Sunnuntain HS varoittaa, että verkkokauppa ei ole aina kivijalkakauppaa halvempi joululahjojen ostopaikka. Lehti väittää tekemäänsä hintavertailuun perustuen, että ulkomaisista verkkokaupoista ostettu elektroniikka on kalliimpaa ja että toimitusajat ovat pitemmät kuin suomalaisista. Mutta edes kotimainen verkkokauppa ei HS:n mukaan pärjää ostopaikkana Itäkeskuksen Prismalle. Tämä on myös haastatellun asiantuntijan, HOK-Elannon aluejohtajan mielipide. Hänestä HOK-Elannon omistama Prisma on luonteva ostospaikka, eikä tarvitse jännittää kerkeääkö lahja kotiin jouluksi.
Riippumatta siitä, kuinka luonteva ostospaikka oma Prisma on HOK-Elannon johtajille, Hesarin vertailu on lähinnä surkuhupaisa. Asiattomassa nimittäin hämmästelimme ulkomaisten verkkokauppojen huonoa kilpailukykyä, koska olemme usein tilanneet tavaraa ulkomaisista nettikaupoista kilpailukykyiseen hintaan nopeilla toimitusajoilla. Päätimme siis yrittää toistaa HS:n hintavertailun sunnuntai-iltana. Tämä on uusi avaus Asiattomalta, joten jännitys oli suuri.
HS vertaili kolmea tuotetta, Polarin aktiivisuusranneketta, Samsung Galaxy -tablettitietokonetta ja
Microsoftin Xbox One -pelikonsolia. Vertailukauppoina olivat saksalainen condrad.com, Anttilan verkkokauppa ja Itäkeskuksen Prisma. Emme olleet koskaan kuulleet ulkomaisia nettikauppoja vertailussa edustavasta conrad.com:ista. Päätimmekin sen sijaan katsoa markkinajohtajaa Amazonia. Jostakin syystä parhaat hinnat löytyivät lyhyen etsinnän jälkeen ranskankielisestä Amazon.fr:stä.
Anttilan verkkokauppa pärjäsi HS:n vertailussa mukavasti. Hinnat olivat kilpailukykyisiä kansainvälisen verkkokaupan kanssa ja toimitusajat lyhyempiä. Ongelma oli sunnuntai-iltana kuitenkin se, että kahta kolmesta vertailutuotteesta ei ollut lainkaan saatavilla. Sekä 10-tuumainen Galaxy Tab 4 että Polar Loop -ranneke näyttivät olevan loppuneet Anttilasta. Amazonissa tuotteita oli saatavilla vertailukelpoiseen hintaan ja toimitusaikoihin. Mutta tietenkin on aika yhdentekevää millä hinnalla ja toimitusajoilla NetAnttila tarjoaa olemattomia tuotteita.
Mitä tulee Xbox One -pelikonsoliin HS:n vertailijat eivät olleet huomanneet, että tuotetta myydään erilaisissa paketeissa. Toisissa on mukana Kinect-ohjausjärjestelmä ja toisissa ei. Ne joissa ei ole, ovat halvempia kuin ne joissa on. Anttilan verkkokauppa voitti ylivoimaisesti vertailun, ja HS väittää näyttävästi pelikonsolien hinnan vaihtelevan jopa 150 euroa. Tosiasiassa kuitenkin Anttilasta oli valittu Kinect-ohjaimeton paketti ja muista kaupoista Kinect-ohjaimellinen. Asiattomassa ei ole aavistustakaan, mikä Kinect on, mutta hintaero selittyy tällä. Amazonista saa samanlaisen paketin käytännössä samaan hintaan.
HS:n vertailu antaa siis täysin virheellisen kuvan suomalaisen ja kansainvälisen nettikaupan kilpailukyvystä. Amazon tarjoaa samat tuotteet samalla hinnalla ja toimitusajalla kuin Anttilasta. Erona on se, että tuotteita on todella saatavilla, toisin kuin Anttilan verkkokaupassa.
Prisman hintataso on kilpailukykyinen Amazonin kanssa, mutta vain jos ei ota huomioon, että Prismassa rahassa maksettava hinta on vain osa kokonaishintaa. Lisäksi tulee nimittäin kustannus siitä, että joutuu menemään Itäkeskuksen Prismaan jouluruuhkassa. Tämä kustannus tietenkin vaihtelee ihmisten välillä, mutta on varmaankin monille merkittävä.
HS:n juttu on ehkä kirjoitettu itsenäisyyspäivän aikaansaamassa isänmaallisessa huumassa. Totuus on kuitenkin se, että kansainväliset verkkokaupat ovat useimmiten suomalaista vähittäiskauppaa edullisempia ostopaikkoja.
Seuraavan hintavertailun Hesari voisi tehdä vaikka alkoholijuomista. Lopputulos olisi vaan aivan asiaton; Prisma ei voisi myydä mitään, ja ulkomaiset nettikaupat voittaisivat Alkon hinnoissa ja valikoimissa. Toimitusajoissa nettikaupat häviäisivät Alkolle, mutta toisaalta toimittavat kotiovelle vaikka millaisen lastin.
VastaaPoistaEi kai HS väitä, että "ulkomaisista verkkokaupoista ostettu elektroniikka on kalliimpaa", vaan että se VOI olla kalliimpaa. Toki itsekin juttua lukiessani naureskelin, että melkoisen epäedustavan pistokokeen kyllä lehti toteuttanut, mutta eiköhän jokainen täysijärkinen lukija anna yhden tuotteen "hintavertailulle" sopivan arvonsa.
VastaaPoistaAnonyymi (klo 15:51): Alkossa on mielestäni aika hyvä valikoima tilausvalikoima huomioiden, mutta ei toki täydellinen joten on loistava juttu, että nettikauppa paikkaa aukkoja. Hintojen osalta taas harva kauppa joka toimii EU-lainsäädännön mukaisesti voi tarjota mitenkään radikaalisti pienempiä hintoja - tai itse en ainakaan sellaisia ole löytänyt. Jos nettikauppa päättääkin jättää suomalaiset alkoholin valmisteverot maksamatta, kuten useat mitä ilmeisimmin tekevät, hinnat laskevat toki merkittävästi, mutta ei kai moiseen hintavertailuun lakia rikkovia kauppoja tule ottaa..?
Sen verta monta vuotta oon kivijalkakaupasta varastanut joululahjat koko suvulle, että verkkokauppa vaikuttaa todella huonolta vaihtoehdolta. Prismastakin saa vietyä melkein mitä vain, kun roudaa kaman yläkertaan ja laittaa liiketilan ja yleisen tilan erottavasta aidasta toiselle puolelle. Sitten vaan kassan kautta keräämään tavarat yleisestä tilasta.
VastaaPoistaNauroin ääneen. Toivottavasti tämä oli vitsi.
PoistaPari virhettä tässä jutussa?
VastaaPoista1) "Tosiasiassa kuitenkin Anttilasta oli valittu Kinect-ohjaimeton paketti ja muista kaupoista Kinect-ohjaimeton."
Pitäisi varmaan olla "Kinect-ohjaimeton ja Kinect-ohjaimellinen" tms.
2) Alussa sanotaan, että toimitusajat olivat lyhyempiä kotimaisessa verkkokaupassa. Myöhemmin sanotaan, että toimitusajat ovat samoja kuin kansainvälisessä.
Kinect on muuten sellainen liiketunnistuslaite XBoxiin, jota monet vakavammat pelaajat pitävät turhakkeena, mutta josta voi olla iloa ainakin satunnaisille pelaajille.
Parahin Anonyymi,
PoistaKiitos huomioista. Korjasin ohjaimettoman ohjaimelliseksi. Ja kiitos viisaudesta koskien Kinect-järjestelmää.
Prisman etu tulee tietenkin siitä, että jos joutuu kumminkin käymään Prismassa, niin sieltä voi ostaa ruoan lisäksi kaikki joululahjat, grillin, astianpesukoneen ja vaikka moottoriöljyä. Jos sinne joutuu asiasta tehden lähtemään, niin en oikein keksi mitä erityistä etua olis ostaa elektroniikkavimpaimia Prismasta, ellei se nyt vain satu olemaan lähin sellaisia myyvä kauppa.
VastaaPoista- Syltty
Parahin Syltty,
VastaaPoistaOlet tietenkin oikeassa. Prisma on kätevä Xboxin ostopaikka niille, jotka muutenkin käyvät siellä ruokaostoksilla. Tämä on varmaan koko Prisman elektroniikkamyynnin liikeidea.
Etsin Prisman tarjoaman Xboxin hintaa netistä, mutta hinta löydettävissä vain myymälästä.
VastaaPoistaOlen aiemminkin tilannut edullista tavaraa mm. Direct123:sta, jossa Xbox Onen hinta toimituskuluineen 389 euroa. Tilasin.
www.vertaa.fi
www.hinta.fi
www.hintaseuranta.fi
ja niin edelleen.
Tänään oli HS:n kirjoitus soittimien nettikauppahinnoista. Aivan totaalisen hämmentävää. Artikkelit luultavasti mainostajia tyydyttämään.
VastaaPoistaHS:n toimittaja vertaili ainoastaan saksalaisia nettikauppoja. Kirjoitin hänelle mistä löytyy halvempia hintoja:
"Kun googleen laittaa hakusanaksi vaikkapa: "Yamaha FG720S best price" löytyy Amazonista halvemmalla ja kaikkein halvin on 212 euroa postikuluineen.
Suomessa ja ulkomailla löytyy kymmeniä hakukoineita joissa voi vertailla hintoja.
Akai MPK MiniMK2 on esmes Amazonissa puntina 69.00 ja vanhana asiakkaana ilman postikuluina. Halvin hakukonelöytö 58 euroa."
Jahas. HS:n oimittajalle lähetetty korjaus hinnosta menikin perille ja artikkeliin toimittaja ystävällisesti lisäsi uudet tiedot.
Poista