torstai 17. syyskuuta 2015

Marimekon toppatakit

Helsingin Sanomien kulttuurisivuilla kerrotaan uudesta Marimekon historiaa käsittelevästä kirjasta. Kirjan on kirjoittanut joukko nuoria tutkivia journalisteja. 

Yksi kirjan suurista paljastuksista on, että Marimekko väittää ottavansa yhteiskuntavastuun tosissaan, mutta sen kiinalaisen tehtaan työolot ovatkin surkeat. Tehtaassa tehdään työtä toppatakit päällä, koska siellä on niin kylmä. Tämän paljastaminen on ehkä joidenkin mielestä ansiokasta journalismia, mutta se ei kerro oikeastaan yhtään mitään oikeasti tärkeistä asioista.

Kenellekään ei ole uutinen, että köyhissä maissa on surkeat palkat ja työolot. Uutinen ei myöskään ole se, että köyhissä maissa myös monikansallisten yritysten tarjoamat työolot ja palkat ovat surkeita, jos niitä verrataan rikkaisiin maihin. 

Todellinen uutinen ainakin suomalaisen median kuluttajalle olisi se, että Marimekon kaltaiset yritykset tarjoavat työntekijöilleen paremman elintason, kuin heillä olisi ilman Marimekon tehdasta. Todellinen uutinen olisi kertoa, miten huonosti Marimekon työtekijöillä menisi, jos Marimekko ei työllistäisi heitä. 

Koska nuoret journalismin toivot eivät asiaa pohdi, jää asian analysointi Asiattoman kontolle. Mitä tapahtuisi, jos Marimekko ja muut monikansalliset yritykset sulkisivat tehtaansa köyhissä maissa? 

Tehtaiden sulkemisen myötä työntekijöiltä suljetaan pois mahdollisuus, jonka he ovat vapaaehtoisesti valinneet. Kyllä, vapaaehtoisesti. Työntekijöiden vaihtoehdot ovat niin huonot, että toppatakki päällä tehtävä tehdastyö on heille kaikkia muita vaihtoehtoja parempi. Työntekijöiden todellinen ongelma on köyhyys, eikä tehtaiden sulkeminen ratkaise sitä mitenkään. Päinvastoin, tehtaiden sulkeminen tuomitsisi yhä useamman syvempään köyhyyteen. 

Entä jos vain nostetaankin työntekijöiden palkkoja tai parannetaan työoloja?

On periaatteessa helppoa säätää laki, joka kieltää matalapalkkaiset työt tai huonot työolot. On kuitenkin mahdotonta säätää lakia, joka pakottaa yritykset tarjoamaan työtä näissä olosuhteissa. Monet hyvää tarkoittavat säännöt johtavat nimenomaan työpaikkojen katoamiseen nostamalla työllistämisen kustannuksia. Minimipalkkojen korotukset ja paremmat työolot ehkä auttavat osaa työntekijöistä, mutta vievät työpaikat kaikkein köyhimmiltä. 

On myös ymmärrettävä, että työolojen parantaminen esimerkiksi lainsäädännön avulla ei välttämättä paranna työntekijöiden asemaa. Tämä johtuu siitä, että työpaikan houkuttelevuus riippuu paitsi palkasta myös työoloista. Jos yritykset pakotetaan tarjoamaan paremmat työolot, voivat ne alentaa palkkoja täsmälleen niin paljon, että työntekijöiden hyvinvointi ei muutu. Työntekijöiden kannalta on yhdentekevää, saavatko he hyvät työolot huonolla palkalla vai huonot työolot hyvällä palkalla. (Työsuojelua muuten tarkasteltiin Asiattoman aiemmassa kirjoituksessa yksityiskohtaisemmin.)

Hesarin jutun (ja ilmeisesti myös kirjan, jota Asiaton ei ole lukenut) ongelma on yleinen suomalaisessa mediassa. Lukijoille kerrotaan vain tarinan yksi puoli eli tässä tapauksessa työntekijöiden kehnot palkat ja työolot. Analyysi jätetään siis täysin kesken.

Maailmassa esiintyvä köyhyys on tietenkin kammottavaa. Jopa niin kammottavaa, että sitä on vaikea edes ajatella saati tarkastella analyyttisesti. Jos kuitenkin on huolestunut maailman köyhimmistä, on pakko. Tai Paul Krugmanin sanoin: se on moraalinen velvollisuus. 

14 kommenttia:

  1. No jopas oli taas syvällinen "analyysi".

    VastaaPoista
  2. Hesari kirjoittaa sitä, mitä yleisö haluaa lukea, johon vaikuttaa eniten YLE. Mitä jos pitäytyisitte YLEn analysoinnissa tai ainakin "kertoisitte myös sen toisen puolen jutusta".

    VastaaPoista
  3. No tää oli nyt kyllä jo vähän huono.

    Oma pohdintani vastaavalla laadulla:

    Mitä tapahtuisi jos työolot olisivat hyvät? Työntekijät ei tarvitsisi toppatakkeja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voit syventää pohdintaasi miettimällä, mitä tapahtuu palkoille, kun työoloja parannetaan. Jos haluat suorastaan hautautua pohdintoihisi, voit miettiä, mitä tapahtuu työntekijöiden hyvinvoinnille, jos palkat laskevat työolojen parantumisen myötä.

      Poista
  4. Eiköhän se kehitys käy niin, että ensin työtä teetetään surkeissa oloissa ja kurjalla palkalla. Kun näitä työn teettäjiä, ulkomaisia ja kotimaisia, ilmestyy sankoin joukoin, työoloja ja palkkoja joudutaan parantamaan. Ai että eikö muka? No näin on Kiinassa kuitenkin tapahtunut. Palkat ovat kohentuneet sitä tahtia, että kiinalaiset firmat siirtävät työtä hiki hatussa halvempiin maihin. Siinä sivussa äärimmäinen köyhyys on Kiinassa vähentynyt enemmän kuin muussa maailmassa yhteensä. Itse asiassa se alkaa olla siellä kokonaan katoava ilmiö. Toiosaalta Afrikassa, johon valtaosa kehitysavusta menee, moista kehitystä ei ole tapahtunut. Itse asiassa äärimmäisen köyhyyden vähentämisessä Afrikka on edistynyt maailman alueista ylivoimaisesti huonoimmin. Paitsi nyt eräillä alueilla, jonne kiinalaiset ovat hankkiutuneet omien reseptiensä kanssa. Siellä kansantuote kasvaa 10 % vuosivauhtia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin. Monimutkaisiin asioihin ei löydy yksinkertaisia ratkaisuja.

      Krugmanin kirjoitus on muuten hyvä, mutta tarpeettomankin pessimistinen. Markkinatalouden hienon puolen - kuluttajan valta - redusoiminen tavalla jota Krugman & Katsastaja T esittävät ei historiallisen evidenssin valossa ole sekään perusteltua: työoloihin panostaminen kun tuppaa monesti parantamaan tuottavuutta l. ajatus siitä, että tämä automaattisesti aiheuttaa sitten myös palkkojen laskua on lähinnä ... No, spekulaatiota.

      Poista
  5. Olen aikapäiviä lakannut luottamasta toimittajien kirjoituksiin, olkootpa kuinka paksuja hyvänsä.

    Hyvältä toimittajalta edellytän akateemista loppututkintoa, kriittistä asennetta eli epäuskoa tietolähteisiin ja havaintoihin, sekä elämänkokemusta.

    -- VV

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se akateeminen loppututkinto kyllä saattaa olla pikemminkin luotettavuutta heikentävä tekijä, jos se on peräisin Tampereen Yliopistosta

      Poista
  6. Järkyttävintä on, että yritykset kaikkialla ovat menneet näiden operettipellejen kyytiin ja selittävät vakavissaan yhteiskuntavastuusta. Yhteiskuntavastuuosasto tai aika joka käytetään tämän selittämiseen on kuluerä, jolla voitaisiin palkata ihmisiä töihin. Yhteiskuntavastuuta edistävät tahot eivät eroa mitenkään niistä, jotka vetävät köyhiä turpaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En sanoisi noin jyrkästi. Uskon, että monet, kuten Marimekko-kirjan kirjoittajat, ovat oikeasti huolissaan köyhien ihmisten asemasta. Kukapa vähänkään järjissään oleva ei olisi. Tämän kirjoituksen, kuten Krugmanin ja monien muiden, pointti on se, että ei saa jättää ajattelua kesken.

      Poista
    2. Ja asiakaskunnan preferenssit lopulta määrittelevät, mitkä investoinnit ovat yrityksen kannalta järkeviä. Yhteiskuntavastuu lienee usealle yritykselle järkevä investointikohde, ainakin tiettyyn pisteeseen asti.

      Poista
  7. Jos se lämmitys maksaa 10 euroa,pitää kysyä työntekijöiltä, haluavatko sen rahana vai lämmityksenä. Luultavasti haluavat rahana,muutenhan fiksu työnantaja olisi jo lämmittänyt.

    VastaaPoista
  8. Aasiassa työskennellään aivan yleisesti talvella toppatakit päällä, tehtaissa ja myös monissa toimistoissa. Rakennukset eivät ole kovin hyvin eristettyjä, lämmitys olisi todella kallista varsinkin sikäläisittäin. Kesällä sama toisinpäin ilmastoinnin kanssa, sehän kytketään vasta kun tuotannon koneet alkavat kärsiä kuumuudesta.

    Eli ei tosiaan mikään järisyttävä uutinen, ainakaan sellaiselle joka on vähänkään käynyt itse paikan päällä, muuallakin kuin niissä lasipilvenpiirtäjissä.

    VastaaPoista
  9. Nyt tarkastaja antaa kyllä väärää todistusta köyhyydestä. Köyhyys ei ole niin kammottavaa, etteikö sitä voisi tarkastella analyyttisesti. Otetaanpa vaikka wikipediasta: Euroopan komission käyttämä köyhyysraja on 60 prosenttia mediaanitulosta eli ihmistä pidetään köyhänä, jos hänen nettotulonsa ovat alle 60 prosenttia keskimmäisen tulonsaajan nettotuloista. Nettomediaanitulo oli vuonna 2009 Suomessa 1800 euroa kuukaudessa, joten köyhyysrajana voidaan pitää 1080 euron nettotuloja. Köyhyysrajan alapuolelle jäi Suomessa 11 prosenttia aikuisesta väestöstä vuonna 2004.

    Melko analyyttistä, jos vertailukohtana pitää yhteiskuntatieteen keskimääräistä lähestymistapaa, kriittistä realismia, geohistoriallista aikaa, pragmaattista aikahorisonttia, historiallisesti muuttuvaa todellisuutta niin ja myös sosiaalisen todellisuuden prosessuaalisuutta.

    klaus kultti

    VastaaPoista