Ulkomaiset sijoitukset ja perheen autokaupat

Helsingin Sanomien taloussivut ovat yleensä luotettava disinformaation lähde. Olikin iloinen yllätys nähdä, kuinka yritysten myymistä ulkomaille käsittelevässä artikkelissa 16.9.2014 oli haastateltu asiaan todella perehtynyttä ekonomistia. Tämä totesi, että ulkomaille ostetut yritykset eivät esimerkiksi vähennä työpaikkoja yhtään enempää kuin kotimaisessa omistuksessa olevat. Myös muut kaksi haastateltua ekonomistia olivat yhtä mieltä: yritysten myyminen ulkomaille ei ole haitallista.

Haastateltu ministeri Antti Rinne oli tietenkin toista mieltä kuten ilmeisesti toimittajakin, joka otsikoi jutun jotenkin niin, että ihan sama mitä kaikki asiantuntijat sanovat, pahaa kaikki on silti.

Tästä huolimatta ekonomistien sanomiset olivat viisaita ja on helppoa olla samaa mieltä heidän kamssaan. En kuitenkaan malta olla lisäämättä ekonomistien sanomisiin ja tässä blogissa olevaan toiseen kirjoitukseen paria vaatimatonta ajatusta koskien ulkomaankauppaa ja ulkomaisia investointeja.

Ulkomaiset investoinnit aiheuttavat selvästi päänvaivaa ainakin HS:n toimittajille ja politiikoille. Toisaalta niistä ollaan huolissaan, kuten ministeri aiemmin siteeratussa artikkelissa. Toisaalta taas niitä toivotaan, kuten esim. täällä, täällä ja täällä. Kumpi nyt sitten on totta? Ovatko ne investoinnit hyviä vai ei?



Valaistaan asiaa perheesi tekemällä autokaupalla. Teillä on auto, jonka myytte 10 000 eurolla. Rikastuitteko juuri kymppitonnilla? Ette tietenkään, saitte kymppitonnin, mutta menetitte auton. Minkä arvoinen auto oli teille? Suurin piirtein kymppitonnin arvoinen, koska joku osti sen sillä hinnalla. Luultavasti se oli teille hiukkasen alle kymppitonnin arvoinen, kun suostuitte myymään sen, mutta ei luultavasti paljon, ellei ostajanne ollut täydellinen urpo, joka maksoi törkeää ylihintaa.

Toisin sanoen rikastuitte pikkiriikkisen kauppaa tehdessä, mutta rikastuminen ei ollut läheskään myyntihinnan 10 000 euroa luokkaa. Itse asiassa nolla on aika hyvä arvio rikastumisenne määrästä. Ulkomainen investointi Suomeen on samanlainen asia. Kun ulkomaalainen ostaa tehtaan Suomesta, hän kylläkin maksaa suomalaisille ison summan rahaa, mutta saa vastineeksi tehtaan, jonka arvo on suurin piirtein tuon summan suuruinen. Suomalaiset eivät siis juurikaan rikastu, eivätkä köyhdy investoinnin johdosta. Ulkomaisella sijoituksella ei siis ole mitään väliä.

Tätä yksinkertaista logiikkaa ei jostakin syystä yleensä sovelleta ulkomaisista investoinneista kirjoitettaessa. Joko riemuitaan valtavasta summasta joka on sijoitettu Suomeen (sata miljoonaa euroa ilmaista rahaa!) ja unohdetaan, että vastaavan arvoinen määrä tehtaita tms. siirtyy ulkomaiseen omistukseen. Tai sitten synkistellään siitä, että myydyn yrityksen voitot valuvat nyt ulkomaille. Tässä taas unohdetaan se, että yrityksen hinta on suurin piirtein sen tulevien voittojen nykyarvo, joten ulkomaalainen sijoittaja maksaa nuo tulevat voitot kerralla myyntihinnassa (ks. selitys alla).

Päättelyketjuun voidaan esittää eräitä vastalauseita. Joihinkin näistä vastaavat ansiokkaasti HS:n artikkelissa siteeratut ekonomistit. Tarinasta jää esimerkiksi epäselväksi, miksi ulkomaankauppa ja kansainvälinen sijoitustoiminta on hyvää (ne ovat hyviä asioita). Minun tarkoitukseni ei kuitenkaan ollut esittää täydellistä teoriaa ulkomaisista sijoituksista, vain korostaa sitä, että sijoitusta pitää ajatella ensisijaisesti samanlaisena vastikkeellisena kauppana kuin auton myyntiä. Kaikki muu on hienosäätöä ja kuorrutusta. Missään tapauksessa sijoituksen loppusumma ei anna mitään informaatiota siitä kuinka paljon suomalaiset rikastuivat tai köyhtyivät.