätöksiä asioista, joilla on poliittinen ulottuvuus. Koska monta vuosikymmentä tutkimusta ja tutkimusten lukua avannut mediatutkijalle, miten tämä on mahdollista, esitän seuraavan esimerkin.

    Poliitikko V on sitä mieltä, että työläiselle pitää taata mahdollisimman pitkä työttömyysturva, koska poliitikko V kannattaa ideologiaa V. Poliitikko O taas on sitä mieltä, että työläiselle pitää antaa hyvin lyhyt työttömyysturva, koska poliitikko O kannattaa ideologiaa O. Virkamies viis veisaa ideologioista ja laskeskelee parhaita tekniikoita käyttäen, että jos työttömyysturvan taso on T vuorokautta, se tarjoaa kaivattua vakuutustyyppistä turvaa, mutta tarjoaa myös kohtuullisen kannustimen etsiä töitä. Tällä tavalla virkamies tai kuka tahansa mies, joka ei ole ideologisesti sitoutunut pystyy tarjoamaan epäpoliittisen vaihtoehdon. Ikävä, että tämä on jäänyt mediatutkijalle epäselväksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lähes kaksikymmentä vuotta valtiota palvelleena toivoisin, että voisin suhtautua yhtä myönteisesti virkamiesten puolueettomuuteen. Mutta joudun kyllä olemaan vähän pidättyväisempi. Virkamiehet lienevät yhtä lailla taipuvaisia kannattamaan ideologioita kuin muutkin. Useimmat tietenkin pyrkivät siihen, ettei tämä vaikuttaisi liiallisesti heidän työhönsä, mutta silti.
      Virkamiehillä on lisäksi ihan omat puolueettomuuteen liittyvät riskinsä. He samaistuvat usein työnantajaansa eli virastoon ja työtovereihinsa eli muihin byrokraatteihin. Ehkä vielä laajemminkin julkiseen sektoriin ja sen työntekijöihin. Tämä voi vaikuttaa virkamiesten päätöksentekoon.
      Monesti virkamies myös tutustuu läheisesti hallinnoitaviinsa, esimerkiksi virastossa asioiviin yrityksiin ja näiden edustajiin. Ei ole aivan tavatonta, että tapahtuu työntekijöiden siirtymistä virastosta näihin. Tämä luonnollisesti vaikuttaa puolueettomuuteen.
      Virkamiesuralla eteneminen saattaa myös riippua suhteista vaikkapa ministeriötä johtaviin poliitikkoihin.
      Tässä siis vain muutamia syitä sille, miksi virkamiehet kärsivät puolueellisuudesta ihan niin kuin muutkin.

      Poista
  9. Hyvä kirjoitus blogisteilta. Kannattaa tutustua muuten näiden "mediatutkijoiden" julkaisuluetteloihin. Niitä lukiessa ei enää tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa, mutta yksi asia on selvä: kumpikaan ei ole mediatutkija!

    Niemen ja Koivusen kommentit ovat sen verran kummallisia, ristiriitaisia ja epäjohdonmukaisia, että herää - taas kerran - epäily HS:n toimittajan motiiveista. Jos haastateltavat puhuvat vastoin parempaa tietoa ja ymmärrystä läpiä päähänsä, miksi sellaista julkaistaan?

    Vaikuttaa siltä, että motiivien sytykkeenä on eräs poliittinen parivaljakko, joka uskoo olevansa talouden ylipapisto.

    VastaaPoista
  10. Virkistävä blogikirjoitus. HS:n kommentaattoreiksi valitsemat Niemi ja Koivunen eivät vakuuta. Mihin perustuu Niemen väite, että Suomessa on "objektiivisuuden harha"? Jos noudattaisimme hänen ajatteluaan, väitteellä ei ole mitään merkitystä, koska se ei voi olla objektiivinen.

    Ilmeisesti kirjoituksen todellinen päämäärä oli kyseenalaistaa taloustieteen yleiset prinsiipit, koska ne eivät välttämättä sovi Helsingin Sanomien ideologiaan. Luulisi olevan kaikille selvää, että talouspoliittiikka on nimenomaan politiikkaa ja politiikka tuskin koskaan voi olla neutraalia. Niemen ja Koivusen ajattelu ontuu hyvin pahasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen törmännyt useammankin kerran henkilöihin, jotka polemisoivat tätä "objektiivisuuden harhaa" vastaan. Käytännöllisesti katsoen aina on käynyt ilmi, että heillä ei ole mielipiteilleen mitään perusteluja. On vain mielipide. Tämän mielipiteensä he sitten haluavat korottaa samanarvoiseksi tai suorastaan painavammaksi, kuin havainnointiin, mittauksiin, tutkimuksiin tai analyyseihin perustuvat eriävät mielipiteet. He siis haluavat vapautua todistamisen ja perusteluiden taakasta. Perustelemattomia väitteitään he tukevat pyrkimällä kumoamaan mielipiteensä vastaiset argumentit perustelemattomalla väitteellä "objektiivisuuden harhasta". Jostakin tällaisesta näyttäisi tuossa Niemenkin tapauksessa olevan kysymys.

      Poista
  11. Poliitikko on päättämässä siksi, että hän kannattaa ideologiaa V. Jos hän lakkaisi valehtelemasta ideologian V puolesta, hän olisi pian entinen poliitikko. Siksi poliitikot ovat vieläkin epäluotettavampia kuin virkamiehet.

    VastaaPoista