Asiattoman normitalkoot: hyödyllisiä normeja vastaan!

Sääntelyn purkamista eli ns. normitalkoita koskeva julkinen keskustelu on ollut vilkasta, mutta ei aina korkeatasoista. Sääntelyn purkamista kannattavat puhuvat enimmäkseen "turhista" normeista, joiden purkamista on vaikea järkiperäisesti vastustaa. Esimerkiksi kokoomuksen Lasse Männistön ja Sanni Grahn-Laaksosen luettelossa anniskeluun liittyvien pikkumaisten määräysten osuus on aika suuri. Vastustajat puolestaan pitävät normitalkoita tekosyynä hyödyllisen työmarkkinoita ja ympäristöä koskevan sääntelyn purkamiselle. Yksi kolumnisti pitää normitalkoita jopa uhkana demokratialle.

Millaisia sitten ovat huono sääntely tai huonot normit? Yksinkertaisesti sellaisia, joiden aiheuttamat kustannukset ovat suuremmat kuin hyödyt. Tämä ei suinkaan tarkoita pelkästään turhia normeja tai sellaisia joita kukaan järkevä ihminen ei vastusta. Itse asiassa yksi luonteva tapa ajatella erilaisia haitallisia normeja on katsoa ketkä niitä vastustavat ja ketkä puolustavat.

Normit, joita vain byrokraatit voivat rakastaa. Suuri osa normitalkoolaisten turhista normeista osuu tähän joukkoon. Esimerkkejä ovat pikkumaiset anniskelusäännöt ja "kuittii tarttetko" -laki, joka pakottaa ihmiset käymään päivittäin useita puuduttavia, tositteita koskevia minikeskusteluja. Kukaan ei ole osoittanut, että näistä säännöistä olisi merkittävää hyötyä muille kuin niitä toimeenpaneville byrokraateille.

Turhat normit voivat joskus aiheuttaa merkittäviä yhteiskunnallisia haittoja. Usein turhat normit ovat kuitenkin pelkästään turhia: niistä seuraa lähinnä pientä kiusaa, kuten kuuluisasta tähtisadetikkusäännöstä tai tilaviinien anniskelunormeista. Koska haitta on pieni, on purkamisesta saatava hyöty pieni.

Pelkästään turhia normeja purkamalla ei siis pitkälle pötkitä.

Haitalliset normit, joita toiset rakastavat ja toiset eivät. Normi on haitallinen, jos siitä seuraavat kustannukset ylittävät hyödyt. Haitat ja hyödyt kohdistuvat usein eri tahoille. Tämä tarkoittaa sitä, että koko yhteiskunnan kannalta haitallinen normi saattaa olla hyvinkin hyödyllinen joillekin ihmisryhmille. Se vain sattuu olemaan vielä enemmän haitallinen muille. Tällaisia voivat olla esimerkiksi ympäristö- ja työsuojelusäännöt. Vasemmistonuorten puheenjohtaja Li Andersson kysyy blogissaan / kolumnissaan työelämää, vanhustenhoitoa ja ympäristönsuojelua koskevista normeista:

Kenen näkökulmasta nämä lait ovat “turhia”? Ei (sic) ainakaan palkansaajien, vanhusten tai ympäristön. 

Andersson on oikeassa, normit eivät olekaan turhia niille jotka hyötyvät niistä. Mutta ne eivät ole turhia myöskään niiden näkökulmasta, joille niistä on kustannuksia, esimerkiksi yritysten omistajille ja työntekijöille. Toisin kuin Andersson esittää, kysymys ei ole siitä onko normeista suuria hyötyjä joillekuille vaan siitä kuinka suuria nämä hyödyt ovat verrattuna kustannuksiin.

Haitalliset normit, joita kukaan ei vastusta. Jonkin verran yllättävä haitallisten normien tyyppi on sellainen, jota kukaan ei vastusta. Tällainen normi on sellainen, jonka hyödyt koituvat pienelle tai suositulle ihmisryhmälle, mutta haitat leviävät laajalle yhteiskuntaan. Esimerkiksi uusien yritysten markkinoilletuloa vaikeuttavat työ- tai laatusäännöt voivat olla tällaisia, samoin elintarviketuontia rajoittavat säännöt. Yksi merkittävimmistä tähän ryhmään kuuluvista sääntelymuodoista on kaavoitus.

Sääntelystä hyötyvät yritykset tai asukkaat tunnistavat helposti hyötynsä ja ajavat näyttävästi normien säilyttämistä. On paljon vaikeampi huomata kärsivänsä siitä, että jotakin kilpailevaa hyödykettä ei koskaan tullut markkinoille tai että uutta asuinaluetta ei rakennettu. Haitan kärsijät eivät siis edes välttämättä tiedä kärsivänsä haittaa.

Jos normitalkoista siis halutaan suuria hyötyjä, ei voida rajoittua vain turhien normien purkamiseen. Täytyy olla valmis myös purkamaan hyödyllisiä, mutta ei tarpeeksi hyödyllisiä normeja. Tämä aiheuttaa väistämättä sen, että on purettava normeja, joiden purkamista monet vastustavat. On jopa purettava normeja, joiden purkamista kukaan ei kannata.