Caruna-nimisen sähkönsiirtoyhtiön kuluttajahintojen korotukset ovat olleet uutisotsikoissa pari päivää. Niitä pidetään pöyristyttävinä. Sähkönsiirto on luonnollinen monopoli, ja ihmiset kokevat korotukset monopolivoiman väärikäyttönä.
Erityisen kuumaksi keskustelun on tehnyt kaksi seikkaa. Ensiksi, Caruna on ostanut sähkönjakeluverkkonsa jokin aika sitten valtionyhtiö Fortumilta. Toiseksi, Caruna ei ole maksanut juuri lainkaan veroja Suomeen hyvästä liikevoitostaan huolimatta. Yhdistettynä nämä kaksi ovat johtaneet syytöksiin siitä, että valtio on myynyt kansallisomaisuutta veronkiertäjille, ja näin menettänyt suuret määrät verotuloja.